sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Eetun kymppi, Porvoo. 12.04.2015.

 

Lähin aamupäivällä rotisko-hepalla tuonne Porvoon suunnille. Aamulla ois ollu aikaa pikku pätkä käyvä Kouvolassaki herättelemässä itteesä, mutta vääntö oli vähäsen hukassa, ja lähin ihan kylmiltään Eetun Kympille.

Hyvässä etuajassa olin kisapaikalla, ja kävin muistelemassa yli 43 vuuven takasia Peippolan aikojani...heh...ei ollu enää meijän sillosta mörskää tallella (tai en sitä ainakaan löytänny), ja kovasti oli uusia korsuja pykätty koko pelto täyteen.

Sitte kisapaikalle ja huohottelin hyvässä seurassa parin kilsan verryttelypätkän. Miulla oli alunalkaen meininki juosta pitkälahkeisissa, mutta sitte muut ja sopiva ilma sai miutkii jonkunverran järkiini, ja vaihoin onneksi mukaani ottamani sortsit nilkkoihini ja lähin tosissani kisaamaan.

Alussa oli navakka vastatuuliosuus, ja onneksi maltoin mieleni ja härskisti peesasin levijäharteista ja Uunoo päätä pitempää juoksijaa. Sitte vastatuulipätkän jälkeen hermo ei pitänny, ja ohitin levijäharteisen ja myös Marjan....sitä iloo ei pitkään kestänny ja hetken päästä molemmat mäni Uunon ohitte pysyvästi, kuten myös naisten sarjan noppein Mikaela Söderström.

Loppu mäni kuitenki Uunoltaki ihan mukavasti, eikä isompaa hyytymistä ilmaantunnu, ja kaikki eellämainitut säily näköettäisyyvellä. Viimone kilsa 4:05 ja loppuaika 43:19, juostu matka: 10,082km keskivauhilla 4:18.

Täällä oli käytössä ikätasotukset ja Kauko oli ylivoimane voittaja ja paransi omissa nimissään ollutta reittiennätystä pikkusen. Kalamies-Ole oli kisan nopein. Sakkaran Janne oli yleisessä neljäs, mutta ikätasotettu aika oli Kaukon jälkeen toiseksi nopein.

Marja voitti N45- sarjan ja Seija N55- sarjan.

Uunoki tuohon pootijumirivistön jatkeeksi niukasti yletty M55-sarjan kolmantena suurilla tasotuksilla pari sekuntia kaimalleen hävinneenä. Nytte mie nakkaan talikon tältä illalta nurkkaan ja toivottavasti jatkan aamulla mieluummin posetiivin pyöritystä ja hävijän tuonne hetekan suuntaan.

Kiitos hyville ystäville mukavasta päivästä ja kisajärjestäjille myös!

TULOKSET löytyy TÄÄLTÄ.

2 kommenttia:

  1. Moikka, ei enää hola! :(
    Anteeksi, mutta painostan vähän sinua. Me Kaukon kans olhan jo hyväsä iskusa, ainaki innoishan
    Imatralle menossa. Met tarvittas sinua meän joukkueeshen. :)

    VastaaPoista
  2. Joo...eipä mittää. Kauko soitteli ja kyl mie lupasin mukaan lähtee ni päästää juoksemaa kaikki.

    VastaaPoista