sunnuntai 28. helmikuuta 2016

XXXIII Medio Maraton de Torrevieja, 10k. 28.02.2016

Tällä "kalustolla" oltiin tänään liikkeellä. 
 
Tännää oli "viikonloppuviihteenä" sitte se "kotikylän" puolikas ja kymppi. Aamu oli vilakka ja kovasti tuulinen. Mie käin pitämässä kuitenki reilun 2km:n "aamuseminaarin" tuolla Avenida de Pariisilla.

Sitte oli sovittu, että myö tullaa "omilla kyyveillä" kisapaikalle. Kyytihän meillä on ollu aina vastaavissakin tapauksissa "Apostolimallinen", eikä myö nyttekkää ruvettu hyvijä perinteitä rikkomaan ja muuttelemaan, vaan lähettii aamulla lompsimaan toppatakit kahisten kohti 3,5km:n päässä olevaa aallonmurtajaa, jonka alkupäässä kisan lähtö ja maali sijaitsi.

Mikkohan oli luvannu "majottaa" myös voimakaksikon autollensa, eikä meijän tarvinnu turvautuu pelkän lyhtytolpan antamaan tuulensuojaan. Nyt saatii "rätit" ja retongit vaiheltuu lämpösen auton suojissa.

Ennusteltu oli 12-13 asteen lämpötilaa ja n. 14m/s tuulta, ja semoselta se suunnilleen Uunosta vaikuttiki.

Keli oli kisan alussa vilposen tuulinen.

Aallonmurtajalla verryttelyt ja ylimääräset vaatekerrat kassiin ja sassiin lähtöpaikalle. No lähtö ei ihan ajallaan lähtenny, vaan vähän myöhässä. Olisko syy ollu tuo viime hetken jälki-ilmottautuneijen pitkän-pitkä jono?

Sitte kuitenki päästii riipomaan kujille tennareilla. Uunon viime viikon kisan keykäne kondis oli kyl kaikonnu heti alusta lähtijen ja mänö oli taas palautunnu normaaliksi ja raskaaksi raatamiseksi.

No alku oli kyl vauhiltaan Uunon yläkantissa eli n. 4:25 pinnoissa. Sitä jaksoin 13km, mutta sitte "mörskänpuoleisella" kääntöpaikalla alko tökkimää ja vauhti lopahti yli 4:30 lukemiin pysyvästi, ku ois pitänny tuulta vastaan ruveta survomaan. Kovasti oli Suomalaisijaki kannustajia matkan varrella ku Uuno hoippuroi kovassa tuulessa kohti maalija.

Sinne kerkisin järjestäjien mittaamassa ajassa: 1:34:26, mutta tällä kertaa luotan enempi omaan "Karmeeseen esijuoksijaani", Garmin Forerunneriin. Se mittasi miulle ajan 1:35:55, matkan: 21,270km ja keskivauhin 4:30. Muilla oli sama homma. Viralliset ajat oli n. 1,5 min nopeemmat ku omat kellotukset.

Tämän päivän hoippumisellani hoipertelin toiseksi omassa M-60 Categoria F- sarjassa. Ollihan voitti oman sarjansa M-65 Categoria G:n olosuhteisiin nähen hyvällä ajalla.

Ollin "kiulukokoelma" on jo näyttävää näköä tältäkin leiritykseltä, ja nyt lisäänty taas yhellä. Onnee voittajille!

Pootijumilla sitte iski mahoton paniikki. Voimakaksikolla oli ennakkotieto, että M-60-sarja oli viimenen ja siten myö Olan kanssa ollaa samassa sarjassa. Mie pomppasin kakkospallille jumittamaan ja sain kipon käteeni ja Olan tilalla ykkösenä oli ihan erinäköne mies...mieleen juolahti heti, että oon sännänny vika aikaan "jumille" uunoilemaan ja hivelen nyt jonkun toisen kiulua ja mietin kuumeisesti mitä hittoo nyt pitäs tehä....heh...no kyl se Olaki sen "ykkössoikon" sai, ku oli M-65-sarjan vuoro meijän nuorempijen jälkeen ja Uunoki oli oikijalla "tuurilla" jumitellu.

Kyllä taas aurinko teki tutun tehtävänsä, ja mukavan lämpöseksi kelikin vaihtui.

Meijän porukasta erityisesti Pete oli tyytyväinen tulokseensa, ja puolikkaan aika parani yli 4 minuuttia...mahtavata! Mikko juoksi normijuoksun ja Marja joutu harmillisesti keskeyttämään.

Suuret kiitokset taas hyville ystävilleni ja myös kannustajille tästä mukavasta päivästä!

Espanjan veteraanit, Norberto oikijalla ja vasemmalla olevan nimmeen ei Uunon "pätkämuisti" nyt ylety. Norberto voitti M65-sarjan kympin matkalla.

Erityismaininnan nyt pistän tähän ajanottovirman käyttämästä sippi- mallista. Se oli ihan "haitarimallinen", ilkijä luotettavasti kiinnittää erimallisiin tennareihin ja liijan isokokonen ym. Huonoin Uunon kohalle sattunnu malli koko "juoksu-aikanani".

TULOKSET löytyy TÄÄLTÄ.

2 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon taas loistavasta tuloksesta. Me täällä Suomessa olemme tulleet siihen tulokseen että tuo toinen sija on parasta mitä Sinulle voi sattua, askel ylemmäksi ja sitten vasta vaikeuden alkaisi. Ajattelepa että pitäisi vielä kisan jälkeen vetää kunniakierros.

    VastaaPoista
  2. Heh...no onni oli myötänen ku en korkijammalle jaksannu pinnistellä...työ ootta näemmä jo kotiutunnu, vaikka noista töistä en mittää ennää tiijekkää.

    VastaaPoista