maanantai 13. tammikuuta 2014

El Campello 12.01.2014



Meitähän oli eilen El Campellossa 13 Caffin voimanaista ja -miestä yrittämässä 6km:n pikataivalta päätökseen. Kaikki selvitti homman komijasti.

Ilma mainio, pilvetön, +15 astetta ja pieni tuulenvire, joka ei pääosin rantapulevartilla tehtyä suoritusta haitannu. Reittihän juostiin kahtena lenkkinä, josta ei isompia mäkiä löytynny.

Uuno oli niin fyysisesti kuin henkisestikin virittänny kropan ja "kopan" parhaaseen suoritukseen, ja toissapäivänen meditointisessijo tuotti heti yli kaikkijen odotusten ja yli Uunon hilseenki menevän mainijon tuloksen.

Caffin ripijäkinttunen sakki hiissautu heti lähössä lähes keulariviin lähtömuovin alle. Täällähän ei ennää lähtölakanoita käytetä, kun gummi ja muovikin on jo keksitty.

Nytte en tuolle hiplattavalle "Harminille" antannu mittään mahollisuutta vaipua edellisen kisan kaltaseen nirvanaan, vaan hivelin ja hoivasin sitä alta ja päältä varttisekunnin välein, eikä Se kerinny antaa minkäänlaista merkkijä nirvanaan vaipumisesta.

Lähtö kun tapahtu, Uunohan jäi taas onnellisesti toisten jalkoihin, ja ukkoo ja akkaa lappo molemmilta kylkilöiltä ohitte jatkuvana lihavirtana.

Muutaman satasen jälkeen miekin siitä sain koukkuselän oikenemaan ja tennarijen tahin käännettyä lähelle kaakkoo, ihan äärirajoilleni.

Vauhti oli jossakin 3:55 nurkilla, ja rapijasti oltiin alle Uunon keskivauhtitavotteen 4:05. Eessä oli paljon lihhaa ohitettavana tikkusuoralla paanalla, ja Eka kilsa mäntii 3:59 keskivauhilla.

Ohitin siinä Mikloksen ja Retun ja tokan kilsan keskivauhti 3:58. Kolmas läiskyteltiin vielä keskivauhilla 3:59. Neljännessä lievää hiipumista 4:04, mutta Alpon ohitus anto vielä voimia, ja viijes mäni 4:05 keskivauhilla.

Sitte jo maalimuovin läheisyys ja yleisön kova kirkuminen, ja Olanki selkämyksen hetkittäinen vilahtelu siivitti Uunon viimesen kilsan keskivauhin 4:00.

Nytte en maalisuoran kamppailussa nuoremmilleni pärjänny, vaan jäin sananmukasesti ripijämpikinttusten jalkoihin.

Maalissa hetkisen selkääni kyömytin ja nojailin muutaman hengenvedon ajan pattipolviini. Sitte chipin irrotukseen....heh...tapani mukaan alottelin sekopäisenä irrotuksen väärästä, eli chipittömästä jalasta.

Uunon loppuaika oli 24:15, ja omaan Harminiin kerty matkaa 6,02km, keskivauhilla 4:01. Tää piisasi Veteranos F- sarjan kolmanteen sijaan. Ollihan sen voitti. KISA MENI OMALTA OSALTA RAPIJASTI ALLE OMAN TAVOTTEEN!


YKS UUNON "HUIPPU-URHEILU-URAN" PUOLISALAINEN HAAVE ON NYT TOTEUTUNNU, ELI PATSASTELLA IDOLI-OLAN KANSSA SAMALLA POOTIUMILLA. MAHTAVAA JA PONTEVAA.

MUUTKIN CAFFILAISET NIITTIVÄT KUNNIAA JA MAINETTA: TUULA, HELENA, ANTTI, RETU JA OLLI PALKINNOILLA!!!!!!


 
 
 
 
JA LISÄKSI SUURESTA OSANOTTOMÄÄRÄSTÄ CAFFI KUITTASI HALTUUNSA VIULUN, JONKA SOITTOHARJOTUKSET ALOTETAAN HETI ALKUVIIKOSTA.


IHAN MAHTAVAN PONTEVAA. ONNITTELUT MEILLE JA KIITOKSET KANNUSTUSJOUKOILLE!!!


Veteraanoja potretissa kisan jälkeen.....

Tulokset


2 kommenttia:

  1. Vähemmän kilometrejä ja enemmän meditaatiota, laitahan etukäteen vähän tietoja minkäläistä "messua" on Teutjärvellä odotettavissa. Vauhti on kova, alkaa vaatimaan jo ratavetoja piikkareilla. Sinähän taisit olla poikien sarjan pisin juoksija kun valokuvaa katsoo. Hyviä juoksuja sinne.

    VastaaPoista
  2. Nii, silleehän tuo olis paljo helpompaa, mut ei vissiin Taija pelkällä messuamisella kyllä onnistua? Sinne ja terveitä kilsoja....kohta pittää lähtijä yön selkään ettimään Alicanten lentokenttää...heh. Epäilen kyllä vahvasti, että 7km:n kävelyä seuraa useampi ylimääräinen ajokilometri....no kattellaan miten kääkän käypi...

    VastaaPoista