Rehvit oli aamuksi tehty Alzhaimerin talon nurkille. Pojat juoksi ja Uuno oli Kankeella liikkeellä, kun vasurijalassa ei jalkapohjassa voima piisannu juoksuun. Yritin otella Huan Viemällä kuvia siinä samalla, kun yritin poikien vauhissa pysytellä.
Ryttyytettii mänemää ratanpohjan hiekkapaanaa ja juteltii samalla joutavia. Takatullessa piti pistää vähän lippiksiä syvemmälle silmille, etteivät valkotakkiset Alzhaimerin vahit meitä huomaa. Siinä ois saattannu käyvä köpelösti huonomuistisille käppänöille, ja mahollisesti ois saatettu joutuu talon sisätiloihin pitemmäksiki aikaa. No ei ne meitä onneksi noteerannu.
Sitte mörskälle suihkuu ja auringonpaisteeksi muuttuneeseen lämpöaaltoon ulos etiskelemää sopivaa muonapaikkaa. Etiskely tuotti heti tulosta, ja Ola löyti espanjaneläjältä tipahtaneen lompsan. Sehän oli pullollaan kaiken maaliman korttteja, credittejä ja depittejä, sekä 15 euroo tineroja.
Siinä tuli voimattomalle voimakaksikolle heti mieleen, että lompsasta on päästävä pikkimmiten eroon, muuton saattaa huonotuurisilla olla vankilareissu eessä, jos miliisit jostaki syystä meijät kollaa ennenku myö on lompsaa ehitty niille tarjota. Oikeen huonolla, ja meijän säkällä se ois ihan mahollista, jopa todennäköstäki. Ois siinä hyvä sitte pahnoilla yrittää selittää jotaki lompsan löytämisestä, jos ne ois meijän taskut jossaki ratsijassa kollannu, ja sieltä ois ventovieraan espanjalaisen kadottama lompsa pilkistelly esiin.
No ooteltii perhana ainaki varttitunti, mutta ei miliisiä näkynny, eikä yhtään vähänkään sen näköstä eläjää. Sitte piti jo lähtijä lompsimaan kohtauspaikalle Kakee ja Raijaa katastamaa.
Lähettii siitä kuitenki satamaan muonalle, vaikka löytölompsa polttelikin Olan taskussa edelleen. Muonitus saatii hoijeltuu, ja maksettuukin, ja sitte taas kyttäilemää vartiksi miliisijä. No oishan sen voinnu soittaaki paikalle, mutta ei tää meistä niin hätäne homma ollu, että vilkkuvaloja ois tarvinnu vieläkään hätiin.
No ei tullu ainootakaan miliisivaunua näkösälle, vaikka niitä muulloin kyllä vilistää silmissä vaikka kuinka paljon. No sitte lähettii vielä kopasemaa yhet Irlannin miehen vahvistamat kahvit sisuksiimme. Baarilta ku ulos sitte tultii, jo rupes miliisijä pukkaamaan, mut eka miliisiauto, joka viitottii luoksemme, oli jo ehtinny käyvä "asiakaskäynnillä", ja takapenkillä istu kyrmyniska vahvasti rauvotettuna.
Huutelivat kyrmyniskan puoleisesta ikkunasta, että ootelkaa siinä, kohta tullee toiset miliisit teitä jututtamaa. Myö siihe jäätii Olan kanssa kökkimään muutamaksi hetkeksi, ja kohtahan sieltä tuli auto ja pari ystävällistä miliisiä meijän pakeille.
Siinä sitte sönkkäiltii asiat selväksi, ja Uuno sano nimensä, osoitteensa, sekä kalsarijen ja kenkien numerot myös varoiksi. Milliisit sitte kyseli onko meillä mukana Identiteettikorttija. No eipä ollu, mutta riitti ku sanoin, että ihan lähellä asutaa, ja käyvää hekemassa, jos tarvii. No ei ne siihe ruvennu, eikä tarvinnu. Muutaman kerran väsynyttä, Irlanninkahville ja oluselle haisevaa voimatonta voimakaksikkoo mulkasivat, ja antovat asian olla. Kovasti siinä vielä kiittelivät meitä tehystä työstä ja vaivasta, joka oli rehkitty ventovieraan ihmisen etteen. Kysyvät vielä voiko lompsan omistaja meille soittaa...heh...lupa annettii, mut ei puhelinnumeroo, ja asia oli sillä selvä.
Myö ei ihan selviä vielä sillon kyl oltu...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti