sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

III MEDIO MARATON DAMA DE GUARDAMAR. 17.3.2019.

Hyvät on tällä tapahtumalla ulkosetkin puitteet Reina Sofian puiston kupeessa.

Aamulla ei tarvinnu ennen ylösnousuu nyt lähtee kisoihin, kun kisapaikka oli niin likeellä. Lähettii vasta varttii vaille yheksän Joren ja Hannen tullessa Uunoo hakemaan. Samulilla oli jo kotia lähtö ja sen vaatimat valmistelut mielessä, ja lähti samoilla ovien avauksilla niitä toimittelemaan.

Auto saatiin ihan ok paikalle, eikä Uunonkaa sinne enää tarvinnu ennen lähtöö palata, kun kisateltassa oli myös tavaroiden säilytys. Takasin säkin sai Dorsaalia vastaan.

Dorsaalien jako- ja tavaroiden säilytyspaikka. Hienosti toimi järjestelyt.

Kivasti tuli tavaraa jo ennen lähtöö, ja maalissa vielä lisää. Mm. reppu, kassi, tekninen paita ja kauluksellinen lyhythihanen paita ym. ja juomiset ja syömiset siihen päälle. Paella kisan jälkee maistu myös poikkeuksellisesti miullekin. Normaalisti ei oikeen pysty rupeemaan heti syömähommiin.

Aamun sääennuste lupasi vieläkin helteisempää päivää, Alicante +29°, Murcia +30°, ja myöhän ollaa niijen välissä. Garmini anto kisan aikasiksi lukemiksi +23°, 26km/h länsi, 20%. Tuulilukemahan pitää jakaa 3,6:lla, jotta päästää m/s yksiköihin.

Tarja voitti oman sarjansa. Kuva: Jore. ONNEA! Hanne oli kolmas omassaan, mut ei Uunon vilmiryhmä ollu paikalla. ONNEA!

Dorsaalien jakamisen jälkee tavarat säilöön ja verryttelemään. Siinä kaktuspusikossa ku "keventelin" ittiäni, huomasin, että aina puolikaalla mukana kantamani "nitropurkki" ja pieni
juomapullo oli Uunon toimesta jäänny jo luovutettujen kamojen sekaan.

Vajaa vartti enää aikaa lähtöön, ja hirveet "rättisulkeiset" piti vielä pitää teltalla. No kyl ne löyty molemmat kätösiini....kiivaasti lähtöalueelle.

No siellä oli heimolaisia sitte lisääkin. Tarja oli miehineen viikon visiistillä ja pysty osallistumaan myös juoksuun. Sitte jo kohta päästii alottelemaan hikinen urakointi.

Meijän tän päivän kokoonpano. Kuvanottaja Jore puuttuu.

Eka vilkasu Esijuoksijaan osotti 4:48 keskitahtia. Ihan hyvä. No toka vilkasu sitten osotti 4:40, ja sillon laitoin käsi- ja jalkajarrunki päälle. Sitte keskitahti vakiintu 4:47 lukemille, vähän nopeeta, mutta jatkoin samalla rytmillä.

Mariano oli kadonnu jo näköhorisontista heti ekojen kilsojen jälkeen. Palmupuiston ylämäessä keskivaihti tippu tuonne 4:52 lukemille, mutta sitte pääkadun pään alamäen ja palmupuiston alamäen jälkee oltii taas 4:47 lukemilla.

Täällä näkee monasti myös liikuntarajoitteisten osallistumisia tapahtumiin, mikä on tosi hyvä juttu. Kuva: Jore.

Niissä lukemissa sitte sitkeesti roikotin, ja rannan "vesiletkusuihkun" jälkeen näkökentässä sumeni. Normivauhilla lippalätsä haihuttaa kaiken hien, eikä sitä silmiin saakka valu, mutta nyt lisäkostuke sai aikaan "hikisokeuden". No kyl mie ne näköelimeni sain palautettuu normikykyyn kovalla pyyhinnällä, ja matka jatku entiseen entisen juoksijan malliin, siis hitaasti.

Viimeselle ylämäkiosuudelle lähettäessä sain sitä edeltävässä palmupuistikon osuudessa sekunnin keskitahista nipistettyy pois. Ja ylämäkipätkällä se sekunti tuli nyt takasin, mutta ei enempää.

Sitte oli eessä pääkadun suora ja pari korttelia Reina Sofian puiston ylälaitaa, ja sitte taas palmupuistoon ja myötämäkeen. Nytte oli jo kilsoja senverran takana, että keskivauhti ei tippunnu ku 4:46:een, ja posket oli jo ihan väsyksissä tästä paahteessa juoksemisesta.

No siinä alamäessä alko jo Marianonki selkä näkymään, ja lähestymään, mutta ei ollu voimia kiinni saaha nopeampaansa, ja kun ne posket oli myös huonokuntoset, ni huutamallakaan en ois saannu pysähtymään. Viimonen ylämäen nyppylä ja vapauttava maaliputki, jonka yli pääsin ajassa 1:39:20. Sillä ajalla olin Uuno myös tulosluettelossa sarjassa VetG. Mariano oli toisena VetH sarjassa ajalla 1:39:08.

Uunoki kiiruhti korokkeelle. Kuva: Jore

Tarja voitti oman sarjansa, ja Hanne oli kolmas omassaan. Heti lähtöryysiksessä edellä juoksevan kaatuminen aiheutti myös Hannen kaatumisen, ja juoksu mäni männikköön. Toivottavasti ei käynny pahemmin!

Onnea meille kaikille mukana olleille, kuljetus- ja valmennuspäällikköä unohtamatta!

Mukavat oli kinkerit myös juoksun jälkeen. Oli tanssiesityksiä ja muuta kateltavaa hellepäivän ratoksi.
Järjestelyt, ja kaikki muukin toimi moitteettomasti, ja kaikille jaettava Juoksijan Bolsa on täällä parasta A-ryhmää.

Tanssiesitys meneillään.

Suuret kiitokset myös järjestävän seuran Club Maratonianos Guardamar del Seguran porukalle!

TULOKSET löytyy TÄÄLTÄ.

Kämpillä oon nytte hetekalla retkottannu, ja syönny ja juonnu. Nesteet oli senverta ruumiista hukassa, että jo kisapaikallaki piti vetää t-paijan päälle pitkähihanen, ja sama tahti on jatkunnu mörskälläki.



6 kommenttia:

  1. Onnittelut koko Suomiporukalle, seurailin juoksun etenemistä 'realiaikaisesta' tulosseurannasta, ja niin pahoin tökki, vai enkö osannut sitä oikein käyttää, etten muiden Suomalaisten kun uunon aikaa siellä nähnyt.
    Samalla seurailin kyllä tv:stä hiihtoja, olisko tarkkavaisuudessakin ollut vikaa.
    Nauttikaa auringosta, täällä saa 'nauttia' rankoista lumisateista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Ola! Mie koitin kisan jälkee katella ja sitä realiaikasta tulostislinnkiä, ja sama homma....saatto kyl olla täällä syy tuo koko ruumiin (ei kehon!) happivaje, erityisesti latvuksen tienoilla esiintyvä, siihen toimimattomuuteen, tai sitte tää "hivelynäyttö". Jakselemista.

      Poista
  2. Onnittelut kaikille. Hienoa työtä siellä. Tosi korkealle korokkeelle on kiitetty juoksun jälkeen.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Quatro meijän kaikkien puolesta! Koroke oli ylhäällä, tämmöstä "pitkäselkästä" ihan huimasi, eikä meinannu ylettyy palkinnoille ollenkaan...heh.

    VastaaPoista
  4. Ja faniryhmän etävalmentaja myös onnittelee voitosta. Osoittaa todellista urheiluhenkeä vetää jarrut päälle jo alkuvaiheessa, jos muut meinaavat jäädä liian kauas taakse.
    Mennään sovitulla taktiikalla sitten ensi kerralla, jos vaan kisa on yhtään tiukempi.
    T:Pate

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Patelle hyvästä etävalmennuksesta! Se on varmaa, että ensi kerralla löytyy myös "uunosarjassa" nopijakoipisempija, ja "jumitteluunkaan" ei välttämätä uunovauhilla ylety, mutta jos tolpat vielä kantaa, niin viivalle lähetään yrittämään maailman vanhimman puolimaratonin läpijuoksua. Järtteslaaki, WeeCee-paperin loppuminen, tai muu vastaava voi tietysti vesittää koko suunnitelman.t.uuno

      Poista