"Tatska" ja "Se on normaali"

Vaiherikas oli tämäki päivä kaikkine tapahtumineen.


Aamupäivällä käin ottamassa itelleni tuohon vasemman lonkan seutuville viijen sentin kokosen tatuonnin, vaikka en oikeen noita "Tatska-immeisiä" ite ookkaan. Jälkikasvuhan on niillä omat nahkansa kyllä monesta kohtaa jo "paneloinnu", eikä siinä kääkän sanominenkaan oo paljo autellu. Nytte ite otin tatuoinnin ihan luonnonmenetelmällä.


Lähin nimittäin aamupäivällä kaiken jären vastasesti pyörällä liikenteeseen. Pakkanenhan oli jäävyttänny kaikki sohjot ja railot "pyöräilykuntoon" ja viimesen silauksen teki yöllä satanut pikkunen lumimäärä.


Kieli keskellä kämnentä ja peukalot suussa lähin kaikesta huolimaata varovasti etenemään Valkealan suunnille. Eipä tarvinnu ku vajaat 2 km edetä, ku tuossa "Kuolemankurvin" kohilla näkymätön puuttu Uunon pyöräilyyn, ja linttasi etupyörän poikkiteloin kulkusuuntaan nähen, ja kylelleenhän Uuno siinä komijasti kellahti.


Pirusti sattu vasempaan lonkkaan ja vielä pirummin vasempaan kyynyspäähän. Siintä kampesin itteni ja pyörän pystyasentoon, ja tunnustelin tuliko "luuvaurijoita". No ei tullu onneksi, ja jäsenet pelitti vielä suunnilleen normaalisti.


Jatkoin kuitenkin hijasta etenemistäni tavotteena olevalle kahvipaikalle. Kertaalleen piti vielä yhet "spakaatit" tehä liukkaan kelin ja railojen takia. Miullahan on pyörässä edelleen suvikumit alla, ku ei nastaversijoita oo raattinnu neljän viikon takija alle investoija.


Vajaan parinkympin tosi hijasvauhtisen retken jälkeen sitte ihhailin tovin lonkan seutuville ilmaantunutta ilmasta ja uutta tatuointijani ja kyynyspään komijaa ruhjettani....hyvin mänee, mut mänköön.....


Illan suussa intouvuin vielä aamupäivän tatskoista ja ruhjeista huolimatta lähtemään pikkuselle juoksulenkille. Nyt lähin ekaa kertaa tuonne Kymenlukon ylämäjen suuntaan ja siitä edelleen Veturin nurkille kääntymään. Leikittelin vähän vauhtija ja Veturin kohilta käännyin takasin. Eellä mäni koirantaluttaja kahen elikon kanssa. Toinen oli tien toisella puolella, ja pitkässä narussa.


Mie toppasin juoksun ja laitoin kävelyksi, ettei eläimet turhaan riehaannu. No se toinen pitkän narun päässä oleva isompikokonen ei kuitenkaan huppupäisestä, Uunonhajusesta kääkästä tainnu tykätä ja kovasti yritti Uunon sääriluuta päästä maistelemaan. Ohjastaja veti koiran liijan pitkän narun lyhkäsemmäksi, ja mie pääsin siitä ilman sääriluun menetystä ohi hipsimään.....kuulin kuitenkin ohjastajan rauhottavat sanat koiralle: "Se on normaali". Pirusti minnuu nauratti....ei tienny nyt ohjastaja kenestä oli kyse ja ilmeisen väärää tietoo jakeli koirilleen.....harva on Uunoo normaaliksi sanonnu....