lauantai 15. kesäkuuta 2013

Uunoilu- ja perinneruokapäivät


Myöhän aloteltii eile mökillä Uunoilu- ja perinneruokapäivijä, ja tänää Sitte niitä on lopeteltu. Meitähä oli miun lisäks täl kertaa 8 urhoollista osallistujaa ko. päivillä.

Juhlaanha oli monta erinäistä syytä: kellä oli työt loppunnu, kellä alkannu, joku oli täyttänny kuuskytä ja joku tänä vuonna yli kakskymmentä. Yhteistä kaikille oli ilone mieli ja pikku nälkä ja keskivertova suurempi jano.

Miullaha oli ennakkoo melkone utopija, että oisin mökille kerinny ajoissa ja tehä hommat paljo valmiimmaks, mitä Sitte kerkisin.

Aamupäivällä mäni lähes kaikki pitemmän ja hitaamman kaavan jälkee tössijessä ja aikaa ja tupakkija palo joka souvissa paljo enempi, mitä ois pitänny. Pojat ku oli rannassa Uunovenhoo oottelemassa, mulla oli souvit ja potut ihan vaiheessa vielä, eikä mittää valmista.

Päivän kiivasvauhtista juoksusessijota en kuitenkaa skipannu, vaan vetelin sen kiireestä huolimati pikkuse lyhennettynä keskivauhilla 4:25 matkan ollessa 6km eli 3 kilsaa lyhyempänä.

No venhojuomilla homma Sitte saatii kuitenki tarttaamaa mukavasti, ja porukalla Sitte ruvettii jatkamaa illallisen valmisteluva, puijen ja vesijen kantoo ja saunan polttamista.

Iltahan mäni ratevasti syyvänapsutellessa ja juuvakopsutellessa...

Aamu ei nytte Sitte vastaavasti oikee tahtonnu tartata millää. Tyhjiä puteliloita oli melkone läjä ja metrine Lääkäri-maisteri puteli lähes koskematon. Senverta siinä syyvessä tuli iteki intouvuttuva, että vasurijalasta venähti pottuvarvas, ja Se on nyt pirun kipijä...no Kyl Se oli sen väärtti....täyvessä asijassa nitkahti....

Pojatha oli ostannu Uunolle komijan verkkopaijan ja oikijat Uunolasit. Tuon uunommaksi ei ihmisen ulkonäkö ennää voi muuttuva, eikä Uunonkaan. Kiittelen päiville osallistujia aktiivisesta otteesta, joka kesti ihan loppumetreille saakka....

8 kommenttia:

  1. Onko ihan uuno verkkopaijankin saanu?

    VastaaPoista
  2. Joo, semmosen miulle lahjottivat....ja Uunoilulasit ja Uuzoo pikkuputeli....harmi homma, ku tuo pottuvarvas "syyvessä" venähti....no eiköhä Se oo jo tiistaiksi toipunnu. Olis tuo Jannen iltalenkki-juoksu Elimäellä ekaa kertaa. Sinne ois mukava lähtee kisailemaan.

    VastaaPoista
  3. Mukavii tollasset juhlat, kun on ystäviä ympärillä, hyvää syömistä ja viinaksia. :)

    VastaaPoista
  4. Jep...mut omat veronsa ne ottaa...heh. Katoin tuon siun mahtavan saunavideon....on mukavan näköstä, ja tekemisestä ei liene siullakaan puutetta....kivutonta kessää!

    VastaaPoista
  5. Faniosasto kiittää jälleen mainiosta illasta. Patekaan ei ihan ehjänä selvinnyt koitoksesta. Ensinnäkin yläpää oli pitkälle lauantaipäivään epäkunnossa ja kipeä. Toiseen jalkapohjaankin oli tullut haava vissiin uintireissulla, sen huomasin tosin vasta äsken. Sen verran vaikuttaa, että huomiseen kalkinlapijointiin on lähdettävä mankelilla. No pääseepähän nopeammin pois sieltä. Hienot jamit oli kuitenkin. Toivottavasti ei ollut viimeiset, tulisin mieluusti uudestaankin. T:Pate

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaan itelle, mukava ku pääsitte käymään ihan ekoilla päivillä. Kyl Se oman toipumisen vaatii kullakin ja hyvä et "mynätki" tulee mankeloituva. Koitetaa ens vuonna uuvestaa, jos hengissä ja maisemissa ollaan!

      Poista
  6. Kyl ol mahtavat kinkerit, ei voi muuta sannoo.... Toivottavasti tästä tullee vuotuine perinne... (ens vuonna voitanee helpottaa isännän putjettia tuomalla itse kukin sopivat "tulijaiset") ;-)) silleen, niinku "nyyttikesteillä" konsanaa.... Paikka oli uppee moisee tapahtummaa ja Isännälle Suurkiitokset hyvvi hoijetusta illast kaikki puoli... Sauna ol kuuma ja järvives lämmi ja viel ku toi janonsaamutuski pellas hyvi, ni mikä jottei. "PLM":lle kiitokset kalan rullaamisest, mut ota jämäkämpi asenne meitin puolest tota työnantajaa kohtaa;-)), ei millää pahal, vaan neuvol näin vanhalt duunarilt....

    VastaaPoista
  7. Kinkerit oli mahtavat, vaikka veisuuhommat jäi vähemmälle. Putjettipuoli on tioistaseks Uunolla niukalla, mut Tän halusin ponsoroija. Katotaa ens vuonna sit tilannetta uuvestaa. Kiitos vaan teille. Mukavaa ku käitte, ja homma mäni hienosti. PLM:lle, Antille ja muilleki kiitokset Uunon keskeneräsen valmistelun loppuunsaattamisesta!

    VastaaPoista