sunnuntai 10. toukokuuta 2015

SM-Maastot 9.5.2015. Imatra

Olosuhteet ja reitti olivat mahtavat.
Olipa taas mukavat pari päivää, mitkä sain vietellä tuolla Imatran suunnilla SM- maastoissa.

Mattihan oli varaillu hyvät majotukset Hotelli Vuoksenhovista. Oli mukavalla helppopääsysellä paikalla "jokitörmällä". Sinne vois männä joskus muullonki majailemaan.

Rovaniemen Road Runnersien mahtavaa veterasnijuoksijakaartija vasemmalta: Matti, Kauko, Leino ja Paavo.

Miehän lähin sinne ajoissa mökiltäni köröttelemään perjantaina iltapäivällä. Ilmottauvuin majotukseen ja kytistelin Rovaniemen mukavan porukan ajelua paikalle. Pojilla ja tytöillä on kyllä into ja asenne kohillaan, ku viittiivät tuolta "keskisuomesta" saakka ajella juoksemaan tänne etelän syrjäkylille.

Sieltä sitte tulivat Matti, Kauko, Leino, Paavo ja Tytöt ilosella mielellä. Autossa ei ratijoo tarvi paljo aukasta ku juttumies Leino on mukana, sen voin kuvitella helposti.

Sitte kapsäkit mörskiin ja lähettii hakemaa kisapaikalta numerot ja kyykkäämään reitti lävitte pariin kertaan. Pienten sählinkijen jälkeen saatii ittemme listoille varmisteltuu ja nuperot ja sipit kassiloihin. Takasin mörskälle kaupan kautta ja hyvissä ajoissa hetekoille.

No yöllä miulle käi taas Uunot ja heräsin jo puol viis....no siinä oli aikaa sitte liimailla numerot Matin ponsoroimann kisapaitaan ja kiinnitellä sipit tennareihin ja hermoilla muutenki kamojen kanssa.

Pikku pätkän käin kirpeessä aamuilmassa hölkkäilemässäki Vuoksen toisellaki puolella. Sitte paloteltii aamut ja hersyvät herjat lenteli mukavasti ilmoille ja Uunoki sai nauraa tyrät rytkyen maha kippurassa koko aamupalan ajan.

Matti käi nakkaamassa Leinon ja Paavon kisapaikalle ko niijen lähtö oli tuntija aikasemmin ku Matin, Kaukon ja miun.

Sitte myökii luovuteltii kämpät ja köröteltii kisapaikalle. Kerittii kattomaa Leinon ja Paavon juoksuaki. Leino veteli mukavasti ylivoimaseen voittoon M70- sarjassa. Loppukiri toi rakoa seuraavaan lisää kymmenijä metrejä. Paavo oli 10. samassa sarjassa.

Onnea Leinolle hienosta voitosta ja Paavolle hyvästä juoksusta.

Sitte myöki verryttelemää Matin ja Kaukon kanssa. Mie käin välillä liikoja "löylyvesijä" viskaamassa sinisessä muovimajassa ja kohta könyttii Koolinki- huoneen kautta varusvarastoteltoille ja jatkettii verryttelyy Uunoki muun joukon jatkeena.

Kelihän oli mainio...+10 astetta 5m/s tuulta joka ei kuitenkaa siellä mäkijen ja mettän keskellä kettää haitannu ja aurinko paisteli mukavasti.

Sitte lähettii matkaan M60 ja M65 veteraanot samalla kertaa. Meillä oli 2km:n lenkki kierrettävänä kahteen kertaan. Tanner tömisi ja Uunon tyrät ainaki rytky ku ekaa mäkijä ylös kyykittiin Uunolle liijan kovalla vauhilla. Mäjen päällä en ollu keulaukoista kovin paljoo jälessä ihan Matin ja Kaukon lähituntumassa. Kauimmaisen kääntöpisteen mäki vielä mäni mukavasti, mutta se viimene monttu ja sitä seurannu viimene kinkama jo mäntii lähes nelivejolla. Loppulaskussa sai kuitenki sen verta elimistön ja ruumiin jäämistön palautettuu, että jakso kyllä seuraavan kierroksen ekan ylämäjen vieläki juosta. Toisesta kierroksesta ei sitte paljo muistikuvija ennää jäänny Uunon hatarasti kieppuvalle kovalevylle, mutta lopun vielä jakso kuitenki maaliinki asti hoippuroija ku kerta tuloksissa olin listoilla..

Paperit näytti, että olin M60 sarjassa 14. jossakin pyolvälin kohilla. Olin vaihteeksi erittäinki tyytyväinen juoksuuni usijamman persuksille männeen kisan jälkeen. Kauko pääs M65 sarjassa mitaleille Kunkku-Kaukon ja Paukkosen Markun jälkeen.

Kovasti Onnea koko porukalle!

Matti oli hienosti viijes M60- sarjassa. Joukkue-kisassahan myö saatii SM-hopijaa. Kiitokset siitä kuuluu Matille ja Kaukolle ja Uuno pääs pootijumille siinä siivellä.

M65- ilonen mitalistikolmikko, vasemmalta: Markku 2. Kauko 1. Ja Kauko 3.

Palkintojen jakelun jälkee oli sitte vuorossa lehdistö haastattelu. Harmi ku Leino ja Paavo johonki livisti eikä niitä löyvetty lehistölle mittää sanomaa....sitte jo suihkun jälkee piti Uunonki livistää Luumäkijä kohen....

Pressitilaisuus...

Kiitokset hienoista hetkosista Rovaniemen köörille tyttöjä unohtamatta....ja muilleki tuttuille.

Tulokset löytyy TÄÄLTÄ.

8 kommenttia:

  1. Onnittelut täältäkin pikkujytkyn suorittamisesta. Leinohan vastas siitä suurjytkystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Karppa. Hyvinhän se mäni jokahiselta kuntonsa mukasesti. Leinon meno oli vauhikasta kateltavaa.

      Poista
  2. Älä siä Uuno vähättele ommaa suoritustas. Joukkueessa on kolome juoksijaa ja me olemma RDS:n M 60 paras joukkue ja Suomen toiseksi paras. Tahotaan sinut varmaan taas ko joukkueita kasataan seuraavan kerran. Juoksukuntohan se on tärkein asia ko joukkueita kasaillaan, mutta sopivuus porukkaan on kans tärkiää, siähän sovit mejän hiljaseen rauhalliseen porukkaan hyvin :) :)

    VastaaPoista
  3. Tottahan sie kyl haastat...heh...joo hyvin oli hiljasta ja rauhallisia jutut...perhana tyräille teki terrää tuo nauru.....kattelin jo netistä jos hommais semmosen erikoisvyön. Sillä sais nuo liijat rytkymiset aisoihi ja vois sitte naureskella ilman rytkyntää.....mukavaa oli kertakaikkijaan.

    VastaaPoista
  4. Onnittelut SM-mitalista! Minakin jo Suomessa ja juoksuja aloittelemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep...sie sait jo nahkan ja käristeltyy...hyvä. Kiitos vaan....eiköhän myö jossaki törmäillä. Mie oln Ouluun lähössä 2vk:n päästä. Hyviä lenkkejä!

      Poista
  5. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poistin ku Aimon sama viesti oli kahteen kertaan.

      Poista