Hoippuroimista

Hoh-hoijaa, hyvin ramasee. Käin tänää pisimmän "juoksu-lenkkini" miesmuistiin. Jos nyt Uunoo vielä ihan mieheksi voijaa laskia, ni kuitenki Uunon muisti harvon ylettyy enää näijen uusijen asijoijen kyseessä ollessa eilistä päivää pitemmälle.

Kämpillä "käyskennellessä" puolet ajasta tahtoo männä tavaroita etiskellessä. No sitte viimestää Uunon uhkarohkijat retket tänne Katalonijan kupeeseen loppuu, ku ei enää muista missä tänhetkinen mörskä sijaitsee.

No Suomi-baareilta sitäki voi käyvä kyselemässä, jos ei ite oo vielä baareilla. Kaikenmoista on sattunnu ja tapahtunnu täälläki, ja se pitää mielen virkiänä ja hermot pinkijänä...heh...

Tänää se Uunon "mies"-muistin pisin lenkki oli 7km. Lenkinhän tein tuonne luonnonpuistoon. Sinne kinkkailin Pariisin, Quironin ja Pulukoppijen kautta.
Vettä en mukaa ottannu, ku lenkki oli kuitenki lyhyehkö, vaikka oli päivän kuumin hetki ku lähin liikekannalle.

Olin kuitenki siihe varautunnu, että luonnonpuiston portilta siirrerty vesipiste olis juomakunnossa, heh ja olihan se. Tästä tulee reilu 4km vesipisteelle, ja aurinko porotteli "kuuppaa" silleen, että vettä ois kaivannu.

No pisteelle ku saapuilin jo janosena ja muutenki jo läkähyksissä, vesipisteen oli taas kerran vallottannu ampijaiset. Perhana sentään. Ei pitäs mitää jättää sattuman varaan.

Niitä oli niin perhanasti siinä, että mietiskelin siinä janosena, että kumpi olis miulle edullisempi vaihtoehto. Ottaa persuksiin parikymmentä ampijaisen pistoo, mitkä oli helposti saatavissa jos osaki tuosta pörräävästä vesipisteenvallotusporukadta sillee päättäsivät, vaiko yrittää vielä jatkaa kurkku rutikuivana juoksuu.

Päätin jättää tuon vesihomman väliin ja yrittää "kuivettua". No jatkoin sen vaaditun 3km vielä lönköttelyäni. Sitte käännyin takasin ja armahin ittijäni kävelyllä.

Harmitti kyllä kovasti ku ei tullu ees pikkulompsa mukaan , ni ois voinnu jossaki kostuttaa rutiryppystä kurkkuani. No milllonkaa ei voi voittaa enää nykyvään.

No jotenki sain itteni hoippuroituu pulukoppijen ja Quironin ohitte Pariisille, ja siinä jo ihan kotinurkulla Manchan ja Pariisin risteyksessä piti ruveta lähimmäisten jelppihommiin.

Manchan ku sain ylitettyy, toppasi vierelle musta city-maasturi. Murteesta ja muustaki päätellen sisällä istu hyvin syöneen- ja juoneen olosija mahollisesti itä-suomalaisija. Enste en ääntämis- tai kuulemisongelman takija ymmärtänny, mikä oli ropleema, mutta sitte ku nykäsin taas rautalankavyyhin takataskustani selvisi, että Quironin sairaalaan ja apteekkiin oli kova hätä.

No kätösellä näytin, että apteekki on kymmenen metrin päässä tien toisella puolella ja Quironiin on matkaa n. 1,5km. Mäki ylös ja vasurille. No veikkoset oli kovasti innoissaan ja osa rupes hoippuroimaan kohti apteekkija ja mie jatkoin hoippuroimistani kohti lähellä olevaa mörskääni.