Aamulla rynnisteltii Pinomarin suunnille hakemaa mörskälle lissää kalustoo. Hommaan oli henkisesti jo valmistauvuttu, ja lähes varmaa oli, että kaikkea kalustoo ei välttämättä mörskälle käyttökunnossa saaha. No lompsimaa positiivisen ilmapiirin vallitessa pitkin Noobelia, kohti La Mataa ja Pinomaria. Aamulla selvis sekkii, että toisen pyörän lukkoon ei avvainta ollu. Nehän oli Uuno unohtannu Perslantijaan, ku järettömänä ne oli viime kerralla sinne hiissannu...
Kun oltii puolessa välissä La Matan alamäjessä, tuli Jore ja Hanne meitä vastaa, ja saivat meijät houkuteltuu kahville ja makosille, suoraksi vejetyille munkkirinkelilöille. Vaiheltii siinä kuulumiset ja mukavat juteltii. Sitte myö jatkettii lompsimista Pinomariin.
Siellä murtauvuttii omilla avaimilla asuntoo ja ropsahutettii sähköt päälle ja Uuno mäni maan uumenista hakemaa meijän kahta pyörävärkkiä ja huoltosäkkijä. Kova oli yritys ja ähkinä ja naapurin Manolo tuli jelppimää. Toisesta värkistä piti eturatas irrottaa, jotta sen sai manalasta immeisten ilmoille.
Hyvin pelitti Espanja-Suomi- yhteistyö ja molemmat vekottimet saatiin kahessa kappaleessa ylös.
Sitte alko niijen kasaus. Ensimmäisenä vaiheena oli käsijen ja keltasen paijan rasvaus. Yrittelin sitä kiinan miehen vaksija ketjuihinki saatella, mutta ei se niihi juuri tarttunnu. Kässiin ja paitaan kyllä mainijosti.
Sitte oli kovan ähkimisen jälkee saatu vekottimet kassaan ja renkaatki näytti pulleena pysyvän, eikä pihinää kuulunnu ku Uunon takalauvotuksesta.
Yhen kerran piti kuitenki kääntyy takasin säätelemmää etujarruu. Se saatii pitäväksi ja molemmat sätkyttimet jollaki lailla toimi mörskälle saakka ja vähän ylikin.
Mörskällä oli perssuoli kyl melko pitkällä ku vekottimet piti parvekkeelle kalterijen sissään saaha rosmosuojaan. Pientä säätöö jäi kyl viel huomiselleki, mut paremmin homma mäni, mitä oltii ennakkoon vuntsittu...no välil tälleeki päin...
