Uuno ja akrekaatti

Uunolla ei oo oikeen minkään pelin kanssa tuuri ollu myötänen, oli se sitte meno- pip- tai sähköntuottopeli eli akrekaatti.

Männäviikolla nysväsin tuon sähköntuottopelin kanssa oikeen tosissaan ja pärettä kärventy monta korillista. Oluttaki ois tärvääntynny, mut varasto oli kuivunnu, eikä siihe päreijen kärvennyksee hakija kerinny.

Siinähä käi sillee, että miulla oli tuonne päätuvalle muutaman listan tekemine. Tää on senverta perstautinen virma, että listojenki laittaminen alkaa puun kaatamisella ylleensä.

Nyt kuitenki jostaki kaivettii muutama sopiva rima, mutta osa oli raakalauvasta sahailtava ja höyläiltävä ja viimesilaus epäkeskopelillä hiomalla... Ja täällä ku ei töpselisähköö oo, ni isompi sähkö on tuotettava akrekaatilla.

Hiissattii painava peli tuoho "peliareenalle", ja rupesin sitä sitte käynnistelemää. Hikijä pukkasi pintaan ja tarkastin pentsiinitilanteen tankissa ja jatkoin riuhtomistani....ei syty...

Sitte kuitenki ennen tulppasouvija lisäsin litran uutta pentsiinijä...jo tarttasi ja Uuno oli ilonen. (Ihan liijan aikasin taaskin rupesin ilakoimaan!)

No alottelin karvasesta lauvasta listan tekova...välillä piti pentsiinin säästämiseksi pelaaminen lopettaa ja sammuttaa masiina...no sitte muutaman hetken jälkeen taas nykäsin tarttinaruva ja ROPS...vetokahva ja pätkä naruva jäi kätteen. Jos oisin tulevan tienny, oisin harkinnu vahvasti narun kietasuva omalle kurkkuletkulleni, mut onneks en tienny.

Pärettä siinä käryttelin ja ilta oli jo pitkällä, ja venhon moottorinki varanaru oli Kouvolassa, eikä sieltä sitä tän rojektin takija hakemaa kannattannu lähtee.

Kiroilin sisäänpäin issekseni, heitin hanskat tiskiin ja itteni hetekalle oottelemaan seuraavaa päivää ja meteoriitin kallooni kopsahtamista. Ei kuulunnu yön aikana meteoriittija, ja heräsin hetekalta normaaleihin vanhuuven vaivoihin.

Sitte senverta oli ottalohkot levähtänny, että jostaki aivosolun syövereijen takkaa kimmahti ahhaa-elämys, ja muistin, että venhossa on sopivaa nyörijä ja siinä on ylimäärästäki paljon...ei kun sieltä hakemaa, varoiksi otin parin metrin pätkän.

Sitte tuli taas lunta tupaan joka rakosesta...en saannu kiintoavaimillani vetonarupelin koppaa auki, vaikka lyhin kiintoavain oli vain viitisen senttii pitkä...piti purkaa ilman suodatin....no ei sekkää auttannu.

Sitte oli jo taas luovutettava ja herätettävä naapurista apuvoimia. Turhaa herätin...jos oisin heti männy varastoon, sieltä ois sopiva hylsy löytynny. Korpesi ja kovasti, mut löyty sopiva avain ja homma pääs jatkumaan...

Joo kopan sain auki ja merkkasin narun kiertosuunnan, mut perhana olin sen vetokahvan jo kerinny hävittää...perkele alko pääkoppaa kiristämää ja hermo renkkaamaa oikeen tosissaa ja pärekorit väheni ihan silmissä.

Vaikka kuinka etin, en sitä kahvaa löytänny ja pitkän ajan kuluttua luovutin ja rupesin sitä vetokahvaa vuolemaan puusta.

Kahvan ku sain valmiiksi, löysin heti sen oikijanki kahvan varastosta. Siinä vaiheessa oli jo viimene päre mänössä, ja tuikkasin sen kirroilun säestämällä sumeilematta tuleen.

Hetkoseksi istahin kannon nokkaan ja pullistelin ottalohkojani ja huokailin syvvään ja laskin yheksäänkymmeneen. Se autto vähäsen, ja rupesin kasailemaan sitä vetopelijä sillä uuvella narunpätkällä.

No siinä ei onneksi ennää muuta vastoinkäymistä etteen tullu ja silläki uhalla, että se naru satavarmasti katkee huomenna sanon, että nyt se TOIMII MAINIJOSTI!

Eilen kävi täällä saunomassa mukavaa työikästä väkijä, ja Uuno sai nyt lahjukseksi semmosen pelin, että mettä nyt raikaa muustaki ku Uunon ja moottorisahan pärinästä. Suuret kiitokset vissiitistä ja PELISTÄ.

Lenkkijä oon koittannu heitellä polvet turvoksissa päivittäin ja välillä illemmallaki.