sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Los Montesinos 5/10 km. 30.11.2014


Caffin tämän päivänen "pyttyrohmu" porukka.
Tänään oli Uunon syysjakson viimone kisa näissä maisemissa. Kohta jo kärvistellää kylmissään Perslantijan perukoilla karvahattu ja kalju kenossa, räkä nokasta tippuen ja varpaat kylmästä kalisten.

Unta tuli viime yönä 9h ja rapijat, edellisen yöajan 4:n hoon vauhittamana. Kisat ku oli tuossa naapurissa, ei aamulla ollu tarvetta aikasin herätä ja uni maitto mukavasti. Pojat ja tyttö tuli meitä "roskiskämppäläisiä" hakemaan ysin jälkeen ja siintä ajeltiin muutama kilsa lähemmäs Montesinosia ja porukkaan liitty Joren ja Hannen autokunta. Perille ku päästii mukavana yllätyksenä Vesaki oli ilmaantunnu kisaamaan.

Mikko ajeli auton parkkiin normipaikoille ja Dorsalien nouto kävi rutiinilla ilman isompija rutinoita. Verryttelyyn jäi mukavasti aikaa ja sitte jo riuhottiinki jo liijat kamppeet niskoilta ja rinnat rottingeille ja lähtöpaikan suunnille.

Kelihän oli hyvä, vaikka vettä tuli lähtöhetkellä aika rapijasti, mutta lähes ihannekeli +15, 4m/s ja sade, joka ei pahemmin ainakaan Uunoja haitannu.

Kympin kisahan juostiin kahtena lenkkinä, josta löytyy 72 kappaletta ysikymppisiä mutkia.

Letti märkänä sitte lähettii läpsyttelemää mutkasille kujille. Mie koitin ottaa tosi varovasti, mutta kello rallatteli alta 4min keskivauhtilukemia, mutta tuntemus oli ihan ok. Alamäkipätkällä suolajärven rantaan ku rantauvuttii Olli mäni ohitte. Takasin ku kylälle tultii noin 4km:n kohilla pikkusessa ylämäjessä mie mänin Ollin ohitte, ja vauhti kasvo Uunolle vähän liijan kovaksi. Ekan kiekan jälkee maalin kohilla oltii rinnakkain ja alamäjessä taas Olli paino ohitte. Rantapätkällä oli Ollin lisäksi kaks muuta körilästä kanttailemassa n. 10m miun eellä. Olli joutu sitte vetomieheksi ku muilta oli siihe hommaan jo vissiin suurimmat himot hävinny. Kolmas ukko sitte pisti kävelyksi ku kaupungin kujille takas tultiin ja mieki mänin siitä ohitte. Rako pysy suunnilleen samana Olliin ja toiseen ukkoon ysiin saakka. Sitte Olli karisti kaverin ja miuhunki rako rupes kasvamaan. Mie kuitenki sain ukkelin kertaalleen kiinni, mutta lopussa laskin ohitte parempani.

Olli oli Veteraano E (M55)- sarjassa ykkönen 41:13 ja Uuno kakkonen 41:27. Miun oma juoksu mäni yli äitin ja omienki odotusten, ja hyvin menneen viimekin vuoden aika parani vajaalla minuutilla. Hommaa taas jelppasi tuon näköyhteyden säilyminen Olliin lähes koko kisan ajan.


Caffin porukkahan haali viis kipaletta pönttöjä! Marja 43:23 ja Hanne 50:41 oli ykkösiä omissa sarjoissaan ja Vesa 39:35 oli kolmas!
Mikon aika 44:01 ja Karin 28:46 (5km). Kiitokset taas mukavasta sadepäivästä koko porukalle ja Hessulle kisan jälkihoijosta!


Tulokset löytyy TÄÄLTÄ.
Kuvia laitan TÄNNE (huomenna jos kerkijän) Siis en kerenny....reilu 20 kiloo hijasta satulointuja ja viimeset sipasut tossuilla päälle yli kahenkympin kelissä....kyllä Caña-Retun ja muijen sinne tulevien ja jäävien kelpaa luita siellä lämmitellä. Mie vetelen villamyssyy syvemmälle ja veskiin vaihtamaan välihousut jalkaan ja henkisesti valmistauvun alaleuvan vapisuttamiseen.....

lauantai 29. marraskuuta 2014

Joskus on hyvääki säkää


Aamulla klo 03:30 heräsin. Tunnin kieriskelyn jälkee ylös ja kahvipannu "tulille". Sitte jo Olliki nous ylös.


Muisteltii ja naurettii viimevuotisia tapahtumia. Joskus on meillä ollu hyvääki säkää.


Viime vuonna oli Lidlissä vähävarasten keräys meneillään ja myö ei siitä mitään tiijetty. Kaupan ovella jaettiin muovipusseja. Onneksi ei sitä pussia otettu. Siihen pussiin kerättiin sitten lahjotettavat tavarat, ja ne maksettiin sitte kassalla ja pussi sitte kassan jälkeen luovutettiin keräyshenkilöille.


Jos myö oltasi se pussi ovella otettu, ja siihen kerätty omat riisiryynipussit, kahvit ja läskikimpaleet, ja sitte menty normaalisti kassalle ja maksettu ruuat ja senjälkeen ne ois meiltä pois yritetty ottaa, ois voinnu syntyvä melkonen soppa ja käsirysy ku myö nälkäsinä oltas maksettuja muonijamme puolustettu.....putkareissu siinä ois ollu mahollisesti esissä....onneksi ei sitä meilleki tarjottua muovipussia otettu ja ei ikävyyksiin jouvuttu, mutta monet kerrat on kyllä naurettu sille, miten siinä olis todennäkösesti käynny, jos kohtalon ja meijänki koura ois siihen muovipussiin kajettunnu.

tiistai 25. marraskuuta 2014

Urakka

Nyt pukkasi uunolle melkosen urakan. Benidormin kisasta tuli jokaiselle 1,5 litraa kananjalkalientä. Purkissa oli aikasempien litran pakkausten lisänä nyt korotettu reuna ja puolen litran lisä....voi perhana.


Mie tuolle Olli-kämppikselle oon koittannu puhheilla perustella ja rautalangastaki väännellä kananjalkaliemen hyviä ja terveellisiä puolija, mut menestystä uunon puhheilla ei oo liojemmin ollu. Aina ku mie liemipurkin aukasen, kämppis siirtyy eri huoneeseen nenäänsä pijellen tai parvekkeelle auringon palvontaan.


Nytte mie saan juuva tuon koko kolmen litran satsin viikossa, eli lähes puoli litraa päivässä HYVÄÄ ja JUOKSUVAUHTIA PARANTAVAA KUNTOJUOMAA....luulisi nyt ens viikonvaihteessa Montesiinossa kymppi kulkevan?

maanantai 24. marraskuuta 2014

XXXI Medio Maraton y 10K Benidorm. 23.11.2014.

Myöhän käytii eilen kolmen miehen köörillä Benidormissa kisailemassa. Mikko tuli "roskikselta", eli meijän mörskältä miut ja Ollin hakemaan. Lämpötila oli jo puol kuuvelta kohonnu +18 asteeseen, ku nuo ilman virtaukset on nyt ollu usijamman päivän tuolta Afrikan suunnilta.


Mikko osallistu 10km:n kisaan ja Olli ja mie puolikkaalle. Auto saatiin lähelle lähtöpaikkaa, mut Mikon lähtö oli puol tuntia ennen meijän tarttija ja oli vähäsen kiire.


Homma hoitu kuitenki lähtöpaikalla jouhevasti, ja Mikkoki kerkesi ajoissa tarttiin. Sitte jo kohta oliki puolikkaanki lähtö ja kellot kuumina hipelöinnistä ooteltii lähtölupaa myöki. Lämmintä oli +20 ja pilvipouta ja tuulta 2m/s.


