Viime lauvantaina sain tehtyy jo kauvan himoittemani retkuilun pyörällä tuonne Montepinariin ja siitä "vuorikiipeilyä" ylös Cruz de la Muelan rautaristille. Tuo vuorihan on täältä katottuna Orihuelan takana.
Vähiinhän alkaa van-hahkolla kääkällä olemaan jo kaikkinainen aika, kunto ja muukin semmonen, ja ehkä tuolta vanha-sanan lopusta vois pois heittää jo tuon "hahkonki" Uunon tapauksessa. Tuon todisti hyvin tuoki retki.
Olin valmistellu jo edellisenä iltana tarvittavat romppeet mukaan, ja varoiksi otin myös ottalohko- ja perävalot Kankeeseen, jos tulee ylimääräsiä haavereita ja ajanhukkaa retkuilun aikana.
Valosaan aikaan lähin liikenteeseen. Kova oli vastatuuli mennessä, joka oli hyvä juttu, koska "tuoreena" on parempi männä vastatuuleen ko raihnasena ja rispaantuneena. Ajelin hiljakseen Los Montesinosin kautta ja silmäilin maisemia.
Hyvin sytkytti kuitenki eiffelitornin mäkeen, jonne on ylämäkee ja nyt oli myös vastatuulta. Siintä eteenpäin sitte ei tarvi muuta ku jarrutella Bigastroon saakka. Lähellä Orihuelaa Carrefourin kaupan jälkee kysäsin tietä kuitenki Montepinariin. Painelin neuvon mukasesti Alicanten suuntaan Carreteeraa pitkin, vaikka tiesin entuuvestaan, että siltä tieltä ei lähempänä vuorta kulkevalle pikkutielle pääse millään. Sitkeesti vaan nenä vastatuuleen ja ketjun kiertoon. Matkaa kerty 39km mennessä.
Sitte tuli pikkune "tenkkapoo", ku siinä, missä miun muistikuvan mukaan piti alkaa polku vuorelle, oli nyt parin metrin muuri...mietiskelin, että taasko muisti pätkii??? Siinä oli samalla asialla polkuu etsiskelemässä espanjalainen nuori pariskunta, jotka oli Alicantesta. Etittii porukalla....sitte ylempänä näky reppuporukkaa, ja löyty polun alku. Kankeen laitoin liekaan ja kohta jo paineltii pitkin louhikkoisia polkuja ylös vuorelle ja rautaristille. Nuoriso tuli hitaammin ja mie vähä nopeemmin.
Oli kyl monenlaista kysyjää polulla....joka toinen kysy Uunolta, että missä on pyörä...heh...mie ko jätin kypärän päähäni. Reppu selässä ja muovikassi toisessa käjessä laahustelin ylös...alko jo tuntuu 3,7km:n mittane yläpatikointi puisevalta. Reppu paino olkapäitä, ja muovikassi kämmentä.
No perillä sitte patonkii ja sporttijuomaa huulten välii ja vähäksi aikaa tauolle. Siellä oli espanjalaine golfradan turvamies, joka neuvo Uunoo tuossa toisessa reitissä, joka on vielä vaativampi ku tämä, ja johtaa myös Rautaristille. Lähtee tuolta Orihuelan puolelta vuorta.
Ristillä oli myös norjalainen mies tyttärineen, ja sanoin niille, että ottakaa Uuno tienposkesta kyytii, jos se ojaan kyykähtää. Miun kello ehotteli nimittäi 72:n tunnin huilii...ja matka oli vasta puolvälissä. Kovasti naurettii Uunolle porukalla. Mie lähin alas ennen norskeja.
Sitte tuli jo kohta vastaan nainen koiran kanssa, ja kysy espanjaksi kolme sanaa: "Hay perros arriba?". Se kysy sen niin nopijasti, ja ei Uunoespanjaksi, että Uunolla mäni tovi, enneko äkkäsin mitä kysymys tarkotti. No sehä kysy, että onko muita koiria ylhäällä. Sitte ko äkkäsin, ni sanoin, että ainaki yks on. Ja kysy vielä että minkä kokonen, ja hetken mietiskeltyäni päädyin vastaamaan, että suunilleen saman kokone ko tuo siunki koira.
Pyörän kysyjiä piisas...ja viimene kysyjä oli ihan lähellä kankeeta, ja pakistii siinä taas tovi. Uuno sujuvaa uunoespanjaa ja kysyjä espanjaa. Ku oli tuosta Uunon ijästä puhe, ni kysyjä sano, että kannattaa otta trangiilosti eli rauhallisesti. Mie sanoin, että ei pysty ku oon jo eläkkeellä ja lähellä horsmakukkulaa, ja aikaa ei oo ylimääräsiin rauhottumisiin enää yhtään....ja kovat naurut naurettii taas.
Virittelin siinä Kankeeseen varusteitani kiinne, ku norskitki kerkis jo alas ja sanovat että still here...joo niinpä. Toivottelivat jaksamista paluumatkalle. Ne mäni autolleen ja ajelivat Zenian nurkille Torreviejaan.
Polkasin kankeen "käyntiin" ja nyt ajelin pikkutietä Orihuelan keskustaan ja siitä helposti löyty oikee tie Torren suuntaan ja myötätuuleen. Kovasti kyl Bigastron jälkee jo hapotti, ja toppasin mäen päällä olevalle huoltsikalle ja ostin suolapähkinöitä ja keppanatölkin kotona retken päälle juotavaksi. Pähkinöitä nakkelin kovasti kyl heti helttoihini...paluumatka sitte alamäkeen ja myötätuuleen kuitenki mäni jotenkuten, vaikka tuo viimene ylämäki Quironille otti jo ohimoihinki.
Isommat Kankeiluhimot kyl hävis, mut sunnuntaiksi oli jo sovittu Guardamariin kahvireissulle mänö, ja sinne mäninki Kosan ponsoroimille kahveille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti