keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Kouvolan Juoksueliitti

Kuva Cortes Valencianalta, Mercadonan ylikulkusillalta otettuna.

Toissapäivänä aamulla piti hiissata Sitikka lähtöpaikalleen, ja sitä lähin kovalla kiirrellä viemään sovittuun paikkaan ja sovittuun aikaan. Kiireeksi mäni homma siks, että passi ja ajokortti oli kateissa. No kyllä ne löyty puolen tunnin mittasen "mörskän käännön" jälkeen. Kämppä jäi etiskelyn jäliltä vähintäänkin yhtä sekalle, mitä oli Uunon pää.

No Sitikan sain vietyy sovitulle paikalle ja sovittuun aikaan. Sitte jatkoin lompsimistani Aromatica puistoon tekemään päivän voimailut.

Voimasatsin jälkeen suuntasin Pariisille. Sitä kävelin "Rio" Röntgenille ja kuumassa kelissä suikkasin kohta Ramirez Pastorille, jota myöten pääsee suorinta tietä nykysen mörskän nurkille läpi koko "kylän".

Lompsimista keräyty 8km:n verran, ja eilisen 14km:n kilvanjuoksentelun jälkeen kävely mukavasti virkisti raskaita raajoja.

Mörskällä sitte möllötin hetken, mutta aurinkoista ja lämmintä päivää en halunnu sisällä tärvätä, ja niinpä varustin Kankeen menokuntoon, ja lähin sotkemaan Orihuelan ja "Mikkelin" suuntaan. Orihuelan tieltä käännyin Torremendoon ja siellä toppasin ekassa kuppilassa kahville, ja lisukkeeksi olisin halunnu Caña- Retun suosikkijuoman. Ei ollu sitä kokoa saatavilla, mutta kyllä kelpasi kolmasosalitran pullollinenkin tuota janon sammuttavaa "jarrunestettä". Muutaman kymmensenttisen tipin jälkeen poislähtijessä kellot kilkatti mukavasti ja Uuno poistu naurun ja taputusten saattelemana Cerveteriasta.

Mäkistä ja muhkuraista on Uunon elo, niinku tuo Pedrera järven ympäri kulkeva tiekin monessa kohtaa.

Nestetankkauksen jälkeen katkoin matkaani Pedrerajärven taakse, ja otin muutamia kuvia. Aurinko oli männy pilven taakse iltapäivällä, mutta mukava Kankeilukeli oli kuitenkin, eikä palttoota tarvinnu lisäillä. Takasin tulin samaa reittiä, jolloin matkaa kerrytin reilut 50 kiloo mittarreihin.

Takatullessa Kouvolan Juoksueliitti oli tullu leiriytymään Torreviejaan, ja tuli puhelinsoitto ja sovittiin miittinkiaika ja -paikka.

Eilen aamupivällä sitte kyykkäilin Bikemaniaan, josta Juoksu Eliitti vuokrasi käyttöön keykäset hiilikuitumasiinat lyhkäselle Torrrviejan leirilleen. Sitte käytii Torremarketissa kahvilla ja juteltii mukavia ja muutakin aiheeseen liittyvää. Lupauvuin ilmoittaa puolet Juoksu Eliitistä tulevan viikonlopun Torreviejan 8km:n kaupunkijuoksukisaan. Sitte hajettii Eliitin kyytiin Bikemaniaan jätetyt vuokramasiinat ja hyvästeltii toisemme. Kiitokset Eliitille mukavista jutuista ja hyviä leiripäiviä ja -kelejä.

Mörskälle kun tulin aloin heti värkätä Eliitin ilmotusta Torreviejan kisaan, ja muutaman tarkentavan kysymyksen jälkeen sain nettilanketin kyselemät kohat täytettyy, ja 10€:n suuruisen osanottomaksun maksettuu, ja tarkistin, että homma on onnistunnu.

Ola vielä on hieronnu miun kantakalvoo parempaan kuntoon, mutta kipu ei kokonaan oo vielä poistunnu. Parempi on kuitenkin kun Elchen 10km:n jälkeen. Kiitos kämpoikselle siintä kobasti. Kyllä tässä tälläki jalalla vielä pystyy sinne omalle Horsmakukkulalleenkin kiivetä...heh...




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti