Vettähän ei oo sadellu ku yhtenä päivänä joulukuun 12 päivän jälkeen, jollon tuo Ola tänne Iberijan mantereelle rantautu. Mie rantauvuin tälle talven kevätpuolen sessijolle tammikuun yheksäs päivä.
Eilen Ola heitti aamulenkin ajoissa ja kuivin jaloin. Uuno kieppu sillon vielä kyökin, veskin ja hetekan väliä, ja tennarit ja kintut hylki kovasti toisijaan.
Sitte jossaki kympin jälkeen mieki sain raihnarungon hilattua jollaki kepulikonstilla pyörän selkään ja tarkotus oli kierrellä suolajärviä "myötäkarvaan". Toppasin kuitenki vitosen jälkeen "Erkan baarilla" päivän toisilla kahvikupposilla. Mörskällä "kupponen"on kyllä iso "Tankke".
Dialprixistä käin hakemassa juomatölkin ja sitte jo rupes satamaan vettä. Mie olin nyt poikkeuksellisen keykäsillä varustuksilla liikenteessä ja koukkasin La Valetan viimesten korttelijen jälkeen rantaan, tarkotuksena kääntyy takasin mörskälle niin sanotusti "vellit housuissa".
No vettä kuitenki alko ropisemaa Uunon "paperinahkaan" senverta rapijasti, että toppasin yhen rannan kaislasta tehyn aurinkosuojan alle. Toisen suojan alle hiippaili rannalta engelsmannipariskunta.
Siinä kovasti toisillemme huuveltiin ja pijätettii kaatosajetta. Sitte jo alko heinäkattoki kastumaa läpi ja vuotamaa ja tiputtelemaa ilkijästi Uunon paperinahkoille.
Engelsmanni huuteli miulle että "It's impruuving". No miulle kyllä jäi epäselväksi kumpi siellä sen mielestä "parani" saje vai poutako, mutta pariskunta lähti kevyttä kenttähölkkää likkeellä olevan mörskänsä suuntaan. Uunon alaleukaaki alko jo vapisuttamaan senverta, että oli tehtävä jonkunmoinen ratkasu kahen vaihtoehon välillä.
Kyykähtääkö tähän märkijen kaislojen alle ja villarin viereen, vai lähteekö kaatosateeseen yrittämään kämpille ajoa halki viemäreiksi muuttuneijen kujien. Valintaa helpotti kintuissa olevat jo likomärät Adidaksen Boostit, joijen huokonen rakenne vetää itteensä kaiken lähellä olevan kosteuven ainaki viijen lähimetrin matkalta.
Mie valittin tuon jälkimmäisen ja lähin polkemaan lähes täyttä vauhtija mörskän suuntaan. Ei tarvinnu lammikoita enää väistellä, vaan vetelin niskat kyömyssä ja likomärkänä suoralla suuntauksella halki lammikoijen kurakaarettomalla maasturillani kohti mörskää.
Pariin otteeseen autojen renkaista lentävä kuravesisuihku täydensi tunnelmaa, ja normioloissa ois ollu aikaa "kansainvälisten" käsimerkkijenki näyttöön. Nyt ei sitä aikaa ollu, vaan mörskälle piti yrittää keritä ennenku kuolonkankeus iskee likomärkään runkorakennelmaani.
Kaikkista paska juttu oli se, että saje lakkasi reilun kilsan päässä mörskästä tuossa "Hullun rannan" jälkeen. Jos oisin vartin vielä kyyristelly "kaislahautapaikassani" oisin säilynny kuivempana. Kastunnu oisin joka tapauksessa. Siintä ois huolen pitänny kurakaareton maasturini.
No iltapäivällä sitte taivas selkeni ja Uunon niskaki kyömystä vähän oikeni ja aurinko alko paistelemaan ja sain vejettyy toisen lenkin sortsit jaloissa. Tennarit ja jalatkaan ei ennää toisijaan hylkinny ja suostuvat keskenään olosuhteet huomijoijen hyvään yhteistyöhön.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti