sunnuntai 4. marraskuuta 2018

5k y 10k Villa de Redovan. 4.11.2018

Kisapaikan takana on "pikkunen" vuoren järkäle, joka on tuo Torreviejaankin hyvin näkyvä lähin vuori.

Oli sovittu aamuksi, että Toffen ohjastama ja Maijan repsikoima kyyti tulee Uunon hakemaan roskikselta. Ajallaan oltiin kaikki ja siitä haettiin toiselta roskikselta lisävoimat, Kauko ja Raija.

Tarkotuksena oli nyt männä ja osallistuu siihen kertaalleen sateijen vuoksi siirrettyyn Redovanin kisaan. Nyt oli "tilattu" ilma kohallaan kilpailuu ja sen kattomistakin varten. Aurinko paisto ja lämpötila 15 asteen korvilla, tuulta ihan pikkusen.

 Kauko poodiumilla.

 Toffen tyylinäyte.

Ja Maijan.

Miljoonan liikenneympyrän jälkeen tultii hyvin perille, ja aikaaki jäi juuri sopivasti kaikenmoiseen pakolliseen, torsaalijen noutoon ja muuhunki toimintaan. Nyt oli hyvä, ku oli taas huoltojoukkuekin mukana, ni sai jättää ylimääräset tavarat säilytykseen kisan ajaksi.....heh ja Uunon tavaroita piti nyt säilytellä vähän yliajallekin. Ei päivän puolikastakaan pärjää enää uunoilutta näköjään.

Myöhän oltii kaikki ilmottauvuttu kympin kisaan. Vitosen lenkki kierrettiin kahteen kertaan, ja vaikka tuo vuoren körmy on ihan kylän takana, reitti on kokonaan tasanen satsi.

Tällä ryhmällä tänään liikkeellä.

Sitte lähettii normaalien ryminöijen saattelemana matkaan. Keli oli mainijo, ja mie kyttäsin kyl tarkoin, että ei lähe taas kääkän kaakki ja koneisto "laukalle". Se on erityisen tärkiä tässä alussa. Eka vilkasu Esijuoksijaan anto verkkokalvolle 4:42 keskitahin. Rupesin heti nykimää suitsija tiukemmalle. Siinä sitte jatkettii usijampi kilsa pari sekuntia alle syksyn parasta keskitahtija 4:48.

Ekan lenkin viimenen kilsa meni vähän ripeemmi tuon runsaslukusen yleisön kannustuksen takia, ja keskitahti tipahti 4:45 kohille. Toinen kierros olikin sitten suuremmaksi osaksi yksinäisen miehen kamppailua kelloa vastaan puoltakymmentä ohitusta lukuunottamatta.

Siinä kerkis monta kertaa miettiä, että jaksaako loppuun, tällä vauhilla, ja minimitavotehan oli tietysti se alle 4:48 keskitahin. Kilometri ku oli enää maaliin alko näyttää kovasti siltä, että homma hanskataan, eikä tarvi hanskoja tiskille ainakaan heitellä. Sain vielä kiristettyy keskitahin viimeselle kilsalle 4:30:een, mikä on nyky-Uunolle jo kovaa kyytiä, ja liuhuletti jo siinä kyyvissä kummasti lepattaa ja pumppu läpättää.

Nyt pumppu läpätti keskisykkeellä 151, mikä on aikasempiin verraten ihan ok, ja merkki siitä, että matkalla ei oikeen oo ollu aikaa huilailla, vaan kone on ollu hyvillä kierroksilla koko ajan.

Kauko juoksi odotetusti, ja oli "nuorisosarjassa" pootijumilla, eli kolmas. Mie olin samassa sarjassa sijalla 10. Uudet tuttavuudet Toffe ja Maija oli molemmat hienosti palkinnoilla. Maijahan jatkaa hienosti urheiluperheen perinteitä, ja geenit lienee kohillaan. Uunolle ei tuo sarjojen ryhmittely avautunnu, mutta se johtuu varmaan tuosta Uunon nimestä...heh.

Kylän keskusaukio pullisteli täynnä väkeä.

Kisan jälkee oli taas mahtavat tarjoilut, ja muun syönnin ja juonnin päälle taas satsi Paellaa. Sitte ku onnellisesti saatii seremoniat hoijettuu, lähettii autolle ja ajelemaan Torreviejan suuntaan.

Ja pitihän se tämänki päivän kruunaava uunoilu sitte vielä tekasta ihan retken viimesillä metreillä. Jätin mörskän avvaimet Raijan reppuun. Onneksi älysin homman enneku Toffe ja Maija kerkisivät autolla karata. Ei muuta ku takaisin keskustaan Locosin rannan taakse hakemaan niitä avvaimia, että pääsi mörskälle.

Sitte vielä sain itteni Kankeen satulalle, ja käin tekasemassa "normisetin" "Uuno-salilla" kaupungin toisella reunalla. Hiljasta hinkkausta reilu viistoista kiloo.

Onnittelut Kaukolle, Maijalle ja Toffelle pytyistä ja Raijalle huolto-organisaation hoihosta. Nii ja suuret kiitokset mukavasta päivästä!

Seuraava kisa onkin sitte semmonen, että siinä ei tarvi paljo kelloo vilkuilla. Siinä on tarkotus päästä hengissä maaliin, ja maali ei oo oikeestaan vielä maali, vaan maalialueelta on vielä päästävä takasinki lähtöpisteeseen, mieluummin omilla kintuilla ja avuilla.

TULOKSET löytyy TÄÄLTÄ.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti