torstai 2. tammikuuta 2014

Lompsan pesua ja matkustelua

Parvekkeen testausta kahvin voimalla. Testaajana Ola.

Melko vauhikas oli Uunon Torreen lähtö. Sehän alko Kouvolan Veturin Alkon viereisessä veskissä lompsan pesulla. Onneksi lompakko on miulla toimitellu lähinnä helkatinmoisen muovilämiskämäärän säilytyspaikan virkaa, eikä sinne juuri setelit oo pesiytymään päässy, eikä nyt niitä tarvinnu pesemään ruveta.

Mie siinä etupihalla jotaki sähläsin ja ojensin hanskat ja lompsan Rouva-Uunolle, ja tavaroijen ojennus jäi siinä muun ojentelun lomassa parikytä senttijä vajaaksi ja otteen ku niistä irrotin, hanskat ja lompsa rötkähtivät rapakkoon, ja etenki lompsa oli päältä ja alta ihan "savessa".

Eihän siinä Sitte muu auttannu ku männä vartiksi sitä veskiin viruttelemaan ja leppuuttelemaan samalla kirraantunutta pinnaani.

Sitte jatkettii kohen Airporttija ja vanhan vuoden viimesen illan viettoa. Iltahan mäni ratevasti syyven ja juuven ja parin tunnin unosilla.

Kello kilkatti Uunon ylös varttija vaille neljä ja vähän vielä eilinen päivä suussa maistuen aamupalojen ettimiseen. Nehän sieltä löyty, ja Rouva-Uuno toi Uunon kapsäkin ala-aulaan ja Sitte jo veneasemalle kuljettava pikkunysse tuliki ja mie otin kapsäkin ja kiivaasti nysseen.

Onneksi aivotoimintaaki oli vielä vähän päässä jälellä, ja tuntu siltä, että jotaki puuttuu. No repun perhanahan Se oli jäänny siinä kiireessä ala-aulaan ja ei auttannu takatukan muuta ku singahtaa siitä repun hakuun muun veneilyporukan oottaessa hymyssä suin Uunon repunhakureissun nopijaa loppumista.

Sitte jo Uunoki sai ittesä ja romppeensa nysseen ja kaikki veneilijät pääs lähtemää venesataman suuntaan.

Matkalla ei isompija takaiskuja täl kertaa takatukalle tullu, ja homma mäni Alicanteen asti melko juohevasti, mutta Torree ku lähestyttii Uunon ote ja aivotoiminta alko taas lipsumaan.

Meijänhän piti ajaa tuolta Pinomar kakkosen kautta, mutta Uuno sotki nimet ja ajettiin Limonarin kautta.....voi persuksien persus. No tulipa Sitte kertaalleen ajeltua Torren ja La Matan lävitte, mut onneksi kuski oli rauhallista laatuva, eikä näyttänny Uunoilusta kovasti pahastuvan.

Uus mörskä on ihan ok, vaikka tuon kahvin keittimen kanssa onki taas kerran pienoisija vaikeuksija ollu......muuten mänee mainijosti.....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti