lauantai 17. marraskuuta 2012

"Punnitustilaisuus"

Aamulla yritin kasvattella puoli tuntija pattija. Ei kasvannu. Ainut mikä kasvo, oli ottasuoni ohimolla, joka mukavasti pullotti ja ootteli poksahtamistaan.

Sitte käin tuolla Resiinassa kahvilla Rouva-Uunon kanssa. Resiinahan on vissiin muutaman nelijökilometrin laajunen uus turhuuven markinapaikka Kouvolan ja Kuusankosken välimaisemissa. Maalima on mallillansa ja Uunova eto.

Sitte tulin kotija ja vetelin pyöräilyyn tarvittavat vetimet ylle ja alle ja loikkasin lahjasatulan selkään. Ekaks Lohikukon sivuitte Valkealan vesitornin kuppeelle, ja siitä Mikkelintien varteen uuvelle pyörätien pätkälle, joka mänee ABC:lle ja siitä jatkoin Velkealan kirkolle.

Kirkon sivulle ku kaahasin, ni Uunon syvänallaa kourasi ko kellot tapulissa alko just soittelemmaa. Jo tuli Uunolle mieleen, että nytkö jo Uunova kuttuuvat "punnitustilaisuuteen". Ei ollu vielä onneksi Uunon aika, eikä täältä ihan vielä joutasi, mutta nehän ei sillo kysele joutaako ite vaiko ei, jos niijen allakassa jonkun nimi seisoo.

Sillon ko aika tullee, kirjotetun tiijon mukkaan käyvään enste jossaki portilla ja sieltä sitte lähetää punnitukseen. Siellähän on kuulemma iso, petäjästä tehty aisa, jonka molemmissa päissä on takorautaset koukut. Uunonki hyvä ja paha puolisko laitetaa sitte eri patoloihin ja pataset sitte aisan molempiin päihin koukkujen varaan kieppumaan. Aisa on tuettu tarkalleen kesikohalta, ja sillee saahaa mitattuva kumpi pata on painavampi.

Punnituksen jälkee, ku on selvinny kumpi pata on panavampi, siut johatettaa varusvarastolle. Siellä on sitte kaks eri osastova. Toisesa osastossa on pääasijassa soittopelejä, kuten haitari, maniska, banjo, kitara huilu ja muuta vastaavaa rämpytintä. On siellä kuulemma rummut ja helistinkin. Toisessa osastossa on pelkästään työkaluja hiilen ja muijen polttoainehien käsittelyvä varten, kuten esimerkiksi hiililapijo, kuokka ja varmaan siellä on sirppi ja vasarakin ja nenäliinoja ja hammastenkiristysvälineet, jotka liittyy siellä yllä pijettyihi toimintoihi (esim. itkuun ja hampahijen kirraamiseen, joista molemmista monella on jo kokkemuksija täältä maanpäälliseltäki ajalta)

Tuon ekan soitinvaraston vetäjänä toimii kirjotetun sanan mukkaan Pietari-niminen henkilö, kun tas työkaluosastolla päällepäsmää joku Sarvi-Jaakko. Sillä kaverilla on monija eri nimijä ja ossaa olla kuulemma melko pirulline joskus.

Kummaltakaan osastolta ei miun tiijon mukkan oo kukkaan takasin mitään ilmottelemaan tullu siitä minkälaista elo siellä on. Jokunen on omijen puhheijensa mukkaan portilla käynny, mutta tiije hänestä. Saattapi olla sekin ihan mielikuvitusta ja harhaa? No itehä myö kukin sitte nähhää ku aika koittaa ja se lähenee jokahisella saman verran joka ainut päivä....

Sätkytyssessijo kesti 1.45h ja matkaa tuli vajaat neljäkymppijä keskivauhilla 21,5km/h....

3 kommenttia:

  1. Voi Uuno perkele!
    Oiskos sitä nyt jo aika lopettaa se ittesä rääkkäämiin urheilulla. Mukavampi sitä ois eläkepäivii vietellä emännän kans siellä mökillä, eikä hautuumaalla.

    No, tiiän mä tilanteen, entinen urheiluhullu. Mentävä on.

    VastaaPoista
  2. En tiiä mistä johtuu, mutta nykyään ovat nuo hautausurakointi liikkeiden omistajat alkaneet tervehtimään kun kadulla tulevat vastaan?
    Sitä vastoin haudankaivat katselevat tympääntyneen näköisinä nenänvartaan pitkin.
    No oli miten oli mutta tympäsevän liukasta on ja vesisateita.
    Ei pentele tullu talavia tästäkhän syksystä, haatana.

    VastaaPoista
  3. T: Asija on ollu kyl viimesten parin vuoden sisällä usijasti mielessä, mutta siinähän on niin paljo muustaki kyse (niinko varmaan tiijet). Vaikka nää pikkuset ongelmat humioijaan, ni silti homman jatkamisen yrittäminen tuntuu vielä mukavammalta ajatukselta kun se, että lopettasi. Ite ku luulen, että kuntoilua ei ilman kisaa tulis tehtyä. No kattellaa mitä tullee ja otetaa "riemumielellä" kaikki vastaan, mitä niskoille kaajetaan.
    O: Taitaavat jo nekin "haistaa" tulevan potentijaalisen asiakkaaan ja tinarit takaraivossa jo sinnuu silmäileevät..heh-heh...No muutama kuukaus ku vielä jaksellaan kärvistellä, ni sitte vähäksi aikaa helepottaa.

    Naurettiin kovasti täällä korsulla molemmille viesteille. Kiitos pojat ilahutuksesta!

    VastaaPoista