Sitte päästii karsinasta myöki irti loivaan myötämäkeen. Mie pijin kuumakalleni kylmänä ja lähin rauhassa liikenteeseen. Kahen kilsan tasamaan jälkeen lähettiin reilun 3 kilsan ylämäkipätkälle. Keskivauhti oli jossaki 4:25 pinnoissa ylämäjen päällä eli ihan ok vauhtia. Sitte tultii samaa reittiä myötämäkeen ja Olli mäni ohitte jossaki 7km:n kohilla. Mie ohitin kuitenki hetken päästä Ollin ja muutaman hetken sitä paikkaa pitelin. Ylämäjen jälkeen tasapätkällä Olli sitte mäni taas ohitte ja rantaanpäin ku sitte laskeuvuttii jyrkähkö alamäki tultii liijan kovalla kyyvillä, ja reisijä junttasi juntturoihin. Tasasella rantapätkällä Olli taas eellä ja mie välillä. Sitte jossaki 18 kohilla Olli eelle. Manailin ja pelkäsin iteksee, jos tuo alun ylämäkipätkä reittiin vielä sisältyy, mutta ei onneksi sisältynny...


Jossaki 19km:n kohilla mänin Ollin ohitte ja porukalla muutama muu "kaljupääsarjalainen" ohiteltii ennen maalia. Loppusuora vejetää sitte "tarpeeks jyrkkään" ylämäkeen ja koville otti maaliin pääsy. Koko matkan samoja vauhteja kovaäänisesti "läpsytteli" koko matkan veteraanijuoksija varvaslipareilla! Melkonen ukko!


Mie olin omaan juoksuun ja Ollin apuun varsin tyytyväinen. Ilman Ollia aika ois ollu vähintään minuutin huonompi. Nytte aikani 1:33:24 riitti Veteraano F- sarjan (M60) kakkoseksi. Olli oli 9 sekuntia miun perässä, ja oli Veteraano G- sarjassa (M65) 3. Ollillahan ei oo kisoja vielä takana yhtään, joten mänö on vielä "harjotteluluontosta". Mikko oli 10km:n matkalla Veteraano C- sarjassa 13. ajalla 46:03.


Kiitos Mikolle ja Ollille mukavasta kisapäivästä!


Tulokset löytyy TÄÄLTÄ.

maanantai 17. marraskuuta 2014

XXV Media Maratón y 10k y 5k mármol y vino villa de Pinoso, 16.11.2014.

Eilen sunnuntaina lähettiin kolmen miehen voimin Torreviejan takana olevaan Pinosoon kisaamaan. Aurinkoinen oli taas keli ja tuultaki piisasi retkellä. Lämpötila oli pelipaikalla, kun vuorten likeellä oltiin vaan 11astetta, jolkkaukseen mitä paras lämpötilan suhteen. Tuulta 3m/s mutta puuskissa oli luvassa lähes 9m/s puhallusta.


Mikko ja Kari osallistu 5k:n ja mie 10k:n kisoihin. Miullakaa ei vääntö riittänny puolikkaalle osallistumiseen tuon viimeviikonlopun vuorijotoksen jälkeen kun osallistumisintoo jarrutti kipijät ketarat alkuviikosta.


Sitte taas kytisteltii jo rutiinilla lähtöputkilon juurella ja päästii siitä irtaantumaan ja ite asijaan. Kaikki juoksumatkat tarttasi samaan aikaan. Kävelijät lähti aikasemmin ja niitä sitte ohiteltii pitkin matkaa.


Alkuhan juostaan asfaltilla ja alamäkeen. Siinä sihtailin alle 4min lukemija, mikä oli ihan ok vauhti alamäkeen kellotettuna. Miulla oli yritys alittaa 4:08 keskivauhti, mutta semmoseksi homma jäikin, pelkäksi toivottomaksi yritykseksi.


Kaupungin jälkeen jonnekin 3,5km:n kohille pääsin keskivauhilla 4:05, mutta sitte tuli vaikija ojanylitys ja hiekkapätkä, joka pisteltiin vastatuuleen ja eessä oli lisäksi pitkä ylämäkiosuus, ja senjälkeen olikin keskivauhtini saatu tippumaan 4:20 huonommalle puolelle.


Seittemän kilsan kohilla, meitä oli sitte seittemän juoksijan rykelmä, ja vetohaluja kun ei muilla ollu, ni Uuno yritti irti porukasta peltoaukijan keskellä olevassa alamäjessä ja sainkin jo 5m:n raon ryhmään, mutta vastatuuleen puskeminen alko kostautumaan ja ryhmä sai miut kiinne, tosin pari juoksijaa oli tippunnu porukasta.


Uuven rynnistyksen tein ylämäjessä ku tultiin jo takasin kaupunkialuveelle, mutta ylämäjen päällä taas Uunon kone "korkkasi" ja vielä ryhmästä kolme ukkoo linkutti ohitte. Voi perhana...


Seuraavassa alamäjessä sain ohitettuu yhen, ja ylämäkeen juostussa loppukiriskabassa  vielä toisenki. Viimonen niistä rykelmän ukoista tuli ennen miuta maaliin.


Kisa mäni miun omasta mielestä olosuhteet huomijoijen yläreunalle, vaikka aikatavotteeseeni en päässykkään. Keskivauhiksi sain 4:15 ja loppuaika oli 42:50 ja rapijat päälle, ja se piisas nyt Veterano 3-sarjan viijenteen sijaan. Mikko oli omassa sarjassaan komijasti kolmas ja Kari omassaan paljon muita vanhempana kuudes.


Pitkähköksi venyvää pyttyseremonijaa ei nyt jääty kytistelemää, vaan lähettiin köröttelemään läpi mahtavien vuoristomaisemijen kohti Torreviejan "kotikylää".


Mörskälle ku pääsin, oikasin itteni pariksi tunniksi hetekalle ja sitte pyörän selkään ja kohti Hessun ja Kyllikin lihapatoja. Sieltä pyörällä takasin mörskälle ysin maissa ja vähän ruosteessa olevien kisakalsarijen pesuun ja ruosteessa olevan espanjankielen kimppuun, sekä myöskin ruostuneen Garminin (oikeampi nimike olisi "Harmini) laturin puhistukseen. Homma jatku rapijasti yli puolen yön, ku aikaa oli, eikä mihinkää ollu kiire 😊.


Kiitokset taas kaikille mukavasta eläkepäivästä!


Tulokset löytyy TÄÄLTÄ.


Kuvia löytyy TÄÄLTÄ.



torstai 13. marraskuuta 2014

Viina- ja marmorikisa

Päivähän oli taas mukavan lämmin ja aurinkoinen. Kerkisin jo pimmeellä ennen aurinkoo pyörällä sytkyttelemään.


Iltapäivällä käin Carrefiurissa ostelemassa muonaa ja sähköllä toimivan hampaijenhinkkausvälineen. Makso reilut 30€, eli varmaan noin puolet Perslantijan hinnasta.


Sitte illan suussa käin reilun vitosen jolkkaamassa. Hyvä oli tuntemus, vaikka eilen oli 20km pohjilla.


Viikonloppunahan on tuo Pinoson "viina- ja marmorikisa", josta varmaan joku "tintuuraputeli" tullee jokahiselle juoksijalle kaiken muun kaman lisäksi...


Nytte mie käyn lipittämää tän viikon ekaa jarrujuomaa. Tiije vaikka nykäsisin toisenki, jos oikeen intouvun.

maanantai 10. marraskuuta 2014

Kaupassa

Käin tuossa illansuussa Consumin lähikaupassa ruokaostoksilla. Siellä on vähän ilkijä käyvä, ku kintereillä on koko aika myymäläetsivä. Oon lähes satavarma, että se on tullimiesten tuttuja tai jostaki muualta se on saannu vihjeen, että Uuno assuu lähistöllä.


Siellä ku hyllyjen välissä kävelee ja epätoivosesti ettii jotaki riisi- tai makaryynipussia, ni vähän päästä sen pläsi jostaki hyllyn rakosesta paistaa.


Uuno ei varmaan ensimmäisten joukossa oo sieltä pilsimässä ees pussista tippunutta ryppystä rusinaakaan. Sitte jos miulle joskus niin tiukka paikka tulee, ni ennen sitä on kyllä kalsaritki myyntii lähtenny ja ilkosillaa sitä ryppyrusinaa varastelemaa lähen.


Kassallahan sitte kävi aika hupasa juttu....vieläki naurattaa noijen ihmisten kiireet. Kassalla oli ennen miuta mies, jonka kärri oli ihan kukkuroilleen täys muonaa....ja miun takana kaks vanhempaa, miun ikästä muoria "pirtuputelit" käsissä oottelemassa kassallepääsyhukijaan. Puhheesta kyl miulle selvisi niijen kansallisuus, mut sitä en tässä julkase, ettei tuonne Suomen itärajalle tuu ainakaa miun juttujen takia ennää yhtää lisäpainetta, ku sitä sinne tuntuu joka päivä muutenki tulevan.


Mieshenkilö sai koko vuoren sitte nosteltuu hihnalle, ja kassahenkilö roplasi laskukonetta niska punasena....ja sitte hupi vasta alko ku tuli miehen laskun maksun aika. Se nykäsi kassistaan muovikassillisen kolikoita tiskille....heh...takanani jo tovin tuskailleet muorit alko hirmusen pälätyksen ja välillä huuvettii jotta "rapido, rapido...por favoor" (eli ripijästi, ripijästi olkaa niin hyvä)....kassahenkilö alko kasailemaa kolikoita kympin läjiin niska edelleen saman värisenä ku aikasemmin ja toinen muoreista ei ennää jonotusta paikallaan kestänny ja se syöksähti äänekkäästi käsijä levitellen miun ylitte kassan toiselle puolelle....minnuu nauratti sisäänpäin ja ulospäin tuo touhu ja aattelin jo ilmiselvästi kuumalle kiukaalle lisätä omanki löylyveteni ja tuumasin kassahenkilölle, että "muutso trapaaho...pero noo tengo priiza...soi en huvillaado" mikä tarkottaa vissiin että " paljon on työtä, mutta miulla ei hätää oo...oon eläkkeellä. Kassa hymähti ja jatko parhaansa mukkaa kolikoijen laskemista ja se ylikuuma muori jo minnuu mulkoili siihen malliin, että piti syrjäsilmällä etsiskellä pakoreittiä....sitte maksoin omat harvat tavarani, ja lähin nauraen "adiokset" ja "asta luegot" korvissa soiden ruuvan laittoon mörskälle.


Pyörällä kävin vähän ryttyyttämässä ja otin samalla muutaman kuvan, jotka tuoho allaolevaan linkkiin yritän survoa:
https://onedrive.live.com/?cid=766f09ba4cc4ea66&id=766F09BA4CC4EA66%216233&ithint=folder,jpg&authkey=!AI5v8KXi8ekQJqA

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

VIII Carrera Montaña Orimuela, 9.11.2014

Mie viettelin tätä Dia del Padre'a konttailemalla louhikkoista vuoristopolkuu ylös Orihuelan takana olevan vuoren huipulle. Siellähän sijaitsee kauas laaksoon näkyvä raudasta tehty ruosteinen risti.


Ilmahan oli +15, 2m/s pilvenen ja siis mainio "konttauskeli". Osanottomäärä oli rajattu 300 juoksijaan, mutta oliko parisataa kokonaismäärä nyt? Selvinnee tuloksista.


Monivuotinen kisakaverini Victorino kätteli Uunon ja toivotteli onnea kisaan lähtöputkilon alla. Sitte kisa lähti käyntiin ja ylämäkeen. Hapokasta oli tuntuma heti alusta lähtien, vaikka yritin mäen ottaa rauhallisesti. Mikon kanssa mäntii samaa vauhtia. Sitte tuli puolen kilsan suora alamäkipätkä ennen vuoristoon siirtymistä. Siinä pistelin, minkä pystyin.


Vuoriston ekalla kilsalla mänin Victoriinon ohitte. Tuntuma oli edelleen semmonen, että viimevuonna juoksin pitempijä pätkijä. Paikka paikoin maasto on todella "haastava", ja virhearviointeihin ei oo juuri varaa. Viime vuonna kakkosena olleen Victoriinon ohitus saatto myös Uunon rutistukseen vaikuttaa heikentävästi. Juoksupätkillä ohittelin muita, mutta konttausosuuksilla tilanne oli päinvastanen. Naisten sarjan ykkösen sain kiinni, mutta ohi ei "tarvinnu" männä.


Huipulla olevan maalin jälkeen olo oli varsin voipunut kaikkine verenmaku suussa räkimisineen.


Tovin siinä istuskelin kivellä, ja oottelin viikatemiestä kylään, mutta ku ukko ei kiireiltään vielä miun tykö näköjään joutannu, oikasin pitkänhuiskean lähes atleettivartaloni suoraksi ja kattelin vuorelta uppeita maisemia....Mikkoki sitte tuli, ja lähettiin hölkkäilemään samaa reittiä alas laaksoon.


Sitte autolle ja rättisulkeisiin, ja kisamaksuun sisältyvän Bocadillon (täytetty sämpylä) ja juoman kurnuttamiseen. Tuloslistoista sitte selvisi, että Uuno oli Veteraanos C-sarjan (M55) ykkönen 31 ja rapijat ajalla. Victoriino oli kakkonen. Mikko oli minuutin pari miun perässä. Oma tulos oli n. 30s huonompi ku viime vuonna.


Olis tän Isukinpäivän voinnu huonomminki viettää. Suuret kiitokset Mikolle!


Tulokset löytyy allaolevasta linkistä kun ilmaantuvat:
http://www.tragamillas.org/home1.htm


Suuremmaksi osaksi Mikon ottamia kuvia laitan allaolevaan linkkiin (Jos onnistun ja kun jaksan):
https://onedrive.live.com/?cid=766f09ba4cc4ea66&id=766F09BA4CC4EA66%216224&ithint=folder,JPG&authkey=!ACQucZUu0E7cNuM





lauantai 8. marraskuuta 2014

9N

Uunon kirjotusinto on ruostumaan päin. Sillä näkyy olevan suora yhteys omijen kalsarijen ruostumisen ja vauhilla etenevän "latvalahoni" kanssa.


Huomennahan Espanjan Kataloniassa on melkoset kinkerit. Kataloniahan on tuo Espanjan koillinen kolkka, jonka suurin city on Barceloona. Siellä äänestetään tuo paljon hehkutettu 9N- äänestys, jossa päätetään Katalonian itsenäistymisestä. Katalonian keulahahmoksi on kohonnu Arthuro- poika, omaa sukua Mas. Espanjan hallitusrekijähän perässään vetelee edelleen Mariaano- poika, omaa sukua Rahoy, joka on rahoihin myös käsiksi päässy, ja talous puuskuttaa täällä elpyvästi eteenpäin.


Mitä tuon äänestyksen jälkeen sitte tapahtuu, jääpi nähtäväksi, mutta mielenkiinnolla sitä oottaa sivustaseuraajan penkiltä Uunokin.


Myö vietetää äänestyspäivä tuolla Orihuelan suunnalla, ja osallistutaan varsinaiseen ekstriimi louhikkojuoksuun. "Juoksussa" kontataan "kylän" takana olevan vuoren huipulla sijaitsevan rautaristin juurelle. Matkaahan kisalla ei ole kun vaivaset 4,75km, josta noin kilsan verran juostaan asvalttipintasella tiellä, ja loppu kapijalla ja osin louhikkoisella vuoristopolulla.


