Ei tarvinnu yksin vesirajan läheisyyteen perustamassa pilkkomispaikassa kirvestä heilutella ja kiroilla. Eihän sitä paikkaa ois tietysti muurahaisten valtaväylälle perustella tarvinnu, eikä liijoin itikoijen joukkosikiämispaikkaankaan.
No siihen Se koivu oli ittensä kasvattannu ja jätin kannon vähä pitkäksi ja aattelin siinä pilkkoa sen pieniksi, kaatopaikalla.
Kyl Se nyt kaajettu ja pilkottu on, mut tukalaa oli välillä ku hiki virtas lorona, eikä paitaa kärsinny poiskaan heittää ja joka paikasta joku verenimijä tai muu lutikka koitti Uunon vähäsijä verivaroja imutella.
Illan suussa pikkunen jäykistely tennareilla ja lopuksi saunaan ja nyt kallo ja sen tyhjä sisältö tyynylle ja taju kankaalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti