sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Torrevieja Xtrem Running 1.12.2013

 
 
Tänää oli sitte meijän mörskän elävien, Olan ja Uunon ensimmäine Äkstriimikisa kautta aikojen alun. Meitä Caffilaisiahan oli kaikkijaan seittemän kisaamassa tänään: Anu, Diana, Kari, Olli, Alpo, Mikko ja Uuno.

Säätila näytti aamulla todella Äkstriimiltä, vajaa 10 astetta ja kaatosaje, ja kova tuuli. Mikko tuli hakemaan ihan kotiportilta meijät, ja sade alko heti vähäsen onneksi helpottelemaan.

Myöhän oltii nyt Olan kanssa reenimielellä osanottamassa kilpailuun. Kovasti oli monet joukkueet ja ihmiset panostannu kisa-asusteijen tekoon ja lärviniklaustensa muunkinlaiseen somistamiseen.

Oli jos jonkinlaista lepakkomiestä, teräsmiestä, spaideri -ukkoo ja luuta ja rankoo.

Sitte lähettii matkaan koko sekalaine seurakunta. Siinä tannarit läpsytti, retongit kahisi ja kirkonkellot kilkatti ku alkukiihytystä tehtii.

Temppuratahan alko jo tuolla matkan varrella rengasröykkijön ylityksellä, ja säännöt ei kieltänny alittekkaan menemästä.

Sitte siirryttiin rantahiekalle juoksuun, jonka aallot oli kastellu mukavaksi velliksi.

Siintä siirryttiin aallonmurtajalle, jonka alkupäähän oli kiinnitetty kalaverkko, jonka alitte piti Sitte yritellä liikoja verkkoon sotkeutumatta.

Aallonmurtaja juostiin puolväliin ja siitä rappuset alas ja niin päästii Sitte varsinaiselle temppuutusradalle, jossa oli hiekkakasoja, autonrenkaita ja muuta mukavaa kulkua nopeuttamassa.

Sitte oltiinki jo maalissa hyvävoimasena, eikä tainnu muitakaan vaurioita lisukkeeksi tulla. Mukavat viilikset jäi Uunolle tästä viimesestä Tän vuoden Torren päivästä.

Alpo kipitteli meistä kaikkista ripeimmin ratan lävitte.

KUVAT: Mikko Lanki

Kisan virallinen sivusto löytyy: http://xtremrunningalicante.es/index.php/th_event/torrevieja/

TULOKSET löytyy allaolevasta linkistä:
http://www.chiplevante.net/2013XTREMTORREVIEJA/clasificaciones.asp

MUKAVAA ON OLLU JA KIITOS KAFFILAISILLE TÄSTÄKIN PÄIVÄSTÄ! ENS VUONNA UUVESTAAN!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti