lauantai 22. kesäkuuta 2019

Hauskaa Jussia!


Viime vuonna alkanut juhannusperinne, hetekan kanto, sai tänä vuonna jatkoa Uunon toimesta. Puunpilkkomisen lomassa kanniskelin hetekkaa pitkin mettiä, ja toviksi oikasin itteni myös hetekoimaan.

Kelit on ollu kohillaan, mutta tuulta pukkaa mantereelta. No siitä on ollu kyl etuaki. Eipä oo inisijöijen imukärsät pysynny ilmassa tällä tuulella, vaan kärsät on pysytelly tiiviisti jossakin piilosilla kaukana meijän orvaskesistä.

Mukavia Juhannuspäiviä kaikille!

torstai 20. kesäkuuta 2019

Jannen Iltalenkki. 19.6.2019

Nuorisosarjojen lähtö, ja juoksuvaikuttajat Janne ja Teemu.

Mikan kanssa lähettii uunomörskältä Rusinatten kyyvittämänä osallistumaan Jannen Iltalenkille. Uuno jo monen vuoden "laistamisen" jälkeen. "Tautista" on viimenen viisvuotisjakso ollu.

Mikalle kiitokset juttuseurasta ja onnittelut kakkossijasta!

No nyt oli mahollista osallistuu, ja takana oli vajaan kuunauden harjoittelujakso pitkän lenssun jälkeen, joka vei lähes koko vuoden juoksukunnon löhes vuoden takasiin, hitaisiin lukemiin.

Vessu jakaa pokaalit M40- sarjan mitalisteille. 1. Teemu, 2. Jarno, 3. Janne.

Aamupäivällä kävin reilut 34 km:n hitaalla pyörälenkillä, kun keli oli niin messevän lämpönen Kouvolan, Kuusankosken, Pessankosken ja Valkealan suunnilla.

N50- sarjan mitalikolmikko: 1. Arja, 2. Tiina, 3. Senja. Onnea!

Janne ja Vessu oli tilannu Aarnen porukoineen taas esiintymislavalle, ja kesäsenkuuman  kelin ilmojen haltijoilta, +24°. Tuulta oli jonkun verran, mutta se ei nyt paheemin hatannu, ku suunta oli suotusa.

Aarne kumppaneineen essiintymässä.

Normaalien valmistautumisten jälkee kökittii sitten Kympin lähtöviivalla, joka on puolisen kilsaa maaliviivalta. Vitosen lähtö vähän takempana. Juoksualustahan on koko matkan hiekkatietä, ja Kymppi juostaan kahtena lenkkinä. Kolmen kilsan kohilla, ja siten myös kaheksan kilsan kohilla alkaa noin kilsan mittanen ylämäkipätkä, ja sitten alamäki

N60- sarjan mitalistit: 1. Seija,2. Raisa, 3. Tiina. Onnea!

Tarkotuksena oli yrittää juosta viijen kilsan keskitahilla, mutta tiukille otti. Lähön ja muutama sata metrii ladon nurkan jälkee eka vilkasu Esijuoksijaan taltioi kuumalle ottalohkolleni lukeman 4:47...liijan kova oli alku, ja rupesin vähän hölläilemään.

MYL- sarjan mitalistit: 1. HooPee, 2. Kevin, 3. Harri. Onnea!

Heikki mäni sitte ohitte, ja Hanna myös ekalla kierroksella. Auvon sekä myös Arjan selät ja monen muun loittoni horisonttiin ja Pekan jo heti lähössä. Heikin vauhtiki oli Uunolle liian vauhikasta ja jatkoin omalla hitaalla uunovauhillani hoippumistani. Klaus oli myös eellää Uunoo. Katja ja Mira tais olla Uunon selkäpuolella, kun en niitä nähnny hikisilmilläni?

M70- sarja 1. Kauko, 2. Markku, 3. Kari. Onnea!

Jannen vesisuihku oli kyl paikallaan ekan kierroksen jälkeen. Viilensi mukavasti ja väsytti jo kovasti...Hannan ohitte mänin toisella kierroksella. Toisen kierroksen noususta kun selvisin, viimenen kilsa alamäkineen oli kuitenkin Uunon vauhikkain, ja maaliviivan sain vihdoin mieki ylitettyä muijen jatkeena, tasan 5:00 keskitahilla. Aikaa mäni 49:29, ja sillä olin M60 -sarjan kaheksas...osanottajia oli yheksän.

M50- sarjan palkitut: 1. Jari, 2. Mika, 3. Jari.

Kovasti on kilometrejä etenkin eessä, mikäli tuon 45 min tavoteaikani marraskuussa saan alitettua kympillä. Se kyllä vaatisi koko aika terveenä pysymistä. Viime vuoteen verrattuna lähtötaso on nyt ihan pikkusen parempi, mutta ikää on TAAS vuosi enempi....

M60- sarja: 1. Esko, 2. Pekka, 3. Hannu. Onnea!

Kiitos Jannelle, Vessulle ja muullekin kisaorganisaation väelle, ja muillekin ystäville mukavasta kisa-illasta, ja Mikalle juttuseurasta! Vuoden päästä uudestaan...jos "jäsenistö" ja ruumis sallii vielä?

Osa Uunon otoksista oli männy niin suttusiksi, että selvää niistä ei saannu joten niitä en tänne räpeltämääkää käy.

TULOKSET löytyy TÄÄLTÄ.


tiistai 18. kesäkuuta 2019

Jokerikortti

Miulla oli aikaa seurata viime sunnuntaina pyörälenkin lomassa muutakin elämää, kun ihmispolosten takkusaa tallustusta Telluksella. Kuvassa kuusankoskelainen muurahainen terassin kaijelauvan välissä.

Vaikka en paljo maaotteluijen ja satunnaisten KooKoo- pelejen lisäksi tuota lätkän pelluuta seuraakaan, nytte pisti silmään ja selkään tuo uutinen lätkäporukka Jokerien omistussuhteijen muuttumisesta.

Melkosta kuusetuksen yritystä yhellä uulla kirjotettuna on tuo omistuspohjan muuttuminen, kun venäläisomisteinen nikkelivirma osti osan Jari Kuurin (sekin yhellä uulla kirjotettuna) omistamasta Jokereista, ja koitettii salassa pijellä omistajatahoja.

Onneksi on vielä Suomessa sanan- ja lehdistönkin vapaus, vaikka ei sitä täälläkään viimosen viijenkymmenen vuuven aikana aina oo ollu.

Näistä kuusetushommista, yhellä uulla kirjotettuna, itelläki on karvaita kokemuksia.

No siitä huolimatta oon tullu siihe tulokseen, että vanhan auton ALLAPITO, ja siitä seurauksena tuleva YLLÄPITO on rahamiesten hommaa, ei uunojen.

Huomenna kuitenkin on Jannen Iltalenkki Elimäellä. Sinne kannattaa pyrkiä suurin joukoin...heh...autolla, tai ilman autoo....vaikka polkupyörällä?

Toivoo Uuno.


sunnuntai 9. kesäkuuta 2019

Kymijokiviesti 8.6.2019

Uunon Ontuva Elämä 1 palkittavina. Vasemmalta Jari, Jarmo, Mikko, Esa K ja Teemu. Kuvasta puuttuvat Antti, Eero ja Tapsa, joka oli urakoimassa kakkosjoukkueen ankkuriosuutta. Oikealla Kymijokiviestin pääorkanisaattori Jarno "Jarru" Kiintola, joka on monessa mukana.

Kolme parasta joukkuetta palkittavina. Jannen Kymen Vartiointipalvelu oli jälleen ykkösenä (4:06:01), kakkosena Sotilaat 1 (4:13:15) ja kolmosena UOE 1 (4:34:49). Onnea mitalisteille!

Kymijokiviestin faneja sieltä nuorimmasta päästä. Kiitos Bealle kovasta kannustuksesta!

Heti keulilla haluan sannoo lämpöset kiitokset kaikille Uunojoukkueissa juoksijoille ja niijen kokoamisessa ja muussakin avustaneille. Ite en ois saannu millään kaikkia nyt juosseita kasaan.

Meitähän oli 26 juoksijaa, mikä on ennätysmäära kautta aikojen.
Uunollahan ei juoksijoille oo juuri muuta tarjottaavaa ku "lämmintä kättä", osanottomaksu, ja mukava porukka. Niillä mäntii tämäki kerta.

Joukkueitahan oli kolme, yks naisjoukkue: Uunon Pitkäsääriset Unelmat (UPU), ja kaks miesjoukkuetta: Uuno Ontuva Elämä 1 ja Uunon Ontuva Elämä 2. Tuo kahen miesjoukkueen olemassaolo antaa pelivaraa monessa suhteessa. Optimi ois myös kaks naisjoukkuetta....mutta mutta...

Keli oli nyt tuon 30°:een kieppeillä pyörivän lämpötilan ja auringonpaisteen takia armoton, ja se aiheutti vaikeuksia etenkin pisimmillä juoksupätkillä.

Lisäilen kuvia juttuun, ja korjailen virheitä...heh... ku kerkiin ja jaksan.....

UPU

Mari alotti hienosti ekan juoksuosuuden, vaikka tää osuus kuulu pituudeltaan pitempään päähän. Ennätykset on jo tänä vuonna rapissu, ja varmasti rapisee vielä edelleen.

Mari (32) urakan jälkeen vaihtopaikalla.

Papu jatko viestin viemistä kuumenevassa ilmanalassa. Ilosena kuten aina.

Papu jo hiukan palautuneena kolmosvaihtopaikalla.

Hannee ei oo kisahommiin tarvinnu houkutella, ja yleensä on vaikeeta saaha juoksijoita pisimmille osuuksille. Nyt ei ollu sillee, vaan Hanne halus juosta tän pätkän. Ilman Siuta ja Joree ois jäänny joukkue vajavaiseksi.

Jore ja Hanne jossakin Guardamarin puolikaan tietämillä.

Hanna juoksi nelososuuden. Se mäni Uunoo nopeemmin. Kiitos ku lähit mukaan. Nopeesti taittu osuus.

Hanna ilosena ennen juoksua.

Arja paineli aikalailla samalla tahilla, ku Hanna edellisen. Hyvää jälkeä.

Kuva puuttuu. Uuno ei kerinny, eikä älynny kaikkee tehä...jos kuvan saan jostakin käsiini, sen liimailen tähän jälkikäteen.

Tarjalle tuli nyt toiseksi pisin urakointi, mikä ei välttämättä mikään helppo elämys ollu, vaikka ennätykset on tehtykin paljon, paljon pitemmällä matkalla tänä vuonna. Kiitos Siulle myös ja Ollelle!

Tarja ja Olle vaihtopaikalla yksi.

Mira saatiin mukaan viimemetreillä. Toivottavasti osallistuminen innostaa lisää tähän juoksemiseen. Kiitokset.

Kuva puutuu....liimaan tähän myöhemmin, jos jostaki putkahtaa.

Susanne innostu osallistumaan koitokseen viimesenä ja oli hyvä vahvistus joukkoomme. Marin kanssa samoilla tahdeilla vaihtoon.

Susanne oli ekaa kertaa näissä kinkereissä mukana. Hyviä kisoja kesälle ja kiitos osallistumisesta!

Katjalla oli vähän vaikeuksia, mutta päätti kuitenkin osallistua, vaikka ei ihan täysterveenä ollu. Kiitos taas kerran.

Katja maalissa urakan jälkeen. Katjan ja ystäviensä ansioo on muistikuvani mukaan Uunon Pitkäsääristen Unelma-joukkueen alkuun laitto. Kiitos Katjalle!

Harmi juttu, kun UPU jäi vain niin vähän kolmossijasta. No sehän ei pääasia ollu tälläkään kerralla. Toivottavasti ens vuonnakin on mukana vähintään kolme Uunojoukkuetta.

UOE 1

Antti lupautu Eeron kysymänä joukkoon. Mahtavasti taittu kuumassa kelissä eka osuus ja 9km:n matka.

Antti saatiin vahvistamaan UOE 1-joukkuetta. Tässä helteisen "ysin" jälkeen vejetään vähän henkeä ekalla vaihtopaikalla.

Eero jatko vanhoilla rutiineilla hyvää menoa. Ilman Eeron juoksua ja vahvsituksia kolmos sija ois jäänny saavuttamatta.

Eero ennen osuuttansa ykkösvaihtipaikalla. Mahtava juttu, kun mukaan lähit ja toit mukana muitakin!

Antin nilkkanyrjähys sotki ihan viimemetreillä Uunon pasmat, mutta Jarmo innostu ottamaan vastuuta lyhyellä varotusajalla ja osallistumaan, vaikka on vähän ollu vaikeuksia. Antti tuli kuitenkin juottamaan Jarmoo, ja monia muitakin joukkueita. Kovasti kiitoksia teille molemmille hyvästä, ja monivuotisesta luottoedustustyöstä.

Jarmo palkintopallilla Kouvolassa.

Uunojoukkueiden monivuotista edustuskaartia: vasemmalta Jarmo, Antti ja Juha, joka ei nyt juoksemaan päässyt. Kuva Jannen Iltalenkiltä pari vuotta sitten.

Mikko osallistu myös Eeron kutsusta joukkueeseen hyvällä juoksutahdilla. Kiitokset.

Mikko palkittavana Kouvolaan maalialuella

Esa K veteli myös ihan ok siivut, jo useampivuotisella rutiinilla. Kiitos myös Esalle.

Esa maalissa seremonioissa.

Jari juoksi myös vakuuttavasti toiseksi pisimmän pätkän hellekelissä. Hieno suoritus.

Jari maalissa pitkähkön juoksuosuuden juosseena.

Tapsalle jäi tuo kahen kilsan pikapätkä, ja se mäni vauhikkaasti. Kiitokset.

Tapsa juoksi nyt kaksi osuutta Uunojoukkueissa. UOE 1:ssä lyhkäsimmän osuuden ja UOE2:ssa ankkuriosuuden. Kovasti on vauhti kehittynny suhteellisen vähillä harjoituskilsoilla. Kiitos taas urakoinnista!

Mika sai myös diiseliin kierroksia ja hoiti hienosti osuutensa. Kuvaa ei löytynny....ku Uunoilin. Mahollisuus kuvan ottoon ois ollu vaikka Amarillon terassilla, jossa lötköteltii tovi kisan päätteeksi.

Teemu oli mukana paussisotavuoden jälkeen. Mukava ku pääsit joukkoon takaisin.

Teemu hoiteli UOE1 ankkuriosuuden hienosti. Maalissa hyvävoimasena ja joukkue kolmosena samassa paikassa. Onnea!

Uunoo lämmitti auringon lisäksi ykkösjoukkion tuoma kolmossija mukavasti! Onnea!

UOE 2

Kakkosjuokkueen ekan osuuden hoiti Veke, jolle kuuluu myös suuri kiitos joukkueen kasaamisesta. Veke toi mukaan useita juoksijoita. Kiitos Vekelle ja porukalle Kymenlaaksovisiitistä. Toivottavasti ensikin vuonna!

Veke maalissa kovan urakan jälkeen ekalla vaihtopaikalla.

Ilosta Mikkelin porukkaa. Vasemmalta Papu, Sussnne, Veke ja Mari. Kiitos teille kaikille!

Jeppu lupautu osallistumaa myös isukin joukkioon, vaikka ei oo joutannu reenailemaan viimevuotiseen malliin. Toivottavasti into tulee takasin. Kova oli varmasti koitos ilman juottoa.

Jeppu ykkösvaihtooaikalla ennen osuuttansa. Uuno ei älynny juottaa Jeppua....harmillista. No hyvin sieltä tultiin...Kiitos siullekin kovasti!

Monivuotinen ystäväni Pekka lupautu myös osallistumaan juoksuun ihan viime metreillä. Kova oli urakoida tässä kelissä tuo kisan pisin pätkä. Kiitos Pekalle ja juottajalle.

Pekka vaimoineen tai vaimo Pekkoineen vaihtopaikalla ennen raskasta pisimmän osuuden suoritusta. Hyvin meni ja kiitokset teille!

Uuno vejätti totutun hitaasti oman pätkänsä. Onneksi Jeppu tarjoili juomista, muuten ois tullu noutomies jo tuolla seiskan mittasella matkallakin.

Täs ei ennen lähtöö ollu Uunollakaan mittää hättää Susannen, Papun ja Marin kanssa. Varttitunnin päästä alko kyl jo vähän olla. Kuva: Jore.

Juhan osallistumista juoksuun arvostan kovasti, vaikka kilsoja ei paljon takana ollutkaan. Toivon että kilsat lisääntyy, vaikka eihän tää elämää suurempi juttu kuitenkaa oo. Kuvaa en löytänny. Vaihossa koitin pökerryksissä Juhalle sanoo, että alota rauhassa. Uuno veti alun liijan kovvaa, ja siitä syystä lopun liijan hiljaa. Toivottavasti Juhan juoksu kulki paremmin. Kiitos Juhalle!

Pekan suoritus toiseksi pisimmällä pätkällä oli vakuuttava. Ja vaimon kanssa huolto-osastolla. Kiitos molemmille. Hyvä kun pääsitte mukaan. Toivottavasti myös ensi vuonna.

Vasemmalta Pekka, vaimo ja Eero Kotkan Vellamossa lähtöpaikalla.

Esa P oli halunnu lyhyttä pätkää juostavaksi ja laitoin nyt lyhimmälle. Esa vetasi sen kyl Uunon ennakkoarvioo nopeemmin. Mahottoman hyvä juttu. Esa P on ollu "kehissä" jo vuoskymmeniä kaikenmoisessa liikuntaan liittyvässä. Hyvältä näyttää edelleen! Kiitos Esa.

Vasemmalla Esa, sitten Pasi, Katri ja Anu. Pasi ja Katri on kuulunnu myös uunokalustoon aiemmin, mutta nyt juoksivat Senaatissa ja Sportimmeissä niinku Anukin. Hyvä kun tulee joukkueita lisää viestiin.

Mikko on joutunnu urakoimaan monet kerrat pisimmät siivut mukisematta ja aina valmiina palvelukseen. Kiitos Mikollekin taas kerran. Yleensä noille pitemmille osuuksille ei juoksuintosia taho löytyä. Nyt "tallimääräyksellä" osuus oli lyhyempi. Hyvä Mikko....kuva puuttuu...

Tapsa hoiti hienosti ykkösjoukkueen pikataipaleen jälkeen myös kakkosen ankkuriosuuden. Hyvin meni helteestä huolimatta.

Kakkosella sijotuksena viidestoista sija. Hienoa työskentelyä!


LOPUKSI

Hommaa oli tänä vuonna, etenkin viimeisinä päivinä. No selvittiin taas tällä suppeallakin Uuno-organisaatiolla muiden avustuksella. Ilman sitä apua ei ois onnistunnu!

Hyvä, että tämmösiä tapahtumia järjestetään, ja hyvä, että osallistutaan. Ilman toista ei olis toistakaan. Ens vuonna uuvestaan kaikki mukaan!

T. uuno

TULOKSET löytyy allaolevasta linkistä:

http://www.kymijokiviesti.fi/












keskiviikko 5. kesäkuuta 2019

Tuppukyläjuoksu. 4.6.2019 Mikkeli

Tuppukyläjuoksun lähtö.

