Semi-Seco Cava

Mukavasti on taaskin lähtenny täällä eleleminen alkuun. Mörskä on mukava ja hyvällä paikalla uunoaktiviteetteja silmällä pitäen. Kauppa, sairaala ja luonnonpuisto lähellä. Ostoskeskukseen muutama sata metriä Pariisin yli, sairaalaan pari kilsaa, ja luonnonpuiston portille kolmisen kilsaa pulukoppien kautta.

Eilen yllätti väsy ihan totaalisesti, mutta ei unta voi päivällä Uuno ees yritellä, kun sen tietää, että ei onnistu. Illalla käytii LaMatan rannalla ja Mölinä-puiston kautta mörskälle. Sitte puolikas Semi-Seco Cava Rouva-Uunon kanssa kitusiin. Se ei ollu hinnalla, eikä muutenkaan pilaantunnu....heh...ja hyvin jäähytettynä kyl oli hyvä unilääke. Yheksän tuntii pärisyttelin hetekalla.

No tänää oli sitte ihan eri meininki. Reilu kymppi kyykättii jaloin kävellen kolmenkympin auringonpaisteessa. Mäntii ekaks tuoho lähellä oleilevaan Aromatica-puistoon, jossa pienet venymiset. Sitte LaMatan kautta luonnonpuistoon ja pulukoppien ja Quironin kautta mörskälle.

Toisen liikuntasatsin tekasin sitte iltapäivällä. Juoksentelin täältä luonnonpuistoon, ja siellä parin kilsan päähän, ja sain 7km kasaan juoksuu ja 3km kävelyy.

Mörskällä kahvii ja yks 22centin Cervojuoma, ja sit lähettii Lidlii täyventelemää meijän tyhjillään kökkivää jääkaappija.

Mehukasta on täällä elo, ja kurkkua ei sajekelikään kuivaa, vaikka koko muu Espanja kylpee vesisateessa. Vanhuus ja oikee kantapää on tän hetken pahimmat riesat. Väärä kantapää pelittää sen sijaan toistaseksi mainiosti.

Maiseman-, näköalan- ja välihousujen vaihto

Tännää oli Uunolla sitte vuorossa taas tuo jokasyksynen maiseman ja näköalan vaihto. Se käypi vuos vuodelta aina vaan vaikeemmaksi.

Tänään piti valjastaa jo ennen kahta aamulla Rusinante ja ittensäkin ratsastuskuntoon, ku lentovenho oli jo lähössä 6.40 liikenteeseen. Kaks sisäkkäin olevaa matka-askia oli survottu pullolleen mitä ihmeellisempijä vekottimia, jota luulen syksyn aikana tarvivani. Liikaa oli taas romua ja rompetta riesanani ja suuresti kaipaamaani unta ei yhtään metriä.

Ajoissa oltii Vantaan veneasemalla ja hyvästeltii varaohjastaja, joka toi Rusinanten kotopilttuuseen takasin. Sitte roplattii teipit esille masiinasta ja liiteltii ne veneen ruumaan mäneviin askeihin ja siirryttiin turhatarkastukseen. Miulla se menohomma tyssäs jo ensimmäiselle portille, joka piti auki nyplätä hinkkaamalla maihinnousupassin viivakoodia lukijalitteessa. Ei perhana hinkkaus, kääntely, eikä muukaan puomia auki levähyttänny.

Sitte kokosin itteni, laskin muutaman yrmijän "hätähousun" eelleni, ja laskin kolmeenkymmeneen, ja pyllistelin kaikki maholliset ilmansuunnat vielä varoiksi lävitte erimerkkisten yläkerranukkojen lepyttelemiseksi, vaikka mie en ite ihan satavarma oo ees koko ukkojen olemassaolostakaan. No se kuitenkin puomin sitte viimein auki levähytti ja Uunompiki pääs suorittelemaa varsinaista turhatarkastusta.

Miulla oli Uunoelektroniikkaa tungettu repun jokahine soppi ihan täyteen, ja ne kaikki piti koittaa levitellä näkösälle ja turhahenkilön tarkisteltavaksi. Oli Antinproidipuhelin, huonoakkunen Ikkunapuhelin, vara-akku Ikkunapuhelinta varten ja Pilleri. Hirmune määrä latureita puhelimia, pillereitä ja Karmeeta esijuoksijaa varten ja satoja metrejä USB kaapeleita niijen keskenään yhistelemistä varten. Ja sitte vielä lompsat, kaljunkampausväline, henkselit ja vyö muovikiuluin ja housujen kanniskeluun ja sirravekottimen läpi yrittelyyn. Nytte mäni yritys virheittä ja pääsin kansainväliselle puolelle helposti.

No Rouva-Uunon tuliterät titaanilonkat tietysti oman ongelmansa muodosti meille ja turhatarkastushenkilöille, mutta melko ripijällä hivelyllä pääs Rouva-Uunoki sirravekottimen paremmalle puolelle.

Veneily mäni suht ratevasti olosuhteisiin nähen silmät ja välillä jalatki ristissä tuon kahvin lipityksen takia, ku hereillä piti yrittää pysytellä. Alicantessa oli alkusuunnitelma se, että männää linjapirssillä Torren tösäasemalle ja siitä pirssikyyvillä mörskälle. No eipä se sitte sillee käytännössä kuitenkaa käynny. Mie nakkaisn oman askin tösän sissää, ja sitte piti jelpata Rouva-Uunoo samassa hommassa, mutta ryysis oli kova, ja tösän ruuma täytty ennenku mie toisen askin sinne sain tungettuu....heh...ei muuta ko se ensimmäineki aski ulos tösästä ja taksin etiskelyyn. Siinä oli yks toineki pariskunta Torreen tulossa, ja sovittii, että männää kimpassa ku suunta on sama.

No se kannatti. Kyyti makso 55€, ja meijän osuus oli siitä puolet ja matka taittu ripijästi. Mörskällä oli tuttu viranhaltija meitä opastamassa mörskän saloihin, ja sitte sain jo vihdoin heitettyy välihousut ja pitkät kalsarit jaloistani, ja etiskelin niijen sijaan sopivanmittaset. Lämmintä ja kosteeta on ilma, ja muutenki mukavaa.....mutta raukoo ihan hirvijästi tää veneily...

Hetekan kannniskelu

Perinteeksi muodostuvan ja Juhannusaattona tehtävän hetekankannon esivalmistelu on tässä tehtynä viime juhannusaattona kanniskeluun osallistuneijen toimesta. On tärkijää ja erittäin suotavaa, että esivalmistelu on tehty silleen, että kysseiselle hetekalle nukkumaan aikova ei hommasta tiije mittää.

Juhannusaattona, kateltii huvittuneina sivusta, kun aikaihmiset, naamat totisina kanniskeli erilaisija "hetekoita" ympäri meijän yhteisesti omistamaa kiinteistöö, välillä purkivat niitä kappaleiksi, ja toisia sitte raijasivat purettujen hetekoijen tilalle, ja välillä osia lastattiin venhoon. Miulle homma ei ihan kokonaa sillo "avautunnu", ja ihmettelin, eikö aattona mukavampaa hommaa ennää ollu tehtävänä?

 No tännää sitte ku avautu mahollisuus itelleki hetekan kanniskelun kokkeiluun, päätin testata miltä homma maistuu käytännössä, tiije vaikka kuinka lystikästä olis? Tässä kohen on sanottava, että miusta ei hetekankannon ystävää kyl tullu, mutta senverta tuo homma koukutti, että perinne ois mukava tästä tehä. Johtuko sitte siitä, että ei ollu juhannusaatto, ja hetekka ei ollu miun vai mikä oli vikana? Sitä en tiije. Saatto kyllä tuo kortin haku illalla Porvoosta latistaa koko hyvän hetekankantoviiliksen?

No aamulla täyttelin lupaustani hetekankannon kokeilusta, ja ohjastelin Helsingin Kamppiin pakettiautolla, jonka uumenissa kanniskeltava hetekka ilosesti heilahteli hilpijän menotunnelman vallitessa. Kartturi oli mukavasti koko ajan ajantasalla, ja auto sujahti sutjakasti P-Kampin parkkihallliin lepäämään hetkiseksi.

Sitte jolkoteltii Hoasin konttoriin hakemaan avaimet vuokramörskään, johon tuo hetekan kanniskelu sitte lopetettaisiin. Avvainhommaki saatii hoijettuu ripijällä tahilla, ja taas köröttelemää Pakulla läpi ruuhkasen Helsingin kohti hetekankannon suorituspaikkaa.

Taas onnistu suunnistus lähes nappiin. Yks pikku lisälenkura käytii heittämässä ihan vaan malliksi ja sitte ajettii suorituspaikalle. Siellä sitte alko lastin purku. Muuta rompetta oli mukavat määrät, ja pääkohteet eli hetekat oli pinon alimmaisena, ja hiki virtasi pitkin selkiä jo tässä hetekankannon verryttelyvaiheessa. Topattii välillä koko kanniskelu, ja istahettii lähheiselle puistikon penkille tauvolle yhen olusen ajaksi.

Siintä sitte jo päästii päivän pääaiheeseen, eli hetekoijen kanniskeluun....heh...miulle ei kyl homma himoksi männy. Perhanan vaikija souvi oli survoo hetekoijen osat toisen kerroksen mörskään. Jos seuraavana Juhannuksena enää kiinteistöllä olen, ja jolleki on jäänny tuo hetekankanto "päälle", ni tuun kyl jelppimään, jos kysytään. Senverta hiostava koettelemus se ainaki miulle oli.

No kaikki tarvittavat kanniskeluhommat saatii suoritettua loppuun, ja lähettii muonitukseen. Sitte oli jo vuorossa Uunolla kotia lähtö, ja hyvästelin mainijon kaverin, joka mahollisti kokeilla ihan käytännössä tätä harvojen ja valittujen mahtavaa juhannushuvia. Tästä kyl vois tehä hyvän perinteen! Lupaan julkisesti kantaa ens juhannuksena hetekan ulos ihan huvikseni tämän hauskan perinteen jatkamiseksi, jos vaan asian muistan! Todennäkösesti muistan.

No siihen kotialähtöön se Uunon muisti sitte tällä kertaa katosi. Toppasin Kuninkaantien aapeeseellä kahvilla, ja jätin pankkikorttini tarjottimen päälle. Ajelin Pakun Kouvolaan ja mänin huoltoasemalle sen tankkaamaan. Ei löytynny mistään korttia. Hätänen paniikissa puhe-elimellä soitto varmisti kuitenki sen, että kortti oli tallessa. Ei muuta ku Paku kotiosotteeseen ja Rusinantella takasin Porvooseen kortin perään ja taas kahville aapeeseelle...perhana närästi, ja pahasti, ja väsytti jo kovasti väsähtänyttä kanniskelijaa.

Hetekankannosta kyl nyt perinne miulle tuli, mutta himoksi ei männy homma. Vähäsen närästää koko juttu vieläkin, ja vielä enempi väsyttää tää "kohellus".

Tsemppijä kovasti sinne Helsinkiin kartturille ja perinnehetekan omistajalle!

Ystävyys

Oon pohiskellu reilun vuuven useita, useita kertoja elämän yhtä peruskysymystä, tuota otsikon asiaa: ystävyyttä, ja sitä tarvinko ite lähelleni semmosia "ystäviä", jotka veronkierron tai muun oman edun itelleen saamiseksi on valmiita ruikkimaan uunompien, hyväuskosten ja naivien "ystäviensä" nilkoille. Joka ainoa kerta miun pohiskelun tulos on tuon ankaran ja aikaa ja päreitä vievän pohiskelun jälkeen ollu tismalleen sama: "En tarvi".

Tietenkin tämmösessä "ruikkimistapauksessa", kun on omat nilkat ja silmät märkänä keltasesta nesteestä, on viisasta tarkastella, etenkin kun on kyseessä jo "lähes" ikäihminen, oman "kölinsulkuventtiilin" vuotamattomuus. Jos venttiili vuotaa, on mahollista, että neste on lirahtannu iteltä väärään paikkaan. Tämmösen tarkastelun tein iteki, ja totesin, että kuusvitoselle ominaista "pikku tirahteluu" isompaa vuotoo ei ole, ja ainoo johtopäätös on, että nilkat, ja silmät on kastunnu keltasesta nesteestä "ystävien" toimesta. Tän tosiseikan havaitseminen vei miulta vuosia. Se on ollu miulle erittäin ankara ja erityisen vastenmielinen ja mieltä kuohuttava takaisku.

Toinen vähintänkin yhtä paljon aikaa ja ottalohkojani kuluttavan pohiskelun oon suorittannu vieläkin useamman kerran, ja pohiskelun aihe on ollu se, että tarvinko semmosia "ystäviä", jotka vaan sivusta seuraa, kun uunommat koittaa hakia koko porulalle oikeuvenmukasempaa, ja tasapuolisempaa kohteluu, ottamatta kantaa asioihin, ja tavallaan hyväksyvät epäoikeudenmukaisuudet olemalla miulle käsittämöttömästä syystä hiljaa. No siinäkin pohiskelussa on ollu joka kerta sama tulos: "Vahva En Tarvi". Hätäsesti en näitä päätöksiäni oo tehnny, ja oma fyysinen elintilani näistä päätöksistäni todennäkösesti edelleen kapenee, mutta pystypäin, "suoraselkäsenä" ja hyvillä mielin tästä vielä ainakin "polvilleni" yritän nousta, jos kokonaan jaloilleni en enää tokene.

Miulla on vielä tärkiämpiäkin tehtäviä toimiteltavana, ku "talikoija" vasten tahtoani vuoskausia näijen toisten kasaamien selvittämättömien läjien kanssa.

Positiivisemmista asioista itelle mukavimpana on se, että oon pystynny "laukkomaan" pitkin lepikoita vaan ihan pikkusen höyhentämällä. Keskiviikkona vaihoin kuitenkin pitkän nilkutuksen satulointiin, ja käväsin iltakahvilla Tuohikotin pensiksellä. Vajaa 70km tuli pituutta lenkille, ja persukset kesti ilman geelisatuloita ihan mukavasti.


Tänää sitte käin jelppimässä jälkikasvua kämpänvaihto-operaatiossa.

Hyvää ja mukavaa loppukesää kaikille ystävilleni!

Kinkeri-ilta

Puolivalmis "kinkeripaikka" ennen juhlailtaa.

Uunolle ja monelle muullekin tärkiää päivää juhlistettii eilen. Valmisteluorganisaatio oli toiminnu jo pitkään ja hartaasti, ja tulos oli sen mukanen. Hyvät ja poikkeuksellisen mukavat kinkerit saatiin aikaseksi.

Jakseliaimmat jakso paahtaa aikaseen aamuun asti. Uuno ei onneksi kuulunnu näihin "jakseliaimpiin", koska aamu on paljo viisaampi kuin ilta. No kaikki ei tätä tuhatvuotista totuutta kuitenkaa muista...heh.

Suuret kiitokset organisaatiolle ja satapäiselle juhlayleisölle mukavasta ja muistiinpainuvasta kinkeri-illasta...Uunolle illan huippukohta oli se, kun vaari pelkäsi hirviästi ilosta tulitusta, jonka jälkeen myö lähettii väsymään muitten jatkaessa vielä kiihtyvällä sykkeellä kinkeri-iltaa.

Tätä on mukava muistella niin pitkään, kun miulla muistia piisaa.

Lykästää

Nyt on alkannu Uunoo taas lykästämää vähän joka päivä. Tineroita ja muuta mukavaa uutista tunkee oven pielistä ja vuotavien karmien rakosista sissää oikeen urakalla.

Pari päivää sitte Jutta lähetti miulle tekstiviestin, jossa luki, että ovat miulle yrittäneet soitella ja että on "hyviä uutisia", perässä oli oudohko nettiosoite. Harmi juttu, ku on ollu nyt kiirettä, eikä oo joutannu mitään likkailemaan, ja toine juttu on se, että en ketään Jutta-nimistä henkilöö tunne, eikä miulle kukkaa oo soitellutkaan edes. Yleensä tämmöset hyvät uutiset tietää loppujen lopuksi tineroijen lompuukista katoamista. No ootellaa tän asian suhteen lisäkontakteja.

Toinen ihan mahtavan hyvä uutinen oli se, että Richard otti minuun myös yhteyttä. Richard on asianajaja Yhdistyneestä Kuningaskunnasta. Miulla sattuu olemaan sama sukunimi, ku jossakin kuukahtaneella henkilöllä, ja tuolla kuukahtaneella henkilöllä oli suuret rahavarat, mutta ei perillisiä ollenkaan. Richard päätti perinnön antaa miulle. Pitäs ottaa yhteyttä nyt sinnepäin.....heh ja homma on kuulemma ihan laillista meininkiä.

Richard vaikuttaa rehelliseltä mieheltä, ku vaivautu minuun ottamaan yhteyttä ja kartuttamaan Uunon nirkosia tinerokasoja ylimääräsellä perinnöllä. Olettasin kuitenki, että perintöö en ihan ilmasiksi saa, vaan joitakin kuluja joutuu maksamaan, mutta varmasti kannattaa muutama tonni maksaakin, jos perintö on suuri, niinku Richard sano.

Ihan mahtavaa, ku tällee Uunoo alko lykästelemään.

Läskipohjalliset ja kompressiosukat

Henki on vielä pihissy ihan mukavasti viimepäivinä. Liikunnalliset riemut on maittannu myös kiitettävästi, vaikka raihnasuus jo niitä riemuja rasittaakin pikkusen. Vois olla paljo huonomminkin asiat.

Tennariloita oon viritelly monella konstilla vähän paremmin sopivaksi tuolle oikijan jalan äityneelle akillekselle. Viimene viritys oli se, kun jätin osan läskeistä käristämättä, ja siivuttelin niistä puolen sentin korokepalat kantapäijen alle.

Venytelly oon joka juoksusessijoo ennen kunnolla. Kylmää oon anniskellu myös, sekä Voltareeniä sivelly pariin kertaan muijen reenijen välillä. Myös suupieliin on sitä vähäsen riittänny, mutta miun kokemukset sen huulirasvaksi soveltuvuuvesta on nekatiiviset. Kirvelee pirusti, eikä juoksuvauhtikaan tunnu paranevan yhtään silläkään konstilla.

Investoin myös kokoläskipohjallisiin ja kompressijonilkkasukkiin usijamman kympin, sekä vajaan kolmesatasen uuteen Karmijaan esijuoksijaan tyypiltään 235. Siinä on perinteiset painonappulat, kun nuo hivelynäyttöset miulle jo piisas, ku niitä sai hivellä tuntikaupalla, eikä juur mittää muuta tapahtunnu, ku omat päreet alko käryämään. Tänää ne kärys myös sen takia, ku olin unohtannu taas lunastaa jostaki saamani 50€:n lahjakortin. Oli aikaa 2 vuotta se käyvä lunastamassa, ja aika oli nyt parilla kuukauvella ylittynny. Ei ollu eka kerta, ku tällee kävi. Kassahenkilö oli tiukkana Uunon itkemisestä huolimatta, ja eurot jäi rahakkaampijen taskuihin tälläkin kertaa.

Seuraava viritys on kokeilla myös sukan sisälle laitettavaa, solumouvista kantapäätukea, josta leikaan kolmion muotosen akilleksen kohdan pois, vaikka tuo tänään käyttämäni kokoläskipohjallinen ja kompressiosukkayhistelmä yhistettynä repaleisiin ja väljiin New Balancen tennarinjämiin tuntuki jo aika hyvältä yhistelmältä.

Tän "vouhkaamisen" tavoitteena on se, että syksyllä saisin jo viikon pitkän lenkin pituuven kasvatettua 20km:iin, ja voisin osallistua johinkin Torreviejan lähiseuvun kisoihin tulevana syksynä, ehkä puolimaratonillekin? Nytte ollaan jo mukavasti 16km:n kohilla, vaikkakin sen keräämisessä oli "juomataukoja" ihan liikaa.

Joutasin jo täältä hikoilemasta Torreviejan myrskyihin polskuttelemaan Rio Röntgenin vilposiin vesiin, vaikka tyttöjen hoitaminen ja niijen kanssa teutaroiminen onkin vaarille erityisen mukavaa hommaa.