Vanhat jutut


Siirto pahasti kesken................


perjantai, 30. tammikuu 2009

Toisen polven maratoonarit


Kukko sai lauleskella aamulla ihan rauhassa ilman miuta. Mie pärisytin unta kaaliin kaikessa rauhassa peesipäivän kunniaksi. Töissä vasta 1,5 h jälkeen laulun. Siellä aika meni normaalisti ja hitaasti... on se kumma, että minkään järkihomman tekemiseen ei motivaatiota taho enää löytyä, mutta jos on kyse jostakin järettömyyvestä (mistä tahansa), siihen on heti keulimassa ja aikaa ja tarmoa tuntuu piisaavan lähes loputtomiin...
Tunnin mittasilta tuntuvien viimesten minuuttien jälkeen helpottava uloskuittaus ja kotia ja sassiin. Kotona jatkui normaaleilla perjantai-illan rutiineilla, eli lompsan tyhjennyksellä jälkikasvustolle. Niillä ei nuo menot ja tulot oo kyllä niinkään hyvin kohillaan ku itellä. Tyhjennyksen jälkeen ne kaikki hävis ku pierut Saharaan.
Oliko se että "pojista polvet paranee" vai mitenkä, en nyt tarkalleen muista, mut kokeillaa tääki homma, jos se auttas tohon mun vasempaan. Click1: Toisen polven maratoonarit etelän leirityksellä Inglesissä v. 1996? Tuo vauhtipussejaan jo sillon viritellyt juoksi v. 2007 (ikä 14v) täyden aikaan 4.21 ja risat. Vanhempi velipoika alotteli v. 2006 ajalla 4.45 (ikä 14v). Kumpikaan ei oo juoksijoita. Toinen pelas potkupallova muutaman vuuven ja toinen jotakin muuta. Molemmat on nykysi keskittyny toisiin toimiin. Oisin tyytyväine jos ne joskus viel sais kipinän tähänki hommaan ja jos ei, oon tyytyväine silti. Kuvassa on puolet mun tähän asti parhaista saavutuksista. Toinen puolisko vaikuttaa Lieksan/Imatran suunnalla.
Mie juhlistin vielä peesipäivää rauhassa RetkiSuperin etupyörää katellen ja kanan munia mankeloiden ja valmistautuen fyysisesti ja henkisesti viikonlopun taisteluharjotuksiin. Saldo: 0.40 h avg 119.
Click1: Toisen polven maratoonarit.

Kommentit


    Marita Lindström kirjoitti 31.1.2009 klo 12.28 
    Olehan varovainen, täällä "Etelässä" on kylmä ja niin on teilläkin vielä kylmempää. Minä pääsen iltakoneella kohti Thaimaata pariksi viikoksi. Mukavaa viikonloppua pakkasesta huolimatta! t.Marita
    uuno1 kirjoitti 31.1.2009 klo 13.33
    Hyvä juttu!!! Täällä veti nessun vihriäksi (Ei vaineskaa, varmasti mukava täältä kaamoksesta lähtiä sinne lämmittelemään) Hyvää pariviikkosta!!

torstai, 29. tammikuu 2009

Vanhuusko?


Aamulla pari minnuuttia ennen kukkoa liikenteessä aamutaiston merkeissä. Ei näkyny rottia eikä juur muitakaan. Yks 76v. pappa oli taas kerran jo täyvessä vauhissa enne minua. Sen eessä multa kyllä lähtee hattu päästä oli keli mikä tahansa. Se vielä osallistuu kilpailuihinki. Siinä on mulle tavotetta - paahtaa menemään vielä yli 20v!(Ei onnistu!!) Rupateltiin muutama hetki mukavia ja sit mie läksin pikkuse vauhikkaampaa menoo. Perustaistoa kertyi 1.05 avg 139.
Normaalin aamusamban jälkeen töihin. Työ kyllä rajottaa vapaa-ajan viettova ihan mahottomasti. Kaiken maailman koneet on jo keksitty..miks ei niitä valjasteta hyötykäyttöön ja anneta ihmisten tehä jotakin hyövyllistä työtä eikä vaan pelkkää työtä?
Töistä kuittauksen jälkeen pesuhuoneeseen ja vessaan kuten eilenkin. Siellä suunnillen samat rutiinit eli veden heittelyä ja päälle pikku rusetti. Nyt ei ajatusmaailmaan ilmaantunu kuitenkaan mitään ylevämpää ajatusta kuten eilen vaikka kuinka pinnistelin... se vähän masensi mielen matalaksi...oonkohan tulossa vanhaksi? Sykeremmi märäksi ja anturi paikalleen...ja aluspaita väärinpäin päälle....Perhana...no kukaan ei ollu näkemässä...sitä en enää laiskuuttani ruvennu kääntelemään...eikä tuo tahtia haitannu yhtään, vaikka nurinniskoin olikin. Iltataistossa oli kiihtyvällä vauhilla 30 min satsi. Saldo: 1.05 h (15min+ 30min syke 140 -> 161+ 20min). Ihan ok vaikka lopussa alko olemaan lievän kavitoinnin makua...Sitte pesuhuoneeseen...siellä oli Suomifilmin ryhmä oottelemassa, Click..suihkuun ja ratsastusreissulle kohti Orimattilaa ja edelleen Lahteen pariin paikkaan sulkeisia pitämään...Kympiltä kotona ja pikku nypläystuokio tän masiinan äärellä...Juomaa ja ruokaa ja unta nuttuun...siinä mun lähitulevaisuuden sunnitelmat.
   Click: Joo - on se todella uuno!

keskiviikko, 28. tammikuu 2009

Kie-KURAA


Hyvin uinuttu yö takana. Suunnitelman mukasen peesipäivän aloitus normaalilla lompsa-hanskat-avaimet sydeemillä ilman taistelukohtauksia. Lisäbisneksenä kahen jälkikasvun kouluunvienti peltiruunalla ratsastaen. Onneksi on tuo viuhuva työaika ja saapi pikkusen venyttää alkua tarpeen mukaan.
Töistäulostautumisen jälkeen työpaikan pesuhuoneeseen ja siellä vessaan, jossa ulostelin sitten pikkusen jäykempää kamaa ja yllättävän kauan oottelin kiekuroijen ilmaantumista. Rupesi kyllä ihmetyttämään mistä ihmeestä näinkin pieneen ukkeliin kerääntyy nuin paljon kamaa yhen päivän aikana. Oli hienoa huomata, että ikämieskin pystyi vielä näin ylevään ajatustenjuoksuun, ettei tarvi rajallista aikaansa ja vähiä yläkopan jäänteitä käyttää joijenkin turhanpäiväsien sontahommien mietiskelyihin. No parempi kiekura pöntössä kuin kurat housussa. Tuosta jälkimmäisestäkin on omakohtasiakin kokemuksia hiihtoajoilta, mutta se on liian pitkä juttu nyt kerrottavaksi.
Pönttösouvin ja rensselien vaihon jälkeen lepposaan taisteluun. Saldo: 0.40 h avg 128. Fiilis oli kyllä ihan katossa...valosaa jo yli neljään ja mukava hiipiä Kymijokivartta Myllykylään päin. Koko ajan joutu toppuuttelemaan konetta, haluja ja ehkä kykyjäkin olis ehkä ollu paljonkin enempään, mutta ajattelin säästellä huomiseen kovempaan taistopäivään. 
Löysäilyn jälkeen suihkuun ja ratsain Lahen suunnalle, jossa viettelin aikaa ja virman rahoja koppisulkeisien merkeissä yheksään asti. Kotona vielä rättisulkeisia, mikä on yks näijen ruumiinkulttuurilajien paskamoisimpia sivutuotehommia...Huomenna taas tositoimiin huilipäivän jälkeen...
Ratsastusta ja rahinaa

27.01.2009 - 20:38

Aamulla ylös 0,5 h ennen kukkoa. Ruisleipää, juustoa, tomaattia ja vettä sekä vedenheittoa ja taistoon. Oli valmistauduttu päivän operaatioihin muka huolella. Aamun ja illan tasteluvarustukset oli lajiteltu: aamuvarustus eteisen rahilla ja iltavarustus ym. romppeet kassissa oottamassa töihin lähtöä, joten ainakin tuo eilinen lompsa-hanskat-avaimet -rundi jäi tänä aamuna väliin. Illalla oli toivomuksena vettä/räntää/lunta ja vastatuulta molempiin suuntiin, jotta saisi mentaalisen samaan hintaan. Toive ei toteutunut vaan mentaalin joutui tekemään työpaikalla pehmustetulla pierupaxilta haisevalla työtuolilla tuskaillen. Taistosaldoksi 1.0 h avg 149(polven valitus: hiljaista kitinää). Suihkuun ja koni käyntiin ja töihin.

Siellä sitten selkis taas tuo mun puutteellinen valmistelu ja järjen juoksu. Kengän perhanoita ei löytyny mistään. Piti lompsia aamupäivä 5 numeroo liian isoissa talvisaappaissa. Olin nimittäin ihan varma, että kengät oli jääny työpaikan pesuhuoneeseen, vuan eipä jiänny. Kyllä ne lapikkaat myöhemmin löyty konista muijen romujen seasta. Töistäkuittauksen jälkeen iltataisteluun: Puutteellinen valmisteluhomma jatkui: verkkapusero oli jääny kotia...No onneksi oli vain pari astetta pakkasta ja tastelusta piti selvitä siten vähemmällä varustuksella ja lämmin piti ottaa duunista. Vielä kertaalleen joutui ylärungon kamppeet repimään päältään ku sykevekottimesta jäi anturi pois... ottasuoni alko jo taas pullottaa ja se ei ole hyvä merkki se...no pääsin kuitenkin taistelutantereellekin jossain vaiheessa iltaa. Saldo: 1.0 h (sis. verr 15min+ 6x3 min 2 min pal.+verr 15 min) max sykkeet vedoissa: 155, 154, 157, 159,159 ja vika 161. Homma ihan ok mulle. (polven valitus: kovempaa rahinaa)

Iltamat jatkuivat sitten vielä koniratsastuksella Myllykosken ja Teuroisten sunnalla koppisulkeisissa. Iltauutisien maissa kotona. Rottia ei ole näkyny ja mie roikun viela tän laivan kyyvissä vaikkakin puolittain jo reelingin ulkopuolella, mut kyyvissä kuitenkin.. hyvä näin.



2 kommenttia Kommentoi

Marita Lindström kirjoitti 28.01.2009 - 18:02

Moi Kukka-Maaria! Tuttu pitkätukkahan tuossa kuvassa katselee hieman epäilevästi lasia;liekö siellä vettä? On sinulla hektistä elämää,sinun touhuillasi se kyllä lyhenee.Mikä on avg? Hauskaa tekstiä, minulla on vieläkin ne inttikirjeet siitä surkeudesta. Sana edelleen hallussa.

uuno1 kirjoitti 28.01.2009 - 21:10

Moi vaan Lyytsä! Mukava kun tännekin löysit ja jousit. Vettä lasissa ei muistaakseni ollut ja letti ei ollu aito (kalju ois ollu nykytilaa kuvaavampi. Elämä ei varmasti lyhene...heh-heh. Kyllä seon meillä jokaisella oman elämän mittanen...avg tarkottanee keskiarvosykettä (average)tässä. Pijä kirjeet tallessa! Kiitos kannustuksesta ja pijetään yhteyttä edelleen.


Ylikansallista koppikohellusta

26.01.2009 - 19:26

Aamulla varttia vaille kukonlaulua ylös ja ruisleivän voimalla töihin tuskailemaan. Ennen lähtöä normaali rutiinit eli lompsan, hanskojen ja avaimien etsiskelyä joka paikasta (hmm.. ja manailua välissä). Jälkikasvu oli lompsan kerinny illalla putsata viimestä centimoa myöten. Pikkurahapuolella vain hakaneula ja olin kuulemma 10 centimoa jo velkaa ennen töihin lähtöä... Työpaikalla piti sielläkin ostaa velaksi päivän pierupaxi-annos. Eli velkaa yhteensä 1euro 10 centimoa jo aamulla. Eemelissä oli sentään hyviä uutisia mikä piristi koko viikon yleensä tuskasimman päivän: meijän tiimi oli pärjänny hienosti ylikansallisissa kinkerilöissä. Osanottajamaita ainakin Ranska, Saksa, Hollanti, Espanja, Sveitsi, Tsekin tasavalta, Slovakia, Serbia ja Turkki. No turhanpäivänen kukkoilu kyllä kostautuu yleensä ja tää ei ole toivottavasti sitä. Tuli vaan niin mukava mieli kääkkänällekin mustelmaisia kyynyspäitä hivelevistä hyvistä uutisista (palkkapussiinhan ne varmaan laittavat tonnin lisää/lärvi niinkun aina ennenkin...heh-heh).

Töistä kuittauksen jälkeen 40 min kuntopiirileikki työpaikan telineissä ja sitten peltikonilla koppien koluamiseen (=siivoukseen) Luumäen suunnalle. Siellä meni kaheksaan saakka jonnenjoutavia ryskätessä. Tuon perhanan konin kanssa ei ihan puhtain paperein selvitty tälläkään kertaa. Vasenta ja oikeaa takakulmaa saa jatkuvasti käyvä koputtelemassa, jotta koni suostuisi jommalla kummalla kaviollaan näyttämään vasenta tai oikeaa kääntymissuuntaa. Tuolla kelillä ratsailta ulostautuminen vähän väliä ottaa kyllä pattiin rauhallisempaakin ukkelia. On tuo venäläinen hevonen kyllä vihonviimenen keksintö...en suosittele kellekään.

Rintamasouvit tarkotuksella ajanpuutteen ja mootorin yskimisen takia tänään vähissä...mutta huomenna rotat kyllä tippuvat laivasta...toivon vaan että mie en oo tuon rottalauman keulilla.


2 kommenttia Kommentoi

miklos kirjoitti 26.01.2009 - 20:11

Terve ikiliikkuja!

Siehän tuotat tekstii ku ruuneperi. Ja tolla treenimotivuksella saa iberian ukkelit olla varuillaan helmikuussa!

uuno1 kirjoitti 26.01.2009 - 20:48

Terve vaan kreikkalainen,

Motivos on kyllä kohallan ja suurinpiirtein kaikki muukin (paitsi polvi). Harmi ku se Ola ei päässy remmiin. Täytyy nyt rykästä se reissu ilman sitä...mukava on kyllä sinne rientää. Toivottavasti seillä kaikki ok.


Välialueen mentaaliharjoitus

25.01.2009 - 12:32

Rauhallisen ja sikeän 9,5 h:n punaviiniyöunen jälkeen aamutaistelu siirtyi päivätaisteluksi. Suunnitelmissa oli pyöräillä itään niin pitkälle kun pyörätietä riitti ja sunnitelma nyt piti myös käytännössä. Taisto-osastoon kertyi mukavat 1.45 h avg 133. Osa ajasta meni tuon väliliha-alueen turhanpäiväseen tuuletteluun, kun varttitunnin välein joutui tikkusia kannikoita nostelemaan satulasta välialueen tuuletuksen ja verenkierron varmistamiseksi. Asiaa ei hepottanut yhtään tuo lintujen raudalle nokkima satulan välialueen kohta....Sen sais kyllä helposti vaahtomuovilla ja teipillä reerattuva, mutta eipä tuo niin paljon ole vielä haitannut, että toimeen olis pitäny ryhtyä. Takatullessa oli mukavasti vastatuuli ja sen sai kätevästi hyödynnettyä mentaaliharjoitukseksi....Nyt rättisulkeisiin ja miettimään uutta kohellusta...Sen paikka lienee noin metrin parin verran yläpuolellani...

...Kohellus jatkui kuitenkin syöpöttelyllä ja juopottelulla, jonka jälkeen vaakasuora asento alkoi miellyttää ja 1,5 tuntinen vierähti leppuutellessa väsähtäneitä jäseniä...Senjäkeen alkoi varustautuminen ylevämpiin hommiin välikatolle. Laitoin kahet polvisuojat päällekkäin maalarinteipillä lumpioijen suojaksi ja ei muuta kun katolle lautaläjä, porakoneet ym romppeet mukana. Taisto oli kovaa ja usko meinas loppuva kesken, mut aattelin että tänne en enää tänä talvena tule ja tein homman loppuun asti. Kyynyspäissä ei ollu suojia ja ne on nyt mustelmilla ranteista saakka...kertakaikkiaan viheliäinen paikka...klo 20 homma oli saatettu loppuun.

Sinne välikatolle perslauvotuksen välistä tippui ylimääräinen taisteluinto ja rintahommista illalla tuli täys torso: 30 min avg 133 jalkapelillä. Koko viikon satsi oli 11.15 h mikä on ajallisesti rupeaman paras.



Rintamayritystä ja kannikkakeräilyä

24.01.2009 - 11:55

Aamulla pikkusen aamupalaa ja otin heti alkuun turhat luulot iteltäni pois. Eka yli kahenkympin jalkalenkki tällä harjotusrupeamalla. Polvi entisensä...Taistosaldoksi: 1.57 h avg 136. Nyt ruokaa ja juomaa lisää suuhun ja lautojen hakuun peltilehmällä....ja sitten tuonne välikattoon himohommaani: perskannikoilla puutikkujen keräilyyn...

Välikatolla "tikkujen keräily" etenee, mutta turkasen hitaasti. Piuhat on puoleen väliin kiinnitetty, mutta toisen pään läpivienteihin ei pääse vielä käsiksi (3 m puuttuu perslaudotusta, jota pitkin sinne vois könytä). Huomenna jatkuu uudella innolla, ja tavoite saada se perslaudotus valmiiksi, piuhat kiinnitettyä ja sisälle on edelleen realistinen...?

Tämän päivän toinen taistelujakso tehtiin perinteikkäästi rattaalla. Vauhti palautellen nollasykkeellä ( 1.20 h avg 108). Keskenkasvusia tuli takatullessa ilman valoja raitilla rinnatusten vastaan, mulla oli loiva alamäki, tie oli suora ja vauhtia reilut 20. Ei auttanu muuta kun papan painaltaa hankeen...Mie siinä poikien perään yhen Peellä alkavan heitin perään ja oottelin kaikessa rauhassa tuleeko ruokotonta kommenttia tai nouseeko poikien vauhti...Poikien suut pysy supussa ja vauhti ei lissääntynyt, ja mie jätin asian sikseen ku ei mittään käynyt. Vaikka oli paluttava lenkki, mulla oli jo senverran adrenaliiniä veressä, että vielä muutamaan tempo-osuuteen olis ollu värkeissä varaa ja tuossa 30 vuotta vanhassa Retkisuperissa vielä vääntöä löytyy nykyset pyörärempulat mätkimään millon tahansa. No siihen yritykseen ei tarvinnu ryhtyä.



Nyt muutama lasillinen punkkua suuhun hammaspyykille ja unta kaaliin. Jos Luoja suo ja Retkisuperi sallii, alkaa aamu taas todennäköiseti mankeloinnilla semmone viesti tulee tuolta vasemman takajalan polven suunnalta.



2 kommenttia Kommentoi

Karppa kirjoitti 24.01.2009 - 14:38

Löysin tänne Ollin plogin kautta. Täytyy alkaa seurailee Uunon toilailuja. Pitkän lenkin olet juossu. Mulla pisin juoksulenkki lienee n. 14 km mittainen jos tarkistellaa lähempää puoltavuotta

uuno1 kirjoitti 24.01.2009 - 21:01

Terve Karppa,miulla on ollu sieltä kesästä lähtien vasemman polven kanssa riesaa. Marraskuussa kyllästyin lepäilyyn ja alotin uudelleen reenit. Polvi on samoissa kuin kesälläkin.Saapi nähä tilttaako kokonaan?

 
Väliliha-alueen harjoitus
23.01.2009 - 19:24

Joopa- Täytyy tunnustaa heti alkuun, että tän illan rintamalla työskenneltiin jalkarattaalla. Töiden jälkeen jäin työpaikalle 40 min kuntopiiriin. Viijen maissa kotia ja vähäisen leukojen louskutuksen jälkeen rintamalle välilihan känsänahankasvatukseen, jonka saldoksi tuli reilu tunti (avg 132, max 161). Se on sanottava, et tuo em. känsänahka on tänäkin vuonna kasvatettu ihan liian paksuksi. No perinteitä on vaalittava, mutta välillä tuntuu että tää perinne sais kyllä loppua...No vime vuonna olotila suunnilleen samoissa jamoissa, tosin eri syystä...Se pikkusen myös hirvittää, jos nuo seuraavien viikkojen ripiämmät harjotukset joutuu tuolla mynämankelilla tekemään, siitä ei välttämättä hyvää seuraa. Vanhalla miehellä on tuossa pystyssäpysymisessä omat riskinsä. Siitä huolimatta: Sitkeesti vaan etiäpäin kohti edessä siintäviä ja uhkaavasti läheneviä horsmakenttiä...



Messuamista

22.01.2009 - 19:40

Aamulla ennen ylösnousua peltihevosen suitsiin ja H:kiin messuamaan johonkin keskukseen. Koko päivän kestäneen messuamisen jälkeen kotiatulo meni myöhäseen ja oli pikkusen vaikea vääntäytyä "rintamahommiin". Saldoksi tuli kuitenkin siedettävät 1.05 h keskisykkeellä 134. Takatullessa kun sai vanhan ja väljän koneen lämpenemään oli muuten mukava lötkytellä, mutta tuo perhanan polvi on jatkuvasti riesana....No ei valiteta. Mulla on sentään jalka tallella. Päälle vielä venytys 20 min ja pakollinen 15 min kylmägeelipussihoito...siitä se lähtee.

2 kommenttia Kommentoi

olli kirjoitti 23.01.2009 - 17:09

Mie katon ensin että Carlos Santana http://www.opeura.com/santtana.htm 'ko siinä ihmettelee pitkiä ryypynväliä.

Voi se kyllä olla uunokin mutta lasintäyttäjät on kyllä aika saamatonta porukkaa.

uuno1 kirjoitti 23.01.2009 - 19:23

Ei ollu Kaarlo. Kyl siin on uuno ite, vaikkakin kaljun päällä on "pikkusen" keinotekosta ja kammppeetkin tais olla lainavehkeitä eikä ryypynväli seuraavan aamun tuntemuksien mukaan ollu kyllä ainakaan yhtään liian lyhyt.

Hierontaa

21.01.2009 - 17:55

Jeps, Tänään oli "rintamalla" tunnin vasemman takajalan hieronta. Iltasella hiippailin reilut 50 min kevyttä. Siinä tämän päivän "rintamasaldo". Oon koittanu keksiä itelleni kaikenlaista turhaa tekemistä, jottei tarvisi tuonne välikattoon ängetä kaapelinvetoon, mutta nyt ei näköjään muu auta kun sinne könytä kun tämän turhempaa ei varmaan enää löydy tälle illalle mistään?

Joopa, parituntinen siellä välikatossa vierähti (persaukset nyt tikkuja täys ja rystyset ruvella...). No kyllä mie vielä enen maanantaita siitäkin hommasta voiton otan kotia (hm...ehkä?)



2 kommenttia Kommentoi

ollipolli kirjoitti 21.01.2009 - 21:04

Terve käppänä.

uuno1 kirjoitti 21.01.2009 - 21:22

Terve vaan Ola. Kyllähän sie het tän homman arvasit mihin mie tietoja tarvin... no täs kyl saa viimesetki ylimääräset sekunnit vähäsestä loppuelämästä tärvattyvä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti