Henkselit

Otin päivällä kuvan tuosta kotikujilta Playan suuntaan.

Päivä oli vähä, eikä niin vähänkään kaksjakonen. Amupäivällä mie ilosella ja vilpittömällä mielellä lähetin hyväntahtosen viestin. No sitä ei ois pitänny tehä. Pitäs kaikkien, Uuno mukaanlukien, tietää ja älytä, että Suomen suuntaan ei semmosia viestejä kannata eikä saa lähetellä ainakaan täältä Iberian niemimaan kaakkoisosasta. Se on kertakaikkijaan anteeksiantamaton teko, eikä oo millään muotoo sallittua, ja siitä joutuu vastuuseen. Niin kävi Uunollekin.

Tuli tuossa iltapäivällä sen miun viestin takia semmone puhelu, jota Uuno ei ois halunnu millää kuunnella. Tuli niskaan ja erityisesti korvaan kaikkee mahollista taivaan ja maan väliltä, ja saavitolkulla sitä ittiä peellä alkavaakin. Mie sen purkauksen kuuntelin, ja suht rauhallisella äänellä sanoin osan asiaan liittyvistä faktoista, vaikka sisälläni kävi melkonen myllerrys, ja siks osa jäi sanomattaki. Olin melkosessa sokissa ja paniikissa puhelun jälkeen.

Näitä asioita oon yrittänny selväksi saaha jo puolet eliniästäni, mut nyt tuli stoppi Uunon toivottomille yrityksille. Johonki pitää raja vetää, jotta elämä pääsee jatkumaan. Nyt tulin vuoskymmenien jälkeen siihen tulokseen vakaasti harkiten, että lopetan tuulimyllyä vastaan tehdyt turhat yritykset asioijen hyvälle tolalle saamiseksi, ja vetasin päälleni henkselit ja lähin lenkille. 

Samaset vekottimet, eli henkselit vetasin tuon ilkiämielisen ja katkeran puhelun soittajan yhteystiedoille ja kaikelle muullekin asiaan liittyvälle sonnalle. Lenkki kyllä teki ihmeitä aikaan, ja jatkan omaa elämääni sen verran ko sitä miulla eessä on, ja toivottavasti edelleen ilosella ja huumorilla höystetyllä mielellä, niinkun tähänki asti. Välillä on vähä kuoppasempaa ja se hetken hyttyyttää, mut tuleen ei makoilemaan saa jäähä. Senhä jo tietää kaikki.