keskiviikko 15. huhtikuuta 2020

Möhkötön säkki

Jatkettii täällä  möhköttömällä säkillä meijän tulevan häädön valmisteluita. Homma etenee hitaasti, mutta epävarmasti. Laatimani aikataulun mukasesti ens vuoden elokuun loppuun saahaan kaikki meijän investoima omaisuus siirrettyä venholla ja Mazdalla paremmille kalastusmaille sähkösen elämän piiriin.

Eilen vieteltii välipäivää, ja sen ratoksi oli aamulla kesäterässä olevan konesahan terän viilausta ja koekäyttö. Ne molemmat mäni nappiin, mutta sitte iltapäivän puolella, kun ryhdyin tositoimiin kaatamaan ylisuurta koivua, homma tyssäsi, ja mäni hankalaksi.

Kaatokolon sain näiverrettyä koivuun, mutta jo eläkeikänen konesaha irtaantu yhteistyöstä ja sykähti just pahimmoilleen...vähän aikaa sitä kääntelin ja vääntelin, ja katastin tulpat ja kipunat, mutta hetken päästä tein ratkasun, ja kiijätin itteni Kiian selässä Kouvolaan uuven konesahan ostoon.

Ratkasua avitti myös se, että kallellaan oleva puoleksi sahattu puu oli jo vaaratekijä jo muutenki varallisessa koronakyräilyssä.

Kello oli kolme iltapäivällä, kun homma taas jatku ja saha ja Uunon korvat soi ilosesti. Sitte riitti askaretta koko valosan ajan loppuun. Viimesen tunnin jatkoin pölkkyjen pilkkomisella.

 Tää homma on tässä vasta alussa.

Eikä tääkää vielä valmista oo lähelläkään.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti