Ei jaksa enää nukkuu millään. Kolmen maissa heräsin, ja vartin yritin epätoivosesti meditoija itteeni hetekalla uuvestaa nirvanaan...ei onnistunnu. Sitte hyppäsin ylös, ja kahvin keittoon. Sekaa kyytipojaksi KERMAA ja JAARDIN MITTASIA LINTUJA.
Jotaki pitäs ruveta tekemää, mut tää pimeys haittaa ulkoharrastuksia.
Tästä se homma lähti tänä aamuna.
Oon tuosta hetekalta katellu ikkunasta jo viikkoja tuota pystyynkuivunutta mäntyy, ja poltellu saunan ja tuvan tulipesissä märkiä puita. Samalla poltellu omaaki pärettä molemmista päistä.
Tänää sitte loppu oman päreen ja märkien puijen polttelu, ja singahin hakemaa konesahan. Se on pentsiinikäyttöne, ku "vikuria" en omista, ja tähän hätään en semmosta ruvennu hommailemaan.
Sihtailin kaatolinjan huolella, ja hajin pönkän avuksi. Se jelppaa Uunoo aina 2,5 tonnin lisävoimalla, ja pienemmät alta 50 senttiä halkasijaltaan olevat "risut" saapi pelkästään sillä nurin, eikä sahoja tarvita kaatohommassa.
Pönkälle pieni kolo, ja huolellinen tukipään asettelu, ja muutaman napsahuksen verran veivistä kääntöö, ja konesaha tulille. Kaatokolon huolellinen niivitys ja toiselta puolelta kaatosahaus. Välillä veivistä muutama napsu lisää ja runko nurin ja oikijaan suuntaan.
Tästä se jatku.
Sitte oksien karsintapärryytykseen ja latvapäästä pölkynpätkiä, joista sai tukikappaleita rungon välille, ettei tarvi rungon alla mahollisesti olevia kiviä sahailla.
Sitte singahin kahvin keittoon ja likomärän paijan vaihtoon. Taas rungon kimppuun, nyt pätkintään. Sen homman ku sai tehtyy, oli mukava leikkiä Uunonki voimamiestä, ja kanniskella metrin mittaset tukit metsäkärritien varteen, josta ne siirtyy kaura- ja ohraporekäyttövoimalla jatkokäsitelyyn.
En tiije montako vinokuutiometrii tuossa on noin metrin mittasia tukkeja, mut monta on. Vieressä Uunon kaura- ja ohraporetoiminen kotti-mallinen kärri ja harava.
Viimesen tukin kun sain pinoon, oli taas kahvin ja paijanvaihon aika. Senverta piti vielä jaksaa pinnistellä, että saunan ja tuvan uunin vaatimat puut piti "jatkokäsitellä". Ja ennen sitä piti tarvittava puumäärä siirtää jatkokäsittelypaikalle kotti-mallisilla kärryillä metsäkärritien varresta.
Jatkokäsittelyn jälkeen puut oli valmiita tulipesiin tungettaviksi, ja ennen sitähän ne piti sinne pesien äärelle hiissata pärekoreilla.
Sitte avannon tekoon, ja veen kantoon ja tulien sytyttelyyn. Tulet ko sain saunalle sytytettyy käin vielä "välityönä" kävelemässä kolan kanssa kilsan verran lanaustöissä. Sitte jo alko olla senverta hämärää ja puijen lisäyksen jälkee saunaa, pisulle ja pesulle.
Saunan jälkee savulohta lautaselle ja ruisleipää helttaan. Leivän päällä pelkkä ylähuuli lisukkeena. Kuppi kahvii ja sitte tulet takkaa ja hetekalle elpymää.
Tuli vähä työläs "lepopäivä" ku esijuoksija ehotti eilen 47 tuntii leppuutusta, ja toissapäivänäki jo 37 tuntii. No nehä on pelkkiä ehotuksia, ja elämän realiteetit on kokonaa toinen juttu.
Tänää heräilin "normaaliaikoihin" eli ennen neljää. Pizzoilla piti käyvä huusin nurkalla. Parempi heitellä "pizzat" nurkilla, kun sisätilassa. Siintä sisätilapizzasta voipi männä muoviletku jäihin, ja tulee taas ylimäärästä taisteluu.
Se kaikkenmaaliman toimintojen sujuminen ei oo tällä sysimetsässä, luontoäitin helmoissa mikään itestäänselvyys. Tänää oli aamupäivällä ja päivälllä puijen pilkkomista, niijen pinoamista ja pilkkeijen tekoa. Puut pitää "irrotella" rautakangella" irti, ja sitä ennen piti lapijolla pressun päältä luoda taas lunta. Kyllä sen "luontihomman" on kyl joku muu tehnny jo ennen minuu kertaalleen. Vissiin Esterin talviheila?
Suunnitelmissa oli myös yrittää juoksulenkkiä, kun pakkanen ei enää paukkunnu kovasti tuvan nurkissa -9°C:sta enempää. Kovasti latasin vaatekertoja päälle ja alle, ettei tuo kylmänhorkka iske taas johonkin paikkaan Uunon heiveröistä ja jo höperöistä runkoo.
No hommasta ei mitään tullu. Kilsan nilkutin, ja sitte toppasin, ja kävelin takas kämpille. Sitte tyhjensin tuhkat saunan uunista ja takasta, ja rupesin saunan lämmitykseen. Se oli tän päivän päätyö, ja tympiänä oheistyönä, jonka olin päättänny jo eilen, oli astijoijen tiskaaminen. Homma oli täällä tänään vähän monimutkasempi urakka mitä alkujaan luulin, eikä se muutenkaan kuulu Uunon "himohommiin".
Avantohan pitää hakata kirveellä ensin auki, ja kairalla avata jäätynny reikä siihen keskelle. Senverta oli paksuksi jäätynny, että luulin jo hetken, että se on jo jäätynny pohjia myöten tästä kohtaa. Hikiä pukkasi pintaan, vaikka saunaa ei oltu lähelläkkää. Sitte alko jo vettä tulvia avantooni. Tylsäteräsellä kairalla sitte irrottelin loppuhijet.
Veet kanniskelin sitte saunaan ja lämpösen veen kiuluun.
Täällähän on nyt vähän "uupelo" kuivista puista. Niitä pitää säästellä. Saunan sytytin ekaks niillä kuivilla puilla, ja lisäsin kertaalleen niitä vähän märempiä...
Välillä sitte käin laittamassa kolme kananjalkaa uuniin paistumaan, ko nälkäki kurnahteli vattanahkojen sisätiloissa. Kananjalat valmistu ennen saunaa, mutta jätin ne tuvan uuniin ja laitoin lämmityksen uunista pois.
Siitte täpötäysi tiskikiulu mukaan, kylpytakki päälle, ja karvareuhka päähän ja saunaan...sinne ku pääsin, ei ilo ihan ylimmillään ollu...heh...viimene märkien puijen lisäys oli ollu liian myöhään, ja tuli oli sammunnu lähes kokonaan uunista...perhana sentään! Perällä palo ihan pieni tuiju, ja sauna oli jo vähän vilposen olonen.
Sitte latasin luukun täyveltä niitä kuivia puita uuniin, ja lauteille jalat katossa oottelemaan lämmön ilmaantumista. No kyl se lämpö sieltä oottelun jälkeen ilmaantu puolen tunnin päästä.
No kokosin sitte itteni, ja tiskasin astiat, ja sitte perään itteni. Astiat kainalossa sitte tupaan. Siellä oli mukavat kananjalkojen tuoksut vastassa. Onneksi tuo homma.ei kuitenkaa ollu "ketuille" männy.
Kello oli jo kaheksan, ja enää en jaksannu ruveta uunii sytyttelemää, koska siinä ois taas pari kolme tuntii vierähtänny noijen märkien puijen kanssa "vispatessa". Aamulla on vilposin herätys ollu +11°C. Miulla ei sillonkaan mitää hätää ollu, ku vällyjä mörskässä piisaa.
Nyt alkaa Uunolle jo piisata tältä päivältä kaikki, ja rupeen latautumaan hetekalla huomista varten.
Aamuvuorosta ku tänää yhentoista maissa kämpälle palauvuin tärisemää reilun kilometrin kolailun jälkee, hetkosen elvyin ja höräsin kahvikupposen. Sitte takasin ulos pilkkeijen tekoon. Piti hakata pinosta jäätyneitä puita irti rautalapiolla.
Parempi puolisko lähti lämmittelemää Kouvolaan, mie jäin tänne. Pakkasta oli liikaa eli noin 15 viivaa. Auringonpaiste kuitenki houkutti ulkoilemaan, ja aattelin, että jäällä vois vejellä suksilla.
Vetasin kunnon ylivarustuksen päälle ja kahet rukkaset päällekkäin, pitäs tareta. Avannolla sukset jalkaa ja hiihtoliikkeitä kehiin. Laturaivoo en aikaseksi kyl saannu, mutta muuta vastaava kylläkin ja lenkille tuli mittaa 870 metrii. Veto nimittäi loppu heti alkuunsa miehestä ja luisto suksista....latuja ei ollu, että senkään puoleen se laturaivo ei syntynny...no muuta siinä jäällä kyl oli. Siinä oli vettä...heh ja hetkessä viijen sentin jääkerros suksien pohjissa.
Toppasin naapurin laiturille niitä putsailemaan ja uus yritys....sama homma. Sielläki oli vettä jäällä hangen alla piilossa.
Siintä suivaantuneena oikasin naapurin mökin kupeesta tuohon kolaamalleni tielle, ja aattelin, että ne jäät lähtee siinä kovalla jääpinnalla pois suksien pohjista...vaan eipä lähtenny. Satakunta metrii yrittelin siinä tiellä hiihtoliikehintää, mutta ei tullu mitään. Sukset silpasin sitte pois jaloista ja yritin sauvan muovitötteröllä saaha jäätä pois....ei onnistunnu.
Ei auttannu ku männä mökille murjottamaa kaikkine hiihtimineni, ja vein ne uunin kupeelle sulamaan. Pikkusen ajan päästä sukset oli sulannu, ja vähän ylikuumentunnu omaki kuuppa taasen viilentynny, ja tei uuven yrityksen. Nyt pysyin jäältä kaukana ja painelin kolatietä koko matkan ja edelleen vltaväylän yli ja siitä sysimetsään.
Ei ollu enää miun edellisen kerran latusista juuri mitään jälellä. Hirvieläimetki oli jo tällä pakkasella paikallaan jossaki pusikossa, eikä sotkemaassa Uunon latusia niiko viime kerralla oli käynny. Parin kilsan pohruamisen jälkee käännyin takasin.
Mörskällähän mie olin tekassu takan päälle kalsarienkuivatustelineen? Aikasemmi kuivattelin niitä ulkosalla, mut nykysi pitää kalsaritki olla mielummin näköhavainnon päässä ku kuulohavainnon. Niihi saattaa joku sipasta ohikulkiessaan myrkkyvä, jos ne tuolla valtoimenaan ulkonarulla liehuuvat. On maalima männy mallillensa!
Tuskin Uunoo sen sipasun jälkee lentsikalla mihikää ruvetaa raijaamaa ja elon päivät on luetut. Miul on viel puita pilkkomatta, eikä täältä ihan vielä joutasi.
