Menttaalista meininkijä

Kotokukkulan viileetä maisemaa

Miun aika on nyt männy pääosin tässä mörskällä mökistessä. Suurin elämän ongelma on tällä hetkosella saaha kaks pesukonetta survottua johonki pienen keittiön nurkkaan.

Aikaa ei survomiseen oo liikoja, ja ammattitaijottomalle ja keskisormet kämmenissä olevalle kääkälle siinä on lähes ylivoimanen tehtävä.

Lisähaastetta tuohon toivottomaan tekemiseen toi yöllä satanut lumi. Mie luulin, että ku kerrostaloon nuo romuläjänsä saapi kanniskeltuu, ni ei lumitöijen kanssa ennää tarvihe tuskailla, mutta väärässä olin.

Illan suussa kerkisin muutaman kilsan jalkamenttaalisen heittää ottasuonet ja ohimot pullollaan sohjosilla ja auraamattomilla kinttupoluilla.

Täällä kotokukkulalla Perslantijan viimesellä perukalla on muutenki ollu positiivista virettä. Millon on koko kukkula äänestetty koko Lantijan viimeseksi ja vihelijäisimmäksi paikaksi ja viimenen ilouutinen julkastiin eilen. Siinä sanottii, että Kukkulan työssäkäyvistä joka kolmas tuntee sisuksissaan sillee, että ei jaksa eläkeikään saakka millään. Vaikija sinne on varmaan jaksaa, ku kukkaa ei ees tiije onko tuo tulevaisuuven eläkeikä alle vai yli satavuotta.

Jatketaa myö vaan tätä säästämistä ni saahaa kaikkijen talous ja muukin homma sillä ripijästi virijämään. Mie ainaki jatkan tämän yön näköjään valvomista ja sillä säästelen hetekan resoreita ja täten viskaan omanki oljenkorteni tähän ihanaan säästämiskekoon.