sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Menttaalista meininkijä

Kotokukkulan viileetä maisemaa



Miun aika on nyt männy pääosin tässä mörskällä mökistessä. Suurin elämän ongelma on tällä hetkosella saaha kaks pesukonetta survottua johonki pienen keittiön nurkkaan.

Aikaa ei survomiseen oo liikoja, ja ammattitaijottomalle ja keskisormet kämmenissä olevalle kääkälle siinä on lähes ylivoimanen tehtävä.

Lisähaastetta tuohon toivottomaan tekemiseen toi yöllä satanut lumi. Mie luulin, että ku kerrostaloon nuo romuläjänsä saapi kanniskeltuu, ni ei lumitöijen kanssa ennää tarvihe tuskailla, mutta väärässä olin.

Illan suussa kerkisin muutaman kilsan jalkamenttaalisen heittää ottasuonet ja ohimot pullollaan sohjosilla ja auraamattomilla kinttupoluilla.

Täällä kotokukkulalla Perslantijan viimesellä perukalla on muutenki ollu positiivista virettä. Millon on koko kukkula äänestetty koko Lantijan viimeseksi ja vihelijäisimmäksi paikaksi ja viimenen ilouutinen julkastiin eilen. Siinä sanottii, että Kukkulan työssäkäyvistä joka kolmas tuntee sisuksissaan sillee, että ei jaksa eläkeikään saakka millään. Vaikija sinne on varmaan jaksaa, ku kukkaa ei ees tiije onko tuo tulevaisuuven eläkeikä alle vai yli satavuotta.

Jatketaa myö vaan tätä säästämistä ni saahaa kaikkijen talous ja muukin homma sillä ripijästi virijämään. Mie ainaki jatkan tämän yön näköjään valvomista ja sillä säästelen hetekan resoreita ja täten viskaan omanki oljenkorteni tähän ihanaan säästämiskekoon.

4 kommenttia:

  1. Mitä tuo valkoinen on?
    Onko se suolaa?

    VastaaPoista
  2. En tiije mitä on mutta paijan kauluksesta ku se sissään mänee, ei mukavalta tunnu...eiköhän tästäki joulusta hengissä selvijä ja nyrkkipyykinki saapi pestä ennen maisemanvaihtoo konevoimalla. Se on ainaki tarkotus ja "tyritys".

    VastaaPoista
  3. Karmeen näköstä on muuten tuo kuva, apuuuuva, niin kuin pulttiboissa P. P. sanoo. T. Telkkari

    VastaaPoista
  4. Niin on, eikä pelkästään näköstä....kyllä teijän siellä kelpaa. Koittakaa naatiskella joka hetkestä.

    VastaaPoista