Lähettii jo ennen puoltapäivää köröttelemää hiljakseen Mikkeliin. Luvassa oli lämpönen päivä ja vietettii jokunen tunti Mikkelin keskustassa, torin liepeillä.

Pakko sanoo, että Mikkeli on vireä paikka, jos omaan kotikylääni Kouvolaan vertaa. Ihmisiä oli kaikki paikat pullollaan vaikka oli tiistai, ja niitä paikkoja on keskustassa paljon. Kouvolassahan paikat on siirretty kaikki pois keskustasta Veturilla johonki syrjempään, ja siinä mäni ihmiset samalla. Keskusta on autio.

Sitte oli jo aika siirtyy Tuppukyläjuoksun lähtöpaikalle. Pienen "pakollisen" uunoilun jälkee myökii sinne löyvettii Veken opastuksella. Sitte käin Papulta hakemassa numeron, ja hölkkäilin kattomaan missä kohtaa 3km:n lenkki haarautuu, etten juokse harhaan.

Kisan lähtö- ja maalialue.

Kisapaikka, eikä reittikään tuosta juuri parane. Reittihän oli pääosin hiekkapintasta kävelytietä ja muutama pätkä asfalttia. Juostavat matkat 3 ja 6km. Kertakaikkisen passeli myös Uunolle tähän paikkaan, viikkojen sairastelun jälkeen.

Uunon juoksema Tuppukyläjuoksun 6km:n reitti.

Keli oli helteinen +22 ja melko tuulinen (6m/s), mutta tuuli ei paljon tuolla reitillä haitannu.

Lähtö oli klo 17.30. Sarjoja oli nuorisolle, aina tuonne kuuskymppisiin saakka. Lähtö tapahtu ajallaaan, ja kaikki kirmasi matkaan kiertämään vastapäivään kierrostaan. Alotin oman juoksuni tosi varovasti. Edellinen lappurintajuoksuni oli Elchen puolikaalla, ja siitä on jo aikaa lähes 2,5 kuukautta. Laskeskelin siinä lenkkiäni hoiperrellessa, että se sisälsi kolme jyrkähköä mäkeä, ja viimesen mäen ylös könyämistä ei juoksuksi eikä varmaan kävelyksikään voi mainita. Mäet eivät kuitenkaan ollu pitkiä, mikä oli helpottava juttu. No maaliin kanttailin mieki numerolappu ja kaali vinossa, ja tovin puhaltelin kaksinkerroin maalialueella.

Mari voittoisan juoksun jälkeen.

Antti ja Aleksandr palkittavana.

Late otti myös voiton.

Jari palkittavana.

Lauri jaksaa kiertää kisoja ympäri Suomea.

Hyvä juttu oli myös se, että myös sarjansa voittanut Susanne lupautu juoksemaan myös Kymijokiviestissä meijän joukkueissa ja täten ei Marin tarvinnu urakoija kahta osuutta.

Tähän kesän alotukseeni olin mahottoman tyytyväinen, ja sen ilmotti myös Esijuoksijani miulle mainiolla 156:n keskisykkeellä. Keskitahti oli 4:57. Näihin molempiin lukemiin vaikutti varmaan nuo kolme mäkeä kasvattavasti. Matkaa tuli mittariin tasan 6,00km.

Tulokset löytyy ainakin "naamataulukirjan" sivustolta: Antin Talli Mikkeli

Mahottoman mukava oli tapahtuma...ja hyvä että perinnettä aletaan elvyttää! Ajankohta hyvä. Toivottavasti järjestetään ensikin vuonna! Pitempimatkalaisia työikäsiä ajatellen lähtö vois olla myöhemminkin? 

Suuret kiitokset järjestäjille ja onnittelut voittajille ja osanottajille hienosta kisasta ja mukavasta illasta, jonka Uuno Rouvineen vietteli Mikkelissä Tuppukyläjuoksussa!