perjantai 26. lokakuuta 2018

Sipuliton mies

Tänää oli vähäsen vuorossa välipäivän tynkää. Iltapäivällä lähin kuitenki "kylän" toisen puolen Urheilusalille Kankeilemalla. Ohjastelin hiljakseen kävelyvauhilla koko lenkin. Kankeen kettingit rallatti ilosesti ja välillä nykäsi tyhjää, mutta Uuno ei rallatellu.

En käynny koko reissulla missään kuppilassa kupposella, vaan ajelin Pariisilta Calle La Salille, ja siitä rantaa pitki Urheilusalille. Mie temppuutin normisetin, ja siinä kentällä oli viijen kööri pelaamassa koripalloo...heh..olin kuulevinani syrjäkorvalla, että ne on suomalaisia, mutta eipä ollukaan.

Mänin oman setin jälkee siihe toisen kentän laijalle, ja kysäsin, että "miten mänee". Yks niistä sano, että "what". Mie en ollu ulkomaankieliseen vastaukseen varautunnu, ja sopersin hätäpäissäni, että "Sorry, I thought you are Finnish". No sitte suurin niistä sano vähän murteellisella suomenkielellä, että: "kyl täällä suomee kuitenki puhutaan ja osataan".

No sitte mieki taas vaihatin kielen karjalaksi, ja juteltii siinä pitkät pätkät. Ne oli Viron poikia. Siintä ssitte jatkoin +23°C:n lämmössä aallonmurtajan kissoja moikkaamaan ja edelleen mörskälle.

Nyt oli jo onneksi kilosen läskijöötin viimenen osa paistettavana. Tekasin lihapullia, mutta se perhanan sipuli unehtu kokonaan taikinasta. No ei kyl paljo nälkästä haitannu, ja ois varmaan maistunnu jollekulle muullekin sipulittomalle miehelle, ehkä?

2 kommenttia:

  1. Sipuli ei ole ihmisen ruokaa..... Ei varmasti, emmehän syö muitakaan pahanhajusia jätteitä. Tätä mieltä olen minä.
    Ei se pottukaan ole ruokaa, ei ainakaan pitäisi olla, sehän on alunperin kuolemanvaarallinen myrkkykasvi. Perunan lehdissä ja maanpäälisissä osissa on solaniini nimistä myrkkyä joka aiheuttaa mm.
    huonovointisuutta, ripulia, oksentaminen, vatsakrampit, polttava tunne kurkussa, sydämen rytmihäiriöt, pääkipu ja sekavuus. Harvinaisempia ja vakavampia oireita ovat hallusinaatiot, tajun menetys, kuume, keltatauti ja hypotermia.
    Perulaiset ovat niitä pottuja jäädyttäneet ja sulattaneet, saaden myrkyn pois ja näin kehitelleet lajikkeita jotka ollillekkin hyvin maistuu, mutta sipuli, hyi hemmetti.
    Meillä täällä pakkasia, eikä ainakaan marraskuulla vielä pääse Torreen lähtemään, tutkimuksia vielä piisaa.

    VastaaPoista
  2. Heh...mie vähän oottelin kolleegan vastausta...kovasti nauratti ja yllätti tieteellinen perustelu. Harmi juttu tuo tutkimushomma. Toivittavasti tokeneen jo ennen vuodenvaihetta. Huominen "kankeilu" Benejuzariin saattaa vaihtua autokyyviksi. Mie jatkan täällä noita hallusinaatijoita.Terveisii sinne.t.uuno

    VastaaPoista