Aurinko tuolta pikku pilven takkaa näyttää pilkistelevän ja mie pilkistelen nyt kahvin keittoon, ku mäni tää varsinaine herääminen myöhäsemmäksi mitä normaalisti. Ensimmäisen harjotusherätyksenhä mie jo tein kahelta. Sillo havahuin siihe, että vaatekaapissa kiilu valo, vaikka siellä ei mittää valoo pitäs ollakkaan. No siellä kiilu miun ottanahkalamppu, joka oli iteksee syttynny kuluttamaan pattereitaan ja samalla Uunonki jo muutenki vajaassa latauksessa olevia "pattereita".

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Orihuela 02.10.2014, 10km

Viikko on vierähtänny rättijen pesussa ja vessanpöntön kiillotuksessa. Väliajoilla oon tuijotellu kattoo ja siinä sivussa lattijaan. Nytte rätit on puhtosina ja pönttö kiiltää kilvan Uunon kaljuhkon latvuksen kanssa.


Tän päivän mukava juttu oli kuitenkin tuo kisareissu Orihuelaan, vaikka siivet on koko viikon maata viistäneet ja latvuksen sisäosa on ollu ihan sysimustana. Pojat, Mikko, Antti ja Kaima tuli aamulla puolen ysin maissa mörskän eestä minuu hakemaan.


Täällä Torressa oli lämpötila +17, mutta Orihuelassa, vuoren kupeella oli muutama aste viileempää.... Siis huippumukava kisakeli, ja kaiken huippuna jo tuo lähes jokapäiväinen auringon paiste lähes pilvettömältä taivaalta.


Matkana oli 10km, ja se juostii kahtena lenkkinä pitkin kaupungin kujia. Kolmen ja kasin kohdalle sattu tuo ainut pikku nousu...muuten lähes tasasta, mutta aika paljon ysikymppisijä äkkimutkia. Lämpötila ehkä +18 ja tuuli ei paljon haitannu 2m/s?.


Sitte lähettii kujille juoksuun....ekat sataset oli kyllä Uunolle taas yläkanttiin alta 4min, mut hitaammalla kyyvillä ois toisten jalkoihi sotkeentunnu, ja sitähä ei kukkaa haluva. Eka kilsa kuitenki 4:07, mikä on Uunolle tässä kunnossa ihan sopiva alku.


Sitte kattelin heti parista kilsasta lähtien Victorinon kantapäitä, ja sen kevyen näköstä juoksuu. Joku näytti sille käsillä, että se on kakkosena, ja sarja varmaan meillä molemmilla sama: Veteraano C, M-50. Mietiskelin, että tässä en kyllä loppuun kestä, ku niin pahalta tuntu.


Ekan kiekan mäki sattuu 3km ja se mäni 4:23. Oli jo Victoriinoon 10m:n rako, mutta sen kuroin alamäjessä kiinne. Sitte alko tokalla kierroksella kuitenki mänemää hyvin, ja veenjuottopaikalla mänin Victoriinosta ohitte. Loppu mäniki sitte "mukavasti", ja Antinki ohitin loppuvaiheessa. Antilla oli alku ollu ehkä liian kova. Oli minuutin verran minuu eellä ekan kiekan jälkeen. Viimenen kilometri mäni 3:53 ja loppuaikani oli 41:19. Keskivauhilla 4:08 ja juostua matkaa 10,012km.


Antti (41:52) voitti oman sarjansa, Uuno oli kakkosena omassaan, ja Mikoltaki (43:58) jo mäni homma helpommin, kun ekalla kerralla viikko sitten, vaikka jalkavaiva vähän haittaakin.


Multa mäni tää kyllä yläkanttiin, mutta puolikkaan 1:30 alitus vaatii kyllä kympin keskivauhtiin vielä useamman sekunnin nipistystä Uunon tämän hetken keskivauhista.


Tulokset löytyy TÄÄLTÄ.


Mukana olleille suuret kiitokset mukavasta päivästä ja kaikesta muustakin.