keskiviikko 5. kesäkuuta 2019

Tuppukyläjuoksu. 4.6.2019 Mikkeli

Tuppukyläjuoksun lähtö.

Lähettii jo ennen puoltapäivää köröttelemää hiljakseen Mikkeliin. Luvassa oli lämpönen päivä ja vietettii jokunen tunti Mikkelin keskustassa, torin liepeillä.

Pakko sanoo, että Mikkeli on vireä paikka, jos omaan kotikylääni Kouvolaan vertaa. Ihmisiä oli kaikki paikat pullollaan vaikka oli tiistai, ja niitä paikkoja on keskustassa paljon. Kouvolassahan paikat on siirretty kaikki pois keskustasta Veturilla johonki syrjempään, ja siinä mäni ihmiset samalla. Keskusta on autio.

Sitte oli jo aika siirtyy Tuppukyläjuoksun lähtöpaikalle. Pienen "pakollisen" uunoilun jälkee myökii sinne löyvettii Veken opastuksella. Sitte käin Papulta hakemassa numeron, ja hölkkäilin kattomaan missä kohtaa 3km:n lenkki haarautuu, etten juokse harhaan.

Kisan lähtö- ja maalialue.

Kisapaikka, eikä reittikään tuosta juuri parane. Reittihän oli pääosin hiekkapintasta kävelytietä ja muutama pätkä asfalttia. Juostavat matkat 3 ja 6km. Kertakaikkisen passeli myös Uunolle tähän paikkaan, viikkojen sairastelun jälkeen.

Uunon juoksema Tuppukyläjuoksun 6km:n reitti.

Keli oli helteinen +22 ja melko tuulinen (6m/s), mutta tuuli ei paljon tuolla reitillä haitannu.

Lähtö oli klo 17.30. Sarjoja oli nuorisolle, aina tuonne kuuskymppisiin saakka. Lähtö tapahtu ajallaaan, ja kaikki kirmasi matkaan kiertämään vastapäivään kierrostaan. Alotin oman juoksuni tosi varovasti. Edellinen lappurintajuoksuni oli Elchen puolikaalla, ja siitä on jo aikaa lähes 2,5 kuukautta. Laskeskelin siinä lenkkiäni hoiperrellessa, että se sisälsi kolme jyrkähköä mäkeä, ja viimesen mäen ylös könyämistä ei juoksuksi eikä varmaan kävelyksikään voi mainita. Mäet eivät kuitenkaan ollu pitkiä, mikä oli helpottava juttu. No maaliin kanttailin mieki numerolappu ja kaali vinossa, ja tovin puhaltelin kaksinkerroin maalialueella.

Mari voittoisan juoksun jälkeen.

Antti ja Aleksandr palkittavana.

Late otti myös voiton.

Jari palkittavana.

Lauri jaksaa kiertää kisoja ympäri Suomea.

Hyvä juttu oli myös se, että myös sarjansa voittanut Susanne lupautu juoksemaan myös Kymijokiviestissä meijän joukkueissa ja täten ei Marin tarvinnu urakoija kahta osuutta.

Tähän kesän alotukseeni olin mahottoman tyytyväinen, ja sen ilmotti myös Esijuoksijani miulle mainiolla 156:n keskisykkeellä. Keskitahti oli 4:57. Näihin molempiin lukemiin vaikutti varmaan nuo kolme mäkeä kasvattavasti. Matkaa tuli mittariin tasan 6,00km.

Tulokset löytyy ainakin "naamataulukirjan" sivustolta: Antin Talli Mikkeli

Mahottoman mukava oli tapahtuma...ja hyvä että perinnettä aletaan elvyttää! Ajankohta hyvä. Toivottavasti järjestetään ensikin vuonna! Pitempimatkalaisia työikäsiä ajatellen lähtö vois olla myöhemminkin? 

Suuret kiitokset järjestäjille ja onnittelut voittajille ja osanottajille hienosta kisasta ja mukavasta illasta, jonka Uuno Rouvineen vietteli Mikkelissä Tuppukyläjuoksussa!

4 kommenttia:

  1. Voitit sitten oman sarjasi. Olishan tuon voinut varovasti mainita , ettei olisi tarvinnut tuolta Fb-sivulta etsiä. Vaikka kyllähän mä arvasin, että jos kilpakumppanit ei kampita ja perälauta kestää, niin Uuno on kärkimiehiä.
    Faniosasto taputtaa ja onnittelee.

    VastaaPoista
  2. Kiitokset Patelle "osanotosta". Perälauta on kyllä tunnetusti Uunon yks monista heikoista kohista. Nyt kesti ihan mukavasti, vaikka koko retkeltä unehtu kotiin vessapaperirulla, joka on Uunolla mukana yli minuutin kestävillä matkoilla jokseenkin aina. Kovasti mukavia HELLEKELEJÄ myös sinne lapijointiin! T.uuno

    VastaaPoista
  3. Terveisiä Oulusta! Saavuimpa tässä yön pikkutunneilla Lahden GP-kisoista kotiin ja aloin miettiä miten tällä rautaisella Torreviejan luottomatkaoppallani Uunolla sujuu!
    Onnittelut hienosta startista! Hieno nähdä miten mies parsii ittensä kerta toisensa jälkeen kokoon ja lähtee jyrsimään tiensivua. Arvostan suuresti miten kirjoitat pienistäkin juoksutapahtumista, niistä on kiva kuulla.
    Toivottavasti edessä on kesän mittaan huolettomia kilometrejä niin juostessa kuin muussakin elämässä.
    Ollaan kuulolla.
    Terveisin Samuli Hussa

    VastaaPoista
  4. Terve vaan Samuli. Mukava kuulla siusta, ja onnittelut sinnekin kisasta. Tulosten perusteella oli tiukka kisa! Toivottavasti tuutte sieltä isommalla porukalla talvella Torreen! Sieki jo voit toimia täys verisenä oppaana muille. Terveisiä kotiin ja valmennusosastolle kanssa ja mukavaa ja kovavauhtista kesää siulle. Kuullaan...t.uuno

    VastaaPoista