keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Kananjalkaliköörituubi








Kuvassa ylimmäisenä Uunon Carrefourin alennushammastahna (Carrefour Discount), ja alimmaisena Olan salainen ase kananjalkaliköörituubi (Licor-Polo).

 Nyt tais selvitä vihdoin tuo Olan huippukunnon salaisuus. Olahan oli koko ajan mainijon kananjalkaliemiuutteen vastustaja nro 1, mutta oon nytte siinä suhteessa vähän tullu toisiin ajatuksiin.

Sehän jätti Perslantijaan lähtijessä miulle perinnöksi pari muovikassillista käyttökamaa, joita mie kielsin roskiin viemästä ennen kollausta.

Nytte oon niitä kollannu, ja sieltähän on löytynny usijampi pari jo aika loppuun ajettuja juoksukenkijä, joilla Uuno voi kyllä vielä täällä "rojektihommissa" ajella mainijosti.

Sittehän sieltä löyty persuksista polvitaipeeseen revenneet housut, jotka rispaantu lopullisesti siinä räväkässä kotijalähtösouvissa. Mie Hessulta lainasin jo neulan, ja kursin vielä niistä kokkoon käyttökelposet "rojektihousut", ja niillä vielä ajelen lävitte usijamman rojektin, jos ennen huhtikuuta kohille sattuu.

Lisäks siellä oli ajokuntonen "rojektipusakka", jolle käyttöö kyllä vielä tulee ennen ku käkönen täällä kukkuu.

Lisäksi Ola jätti lähes täyven tuubin jotaki ainetta. Ekaks mie luulin, että Se on tavallista hammastahnaa, vaan eipä perhana ollukkaan, ja nimihän sen paljasti...sehän on tuubissa olevaa, kananjalkaliemestä valmistettua likööriä...perhana, että oli hyvä säkä ku huomasin lukija tuon tuubin kylessä olevan nimen ja tuoteselosteen...

Ja lisäksi Olallahan oli mahoton ylipaino kapsäkissä ku se Perslantijaan lähti. Eppäilen vahvasti, jotta keykäsemmät ja pienimmät voittokaukalot ja -pystit lenti roskikseen ja tilalle tuli noita kananjalkaliköörituubeja....

Huomenna kyylään kaikki lähikylijen kaupat lävitte ja ostan koko voittorahalla kananjalkalikööreitä kaapin täyteen....kyllä nyt taas lähtee.....

4 kommenttia:

  1. Kiinalaisen kaupasta ostin, eikä maksanut paljon.
    Tehokasta on, minullakin pitkän tuotteen käytön jälkeen on vielä 10 hammasta suussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siintähän kyllä Uuno vetäsee heti semmosen johtopäätökse, että mitä vähempi kalustoo on suussa riesana, sitä kovenmalla kyyvillä mänee tennarit. Nytte hohtimet edille ja turhat leegot lapsosten iloksi.

      Poista
  2. On niillä jätkillä herkut. Tuota pitänee kokeilla minunkin,jätän kaikenmaailman poverpaarit kotia ja kiinalaiset tahnat tilalle niin avot. TV. Telkkari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kannattaa ehottomasti kokeilla! Sitte ku tänne "jouvut" tulemaa, ni varraile matkakapsäkkiin runsas tila tuubeja vatten. Niistä voipi siellä Petslantijassa tulla puutetta ja muutenki kova kysyntä.

      Poista