V Carrera y Marcha Solidaria Dia Mundial del Cancer de Mama

 

Mie polkasin tänää Orihuelaan kattomaa Kansainvälisen naisten rintasyöpäpäivää tukevan juoksukilpailun meininkejä. Senhän järjesti kunniakas Orihuelan seura Tragamillas.

Miulla oli tarkotus alottaa patarautasella Kankeella ratsastus kello 7.00, mut se viivästy siitä syystä, että heräsin jo ennen kolmee, ja silmät oli niin ristissä, ja väsytti, että ajallaan lähtemisestä ei tullu mitään. No sitte sain hilattuu itteni pystyyn ja ylös ja haalittuu pikasesti retken vaatimat romppeet kasaan ja autotalliin virittelemään valoja ja muuta.

Homma ei hyvin alkannu. Ensimmäine sössimine oli se, että eväät, banaani ja suolakeksit, jäi mörskälle, ja peruttelemaa en kuitenkaa enää joutannu. Toine oli se että hätäpäissäni ihan selvin päin, vetasin takavalon väärään pyörään....no onneks huomasin erheeni, ja vaihoin Kankeeseen tuon punasen persvalon.

Tallissa miuta tervehti jo tuttu liki 10cm pitkä (puolet vaan mahollista Uunolisää?) tallitorakka, joka aina piileskeli miun yhteenlukittujen Kankeen ja Jäykimmän suojaisissa siimeksissä.

No miun elämää se ei oo haitannu ainakaan sen vertaa, että mihinkään torakkajahtiin en oo sen listimiseksi ruvennu, vaan oon senkin antaanu nautiskella viimesistä vanhuuven vuosistaan rauhassa. Sillä on lisäksi enempi oikeutusta täällä elellä rauhaisasti ku tulokaslaji Uunolla.

Ajelin pimeessä ja perinteisellä paikalla suolajärvien välissä eka tauko n. 7km:n kohilla. Pirun viileeltä tuntu, ja lisäsin rätin kaulani suojaksi. Siintä jatkoin hiljasen Los Montesinosin ohi, ja päiväki alko pikku hiljaa valkenemaan ja aamukohmettunut Uunoki lämpenemään. 

Pikku Eiffelitornin ylämäen päällä jo ahisti, mutta tiesin, että tästä alkaa alamäki, ja homma on jo menomatkan osalta voitettu. Oli kyl mahtavan mukava pitkästä aikaa mäen päällä katastella tuttuja jo lähellä olevia, komeita vuorimaisemia.

Sitte painelin Bigastron jälkee suorinta tietä Orihuelaan pikku kävelysillan ylitte, vaikka alunperin tarkotus oli ajella Hurchilloon ja putkilinjalta kääntyä vasta Orihuelan suuntaan. Kerkisin hyvin paikalle ja soittelin kotia ku olin sen luvannu.

Kankeen telkesin samaan valotolppaan, jossa se on levänny jo useita kertoja akasemminki.

Juoksun lähtöön oli aikaa vajaat puol tuntii, ja kaikki kadut ja puistot pullisteli vaaleenpunaseen t-paitaan puettuja juoksijoita. Vähän itketti ku ei ite voinnu osallistuu.

Reitin pituus oli 5km ja se juostii yhtenä lenkkinä. Reitti oli myös mahollista kävellä. Juoksijoiden lähtö oli kymmeneltä ja kävelijöijen heti sen perään. Porukkaa oli perinteisellä lähtöpaikalla tungokseen asti niinko aikasemmissaki juoksuissa.

Mie kyykistelin lähtösuoran ekassa mutkassa puolenkymmenen polliisin ja parintuhannen muun seassa, mut sipasunäytön ja luurin kanssa oli hittonmoisia ropleemoita. En tiije ottiko luuri herneen kuulokkeeseensa siitä sukan sisässä olosta, vai kosteuvesta, jota aamulla oli ilmassa runsaasti? Luurin kanssa oli koko aika ongelmia....

Taitaa männä vaihtoon tää kapine jo ennen kunnollista sisäänajoaikaa?

Lähön jälkee mänin maalialueen tuntumaan, ja auringonpaisteeseen. Vaikka oli parikymmentä astetta lämmintä, ja auringossa vielä enempi, Uunon selkäpiitä veteli vilun väristykset koko aika. Se kyl johtu varmaan nestehukasta.

Sitte sieltä alko tulemaa hetkosen päästä jo juoksijoita maaliin, ja mie en niistä kuvia saannu. Puhelin sammahteli omia aikojaan...voi hitsin hitsi. Touhumies Paco, Tragamillasin "pressa", oli maalialueella vastaanottamassa ekoja juoksijoita. Paco kerkis kyl joka paikkaan, ja Uunolleki heltisi tarpeellinen aika ja käden puristusten kanssa, vaikka Karuna-aika olikin. Ja Olan kolaritarinan kun kerroin, lähetteli Olalleki terveiset.

Ennen pyttyseromoniaa oli Zumpaa tarjolla.

Tulostaululla oli hirmune ryysis, että en sinne änkeilemää ruvennu, vaan kattelin siinä muijen meinaamisia. Reilu parituntinen siinä vierähti, ja sitte alko pyttyseremonijat. Sitte jo kohta alko Uunon reilu 30km:n kotimatka. Bigastron kohilla koukkasin kylän kautta.

Jacarillan risteyksen likeellä olevalla huoltsikalla pysähyin juoma- ja suolapähkinäostoksilla, ja jatkoin väsähtäneen kääkän "istuntoo". No sitte sen mäen päällä jo olikin taas homma lähes hallinnassa, kun oli luvassa isompaa ja vähän pienempää alamäkee Los Montesinosiin saakka. Siellä koukin kylän kautta, vapaata kuppilaa etiskellen, mut kaikki näytti niin täysiltä, että jatkoin etijäpäin, enkä jäänny tuleen makaamaan.

No sitte Montesinosin viimene kuppila imas puolinälkiintyneen ja täysjanosen kääkän terassilleen. Miulla ois haluttannu syyvä Espanjan tortillaa, mut niillä ei ollu, ja tilasin Pollo Burriiton, Letsekahvin ja Cañan, eli fingerporillisen olutta. Tilauksen jälkee kuulostelin, että naapuripöyvässä on saman heimon väkiä. Siinä juteltii ummet ja lammet ja lampien välimaastotkii. Mukavaa väkiä ja kielet oli hallinnassa heimolaisilla, ja tarvittaessa ois tulkkausapuaki ollu, koska yks heimolainen oli Lappeenrannasta kotosin. 

Sitte maksoin laskuni, ja toivottelin mukaville heimolaisille hyviä ja terveitä vuosia, ja jos Torreen mennessä joku sinipaitane kääkkä on ojanpohjilla Kankeineen, josko veisivät lähimpään Cementaarioon (Hautausmaa) "sementöitäväksi". Lupasivat viijä. Toivottelin Adidakset, ja lähin jatkamaan kankeilua. 

Jossaki La Siestan kohilla ilone auton äänitorven törähys kuulu ilmeisesti heimolaisille, jotka toivotteli Uunolle hyvää matkaa. Hapotti jo Uunon kankeita jäseniä, mutta pikkusillan ylitte ko pääsin, oli enää viimone ylämäkirypisrys Quironin liikenneympyrään...selvittii siitäki, ja kohta jo oltiinki Perseon Kallen kotikujalla persukset vähän hellänä....heh....melko metka päivä!