Vuorelta, rautaristin kupeelta avautuu mahtavat näköalat alhaalla oleviin laaksoihin, vaikka valokuva kyllä aina tuppaa tuon näkymän latistamaan ja litistämään.
Mie oon jo pitkään mietiskelly, että yrittäsin ainakin kerran vielä elämässäni kokeilla semmosta jo lähes Uunon äärirajoille mänevää "päiväretkuiluu", joka suuntautuisi tuonne Orihuelan takamailla olevaan Montepinarin kylään, ja siitä jatkuisi voimien salliessa jalkapatikalla kylän takana olevalle vuorelle, jossa sijaitsee rautaristihökötys.
Pari päivää sitten tuolla luonnonpuistossa tennarijeni kanssa lorviessa, vastaan tuli Kari vaimoineen, ja tuo miun jo tälle päivälle päättämä päiväretkuiluyritys tuli puheeksi, ja Kari tarjoutu retkiseuraksi.
Aamulla Uuno sitte ohjasti nimensä verosen Kankeen parin korttelin päähän sovitulle kohtauspaikalle. Siintä lähettii hiljalleen valumaan Quesadaa ja Benijofaria kohti. Siintä jalkojen liikuttelu ja polkimien pyörittely jatku Benejuzarin ohi La Campanetaan ja edelleen La Escorratelin kautta Montepinarin kylään.
Tässä ollan Orimuela-kisan lähtöviivoilla. Tuosta kirmataan ylämäkeen, ja sitte kylän katuja n. 1km, ja sitten vuorelle. Kisan yhteispituus on reilu 4,5km.
Suuta jo kuivasi, ja kahvia (eli kohvia) ois tehnny mieli kovasti, mutta urheilukeskus ja siellä oleva kuppila oli kiinne, ja se ajatus laitettii taka-alalle. Ajettii kuitenki Orimuela- kisan alkureittiä noudatellen kilometrin verran kylän läpi vuoren huipulle johtavan polun varteen.
Tuo polku jäi kattomatta mihin se johtaakaan. Jotaki nuuhkimista jäi vielä tulevaisuuteenkin.
Sähkötolpan ympäri nykästii semmonen vaijeri- ja lukkoarsenaali, että voitiin hyvällä tunnolla lähtee patikoimaan vuorelle. Pittää olla mahollisella rosmolla kyllä melkoset villarointihimot, jos se rautasahan tai viilavekottimen kanssa rupppee ainakin nimensä verosta Kankeeta itellesä havittelemaan. Karin menopeli kyl saattas jo kelvata vähempihimoselleki rosmolle.
Kilometrejä tuli "esipyöräilijään" 39,28. Sitte alotettii tennarijen liikuttelu, ja eteneminen louhikkoisilla, lähes kulkukelvottomilla poluilla kohti päivän tavotetta, eli vuoren huipulla olevaa rautaristiä. Repussa tuntu olevan tässä vaiheessa ainakin tarpeelinen määrä tavaraa painolastina, ja työkalusatsi vielä käjessä olevassa muovikassissa lisäriesana. Tunnin turaamisen ja hoippumisen ja ähisemisen jälkee päästii tavotteeseen. Matkaa tuli"esikönyäjään" 3,5km:n verran.
Mukavat oli maisemat ja ruoka- ja juomatauko vietettii silmäillen sinne, tänne päätähuimaavia maisemia.
Orimuela-kisan loppusuora vuoren huipulla. "Lähes tasasta asfalttija".
Vielä oli kuitenki puolet tavotteesta jälellä, eli takasinpäin taivallus, mielummin yhtenä kappaleena. Niinpä sitten talsimaan louhikkoon ja alaspäin polkuja. Etureisiin kävi kyykistely, ja takatulomatka kesti pari minuuttii kauemmin.
Siintä sitte pyörille kahleijen purkuun, ja takasin päinvastasessa järjestyksessä.Välillä pysähyttii nyt Karin ponsoroimille kahveille ja juomille ja nauratettii paikallista väkijä tankerouunoeapanjalla, ja sitte matka jatku.
Pusero oli märkä ja takki tyhjä ku mörskälle pääsin. Kuitenki oli vähän pakkorako lähtee talsimaa kohti Kiinanmiehen kauppaa lamparan ostoon , ja myös kohti Mercadonan läskitiskijä, jotta sais täytettyy Uunon ohentuneet energiavarastot.
Mykistävvää...
Ihmisen tai tässä tapauksessa Uunon ruumiissa on ihmeellisiä olotiloja. Nyt tuntu ihan mukavalta kävely...ei kolottannu juur mistään paikasta yhtään normaalii enempi, tuntu suorastaan mukavalta kävellä reilun kahenkympin lämmössä. Monilla ei oo ees mahollista kävellä missään olossuhteessa. Uuno tunsi ittensä lähes onnelliseksi miehen neljännekseksi.
Jos jotaki kiinnostaa louhikossa vuoren rinteellä konttaus, ja on epäselvää onko omassa pumpussa jotakin vikaa, sen voi testata edullisesti seuraavan kerran 11.11.2018 osallistumalla
Orihuelan Tragamillas'in järjestämään kisaan.
Karille kovasti kiitoksia mukavasta matkaseurasta!
