sunnuntai 24. marraskuuta 2013

XXX Medio Maraton Internacional Ciudad de Benidorm. 24.11.2013

Käytii tänää kilpajuoksuu harrastamassa Benidormissa. Uunohan on siellä nuorukaisena kolme kertaa pistäytynny, mutta kovalevyltä on pyyhkiytynny kaikki jo unohuksiin niistä käynneistä, eikä tuttua paikkaa siitä "kylästä" Uunolle enää löyvy.

Meitähän oli neljän revohka nyt kisaamassa, Olli, Alpo, Mikko ja Uuno. Alpo ja Mikko juoksi kympin ja myö Ollin kanssa juostiin vähän matkaa, ja konttailtiin vähän enempi, yhteensä puolikkaan verran molemmat.

Kelihän oli taas ihan nappi, noin +15 lämmintä ja pikkunen tuulenvire. Reitiltä kyllä mäkijäkin löyty, mutta oli myös pitkiä (3km) myötämäkijä ja tasamaata rantapulevartilla.

Kympin ja puolikkaan lähöt oli 30 minuuttija porrastettu, ja Dorsaalijen kanssa tuli Alpolla ja Mikolla vähän kiiru, mut hyvin ehtivät tarttiin.

Sitte jo myöki kytisteltii juoksuun pääsyä aurinkoisessa kelissä ja mahtavassa mussiikin ja melun rytkeessä. Lähtö oli Uunolla kyllä nyt liijan räväkkä, ja siitä loppumatkasta kärsi koko ruumis ja erityisesti latvalaho.

Eka kilsa mäntii neljän minuutin kantturoille ja seuraava samoille lukemille tosin lievään myötämäkeen. Siitä Sitte sain vähäsen älyä juoksuuni, ja muutamia sekunteja keskivauhti tipahti.

Sitte jossaki 5-6 km:n välillä, kun alko pitkä myötämäkiosuus sain Ollin kiinne ja mänin ohitte. Ollillaha on piiitttkä tauko kilpailussa ja harjottelussa ja osallistumismielellä oli muutenki liikenteessä.

Siitä kohelsin samalla vauhilla (keskivauhti 4:11) tuonne 15 kilsaan, ja siihen Sitte Uunon kilpajuoksu tyssäsi....sekä kelloki sippasi jo vähän aikasemmi.

Nauratti, mutta vaan sisäänpäin tuo juttu, kun kysyttii juoksijalta miksi keskeytit? Vastaus kuulu, että "tuntu siltä, että saattaa alkaa pistämään"....heh....miulla oli ihan sama tunne.

Loppu oliki Sitte tosi vaikeeta ja kilometrit 16km:n jälkeen ylipitkiä...heh tuntemuksen mukaan. Vuoden parhaan ajan kyllä sain "tekastua" viijellä sekunnilla, mutta sonnan maku ja mahtava Semmonen tästä hommasta suuhun jäi maistumaan.

Kisa muuten oli ihan ok ja Benidorm muutenki mukavanolonen paikka.

Revohkan tulokset:

Alpo 43:18 sijoitus 6. Vet.D
Mikko 43:38 sijoitus 8. Vet.C
Olli 1:34:25 sijoitus 5. Vet.F
Uuno 1:33:05 sijoitus 4. Vet.F

Puolimaran tulokset TÄÄLTÄ.


Kympin tulokset TÄÄLTÄ.

MUKAVATA SILTI OLI MUKANA LUHISTUA JA KIITOKSET REVOHKALLE!










4 kommenttia:

  1. Hyvin juoksit, elä valita, Kyllä nuilla tuloksilla kelpaa joululomalle jäähä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kelpaa...kelpaapa hyvinki, mut tavote jäi niukasti saavuttamati, eli tuo 4:18 keskivauhti, ja eniten jäi riipomaan tuo lahopäätä vaivaava järettömyys.....heh, eikä vielä joululomalle jouveta. On Se yleisön hauskutuskisa vielä ens sunnuntaina Torressa. Pappojen äkstriimi.....

      Poista
  2. sammaa mieltä, hyvä juoksu. Kovat on Uunon tavoitteet kun 1:33 ei kelpaa...


    VastaaPoista
  3. Kyl Se kelpaa, mut järkevämmällä vauhin jaolla ois vähän saattannu ajasta jäähä vielä pois....kohtahan työki jo kiikutte koneen siivellä...

    VastaaPoista