tiistai 27. helmikuuta 2018

V Carrera Popular Base Aerea de Alcantarilla. 25.02.2018

M65- sarjan mitalistit, Kauko 1., Ola 2. ja Mariano 3. Hyvää työtä kaikilta!

Hanne ykkösenä pootijumilla. Ja militantin jämpti onnittelutervehdys. Uuno ei älynny, että aurinko paistaa nyt väärältä puolelta.

Rykästii eilen mänemää tuonne Murcian takamaille, Alcantarillaan. Siellä oli tarjolla 14 kiloo juoksua lentotukikohdan väen järjestämänä. Elchen Bemarin-räppänä oli huollossa ja meille järkättii vara-auto käyttöömme, joka oli Sitikka merkiltään. Sillä sitte ruvettii ryttyyttämää kohti kisapaikkaa, joka oli mörskältä katottuna Murcian väärällä puolella.

Myöhän lähettii aikasin aamulla liikkeelle, ku tuo kuski on vähän uunon puoleinen ja välillä vaikuttaa olevan muutenki eksyksissä ja sekalla. Nytte oli roplattu Nuvikaattoriin kaikki säädöt kohillee ja kielet finskaksi, että ei pääse viimekertasta tössimistä ainakaan Nuvikaattorin takia tapahtumaan. Pentsiiniäkin hommattiin tarpeellinen määrä tankkiin ja sitte taas käytii roplaamassa Nuvikaattorin säätöjä ja asetuksia meille sopivaksi.

Hajettii Kauko ja vaimonsa kyytille, ja lähettii paahtamaa sairaalan ohitte Orihuelaa mänevää tietä. Tarkotus oli männä Torremendon kautta, eli suorinta tietä. Liinennempyröitä oli varmasti satakunta, joissa piti arpoo aina monesko ulostautumistie on se oikia numero. Välillä onnistu arpominen ja välillä ei. Niinpä ajauvuttii pikku pätkä ajelemaa AP-7 maksuväylääki myöten.

No ilman maksuja päästii sieltä kuitenki ulos, ja matka jatku ja takapenkkiläiset naamat valkosina, vattat löysällä ja takatukat pystyssä katteli ja kuunteli Uunon sompaamista, ja oottelivat millon rysähtää, ja sattuu joku tolppa tai liinennemerkki vika paikkaan. Murcian eteläpuolella jouvuttii sitte johonki perhanan "luuppiin", josta ulospääsy vaati muutamia kunniakierroksia ja liikennerikkomuksia, mutta jysäys jäi vieläki uupumaan. No uupuneen näkösijä oli kaikki, Uuno mukkaan lukijen, ku sitte ehjänä, ja tukat edelleen pystyssä päästii parkkipaikalle.

Kisa-aluveen tiivistä tunnelmaa.

Uunolle oli paikka tuttu viime vuotisesta visiitistä, jollon juoksemaan en päässy osallistumaan Orihuelan puolikkaalla ripsahtaneen lonkan koukistajalihaksen takia. Hanne juoksi ja myö kannustettii Joren kanssa. Uunolta oli viimevuonna jäänny DNI- ja DNA-kortti mörskälle, ja kisabolsan saanti oli kiven ja monen militantin takana. Jore ja Hanne katteli sivusta kauhulla, ko Uunoo hiissattii kahen körmyn ja muutaman konepistoolin saattelemana kojulta toiselle ja tentattii iskän ja äiskän kenkien ja kalisonkijen numeroita.

No kyllä sillonki bolsan sain ja nyt homma kävi kähevästi, ku paikat oli tuttuja.

Sitte mäntii takas Sitikalle, ja lähettii kattelemaa ja varmistelemaa lähtö- ja maalipaikkoja. No nekii sastii selviksi, vaikka ne maalin miulle vääräksi ilmottiki, mut ei haitannu tahtija eikä lähtöö.

Tällä jengillä ryttyytettii tämä retki. Lystii oli ja huuli ja pystejäki lenteli mukavasti.

Sitte takasi Sitikalle, ja kaivelemaa reppuja ja vähä niukemmaksi vaatekertoja ja verryttelemää. Sitte taas takasi Sitikalle ja keykäne kisavarustus niskoille ja lähtökarsinoille. Myö oltii kaikki ykköskrsinassa, eikä siinä ylimääräsiä tasotuksia anneltu kellekkään. Uunoki oli nyt ekaa kertaa M-65 miesten sarjassa, vaikka ei vielä tuo lukema ihan lasissa ookkaan.

Sitte lähtölatinki kajahti ja parituhatpäinen juoksijalauma irtaantu kuopistaan. Kovaa oli kyyti tälläki kertaa. Vilkasin Esijuoksijaa ekan kerran jossaki 500 metrin kohilla. Liian kovaa mäntiin, ja mie löin liinoja pienemmälle. Oli tulossa ylämäki vielä tässä alussa.

Vaikeeta oli mänö, ja mäen päällä tuntu siltä, että tästä ei tuu muuta ku katastrohvi. No siintä homma alko kuitenki luistaa jotenki, ja keskivauhti alko pikkuhiljaa jopa paranemaan. Kohta jo päästii kiihyttelemää tukikohan sisällekin, ja tuota perhanan pitkää kiitorataaki kuopimaan tossuillamme.

Kiitoradan jälkeen keskivauhti oli edelleen laskusuunnassa ja välillä vetelin oikeen olan takkaa ja lätkin tossuu toisen eteen kättä välillä toisen taakse. Vielä tuossa viimosessa ylämäessäki ohitin joitakuita, mutta muutama metri ennen sen loppumista tuli seinä etteen ja läsähti suoraan vasten kasvoja. Juokse siinä sitten "kilpaa"...heh...lähes kävelyksi mäni viimoset ylämäjen metrit.

No sen jälkeen oli enää loppusuora eessä. Harmi juttu, mutta maaliputkilo ei kovasta rypistyksestä ja pyristelystä huolimatta tuntunnu lähenevän yhtään. Suora on kyllä pitkän pitkä. Joren huuto autto kyllä kovasti suoran puolivälin kohilla, kun kuuloo oli vielä vähän tallella. Niukin naukin yletyin maaliviivalle ennen totaalista lysähystä, ja puhaltelin tovin kaksinkerroin suolet solmussa.

Niijen ja tennarijen solmujen aukomisessa mäni aikaa kovasti. Sitte alko hirmune polsan täyttö ja reppuun rompetta tuli joka puolelta ihan Uunon kantokyvyn äärirajoille, jos ei sen ylittekin. Parsakaalin kerä jäi sinne, ku polsa oli jo ihan pullollaan ja Uunon ottasuonet kanssa.

Mie siintä haistelin heti missä on jarrutusjuomatiski ja siihen jäin yhen verran notkahtelemaan. Kuskin virka esti nyt liijemmät tiskillä notkumiset. Tiskin jälkeen notkahtelin Sitikalle, mut siellä ei kettää näkynny ja niinpä siinä nilkuttelin mukavassa auringonpaisteessa takasin maalialuveen karkeloihin. No sieltä tuli Kauko, Ola ja huoltojoukot, ja palauvuin muijen mukana takas Sitikalle.

Vähän lämpöstä päälle ja takasin karkeloihin ja oottelemaan jumitus juhlien alkua. Kauko ei ollu jumitellu pahemmin juoksun aikana, ja vallotti ykköspaikan M65- sarjassa. Ola hienosti kakkosena, ja Uunon sitkijä monivuotinen kisakumppani Guardamarin Mariano kolmantena. Uuno jätettii nyt kylmästi ja selvästi neljänneksi, tässä ekassa visiitissään 65- vuotijaijen miesten sarjassa. Hanne oli omassa sarjassaan myös ykkösenä.

ONNITTELUT VOITTAJILLE!

Jumittelun jälkeen hyvästeltiin Hanne ja Huoltopäällikkö Jore, sekä lähettii siitä pikkuhiljaa takasin liikennympyröijen arpajaisiin. Sama tahti jatku, ja välillä oli tuuria, ja välillä ei ollu, ja pätkä taas paahettii naamat valkosina ja takatukat pystyssä AP-7 autopistaa.

Monijen arpajaisten ja lähes ajokelvottomien kärripolkujen jälkeen ajauvittiin kuitenkin Torremendoon, ja loppu olikin sitten selvää, ja nyt jo historiaa.

Hyvä, että Kauko ja vaimo saatiin nyt ekaa kertaa kehiin, ja tulos oli loistava kuin myös kämppis-Olankin. Uunolle jäi vielä petrattavaa, mutta onnistumisesta siinä hommasa en tineroita likoon paljoo laittasi. Päivä oli kuitenkin tänään aurinkoinen ja "palauttavia" liikuntakilsoja Uunolle 60 ja rapijat, josta 2kpl autolla ja loput kaura- ja ohraporemoottorilla varustetuilla välineillä. Siintä enempi joskus myöhemmin....ehkä?

TULOKSET löyyyy TÄÄLTÄ.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti