sunnuntai 8. helmikuuta 2026

XI 10k Rotary Elche. 8.2.2026

 


Oltii päätetty tänä viikonloppuna hyökätä Elcheen juoksentelemaan 10km:n kilpailu. Juoksuhan järjestettiin nyt varojen keräämiseksi "Conciénciate-säätiölle sen uuden sosiaalisen hankkeen tukemiseksi. Hanke liittyy hätätilanteessa olevien lapsiperheiden tilapäisiin asumispalveluihin". Kisaan ilmottautuessa oli mahollista ruksata kohta, jonka tekemällä lahjoitti "juoksijan bolsan" sisälmykset kyseiseen hankkeeseen. Uuno ruksasi kohan, ja sai vastineeksi ilosen mielen ja pari patukkaa lisukkeeksi.

Kuljettaja Eka, ja kartturi Heltsu, sekä Jarmo singahti pirssillään kotiroskiksen viereen, ja Uuno änkesi lisäpainoksi, matka jatku hilpijällä jutustelulla kohti Elchee La Marinan kautta ilman isompia lisämarinoita. Parkki löyvettii pinellä pyöritylsellä, ja torsaalijen jakelupisteelle urheilukentän sisääntuloportin viereen.

Numeroijen jakelu suju rutiinilla tiskin molemmilla puolilla ilman isompija kuhnailuita, ja takasin autolle liimailemaa numerolappuu kisaretonkiloihin. Siinä piti kyl taas tankeroija Uunon ihan liijan kauan vapisevin käsin ja jaloin. 

Aamulla kyytin kytistelyä.

Normiverkat ja autolle takas paljon ennen sovittua aikaa...rytkyjä vähemmälle, ja urheilukentän katsomoon Heltsulle kamoja säilytettäväksi, ja verryttelyn jatkoille. Kentän toiselta vastapuolelta päästettii juoksijat kentälle verkkaamaan.

Sitte lähtökarsinaan...miun eessä yks espanjalaine tervehti ja oltii kuulemma juteltu joskus aikasemminkin. Oli Torreviejasta. No Uunon ottalohkot on jo niin happivajeella, et kovalevylle ei tallenteita jää muutamaa hetkee pidemmäksi ajaksi...kaikki tapahtumat enne tuota muutamaa hetkeä, pyyhkiytyy pois.

Kilpailuolosuhteet taas kerran lähes ihanteelliset: +11°C, reilu 2m/s tuulta ja pilvipouta. Lenkki juostaa yhtenä lenkkinä, ja on vähmutkanen, melko tasanen, ja helpoimmasta päästä näitä kaupunkireittejä.

Sitte lähettii matkaamaan, ja alun 300m urheilukentällä mäni letkijästi. Jatkettii kentältä parin liikenneympyrän verran vasurille ja sitte takasin kentän kulmalle, ja eessä kilsakaupalla lähes suoraa tietä muutamilla liikenneympyröillä lisättynä, ja kääntöpaikalta sitte takas urehilukentälle Avenidan toista puolta...paperilla helppoo ku heinän teko.

No käytännön toteutus jäi nyt Uunolta vähän ontumaan. Jälkitarkastelussa ekan kilsan keskitahti 4:50, eli se miun koko kisan tavotekeskitahti. No se on vanhasta kokemuksesta liian kova alku. Niin se on nähtävä ilman mitään selityksiä. Loppuosa siitä meni Uunolle niin kovin tutun käsikirjotuksen mukaan....hitaasti hyytyvällä tahilla. Lopussa alko jo vilahtelemaa yli 5:10 hetkittäisiä tahtilukemia. No mitä tästä opin...luultavasti en mitään, vaan todennäkösesti jatkan umpilahon kalloni hakkaamista kiveen.




Yllä Vetskun ottamat neljä "maalikamerakuvaa".

Viimone niitti oli tuo 50minuutin jäniksen järjestämä höynäytys Uunolle. Ohitin sen loppusuoralla viimesillä voimani rippeillä, kun ajattelin tai siis oikeemmin yritin ajatella jo sumeilla aivoni lisäkkeillä, että pääsen vielä alle 50min loppuaikaan....

No en päässy, ja virallinen loppuaika oli 50:23, keskitahti 4:59 (oma), juostu matka 10,1km (oma). Olin tuloksellani sijalla 15 M60sarjassa, ja tässä sarjassa hengissä maaliviivan ylitti 41 juoksijaa. Neljän ilmottautuneen kohtaloista, jotka ei maaliviivaa ylittäneet, Uunolla ei ole parempaa tietoa.

Minuu oli kuskin toimesta ohjeistettu kisan jälkeisestä jarrujuomatarjoilusta, et siel on kahenlaista jarrujuomaa: kuskille tarkotettua ja juoksijalle tarkotettua. Ja ohjeistus tais olla, et oikialla on se juoksjalle tarkotettu. No ohjeistajan suupielet oli senverta marnillaa, et pakko oli varmistaa kumpi on kyseessä ku siihe tiskille pääsin, ettei tässäkin suhteessa tuu sössittyä tätä ylen tärkiää jarruttelua kisan jälkeen. En sössinny.

Joren ja Hannen kanssa muutama sana vaihettii ku haahuilin katsomoon päin. Joren neuvosta pitäs ottaa vaarin vaari, ja ruveta harjottelemaan. Joren tiimi oli nyt saannu kasailtua useamman juoksijan tähän kisaan. Joukkueelle kokonaisuudessaan onnittelut kisaamisesta ja intoa mukavan harrastuksen parissa myös toistekin.

Sitte piti kiertää koko katsomo, ku kisaorganisaatiolla oli ohjeistus, että kentältä ei katsomoon männä. No mie otin tän "rangaistuksen" mielelläni vastaan, ja nöyrästi kävelin katsomon puolikkaan reenimielellä, ja nousin katsomoon organisaation vaatimasta paikasta. 

Siel oli jo muu kööri paikalla, vahvistettuna Guardamarin suunistusjoukkueen, ja valmennuspäällikön virkeillä voimilla. Se kyl lämmitti Uunonki mieltä, että jaksoivat tulla kattelemaan muijen suomalaisten yritystä, ja Uunon tyritystä...

Eipä nyt sitte muuta, ku kiitokset mukavasta iltapäiväehtoosta mukana olleille. Ja erityisesti kiittelen kuljetus-ja huolto-osastoja. Saa nähä missä ja millon on sitte seuraava jolkkauskisa?

Enempää ei nyt irtoo, mutta tuloslinkin laitan alle, josta näkee kaiken tarpeellisen.

TULOKSET löytyy TÄÄLTÄ.

sunnuntai 1. helmikuuta 2026

TotalEnergies Maraton Murcia Costa Calida. 1.2.2026 Murcia

Osa suomalaisjuoksijoista torsaalien noukinnassa. Petri, Eka ja Uuno. Kuva:Heltsu, vai oliko Sari?

Mie laitan tähän alkuun parhaat suomalaistulokset, Jarkko Järvenpää, 10km 30,28, 1. M-35 ja myös kokonaiskilpailussa. Ja Emilia Siltanen N-40 1. Ja toinen kokonaiskisassa.

Tänää oli sitte vuorossa yks Uunon mielenkiintosimmista ja suurimmista kisoista täällä Torreviejan lähistöllä. Oli Murcian maratonin kisapäivä. Tähän oli valmistauvuttu niin huolella kun se vaan uunoilun lomassa onnistui. Harjotuksia ei viimesten viikkojen aikana oo väliin jäänny, ja on saannu olla lähes terveenä kaiket ajat. No niin tuoreena kun vaan yleensä tän ikäne ryppyotsa normaalisti hyvällä tuurilla on.

Kuva Murcian Maran, Puolikaan ja Kympin maalista Katedraalin eessä aikasin aamulla.

Eka ja Heltsu tuli eilen puolen päivän jälkeen miut noukkimaan kyytille mörskäni portilta. Siintä oli hyvä sihtailla vanhaa ja hyväksi todettua, ja viime viikonvaihteessa reenattua reittiä pitkin kohti Murciaa ja torsaalien hakupaikkaa Centro de Congresos Víctor Villegas:ia. Siintä oli puolentoista kilometrin matka kisan maali- ja lähtöalueelle.

Kirjottelin tuon alkutekstin täällä El Churra hotellilla, kun kapakkiloista tulijat piti metakkaa ja heräsin ennen aikojani vartin yli neljä. Vajaaksi jäi hetekointini odotetusti, ja nyt pitää käyvä toimimaan, ja jatkaa aamutoimiani....

Suomenlippu ja Heltsu.

...jatkan nyt kisan jälkeen tätä kisaraporttiani kotimörskällä. Ulosheittäyvyin hotellista ja pikanen aamupala (Cafeamerikaano ja vesipullo) ja ratalle kattelemaan suurkaupungin varjosempia puolia. Niitä kyl piisas siinä reilun kilsan matkalla Katetraalin viereen.

Huomasin harmikseni siinä köpötellessäni lähtöpaikan läheisyyteen, että olin sekopäisenä lähtenny tuntia liian aikasin....pikkuse veti ottanahkaa kurttuun, mutta jatkoin sitkeesti kävelyäni kisapaikalla, enkä männy höiriköimää toisten yöunia. Kisapaikalla oli täys tohina päällä kaikkien putkiloijen ja muun kaman pystytyksessä.

Porukkaa piisas joka paikkaan tungokseen asti. Juoksijoita huhuttiin olevan 11.000 kisassa. En tarkistannu tietoo.

Sitte tuli jo sovittu aika eteen ja mänin Hesperia-hotellin aulaan ja sain luovutettuu ylimääräset kamani ja lähin verryttelemään. Lähikujat oli jo moneen kertaan koluttu tänäki aamuyöstä, ja takasin Hotellin aulaan. Rippasin ylimääräset vehkeet pois niskoilta ja kisavehkeillä verryttelyn jatkoon kisakarsinan sisään.

Kisaolosuhteet taas ihanteelliset. Pilvipouta, +9°C, 2m/s. Riti juoksi 10km, Jarmo täyven Maran, Eka ja Hanne puolikkaan, Petri ja Uuno 10km. Kympin lähtö oli klo 8:45, ja Maran ja Puolikkaan klo 9:30.

Kuu möllisteli aamun käppäilyssä maalialueen tuntumassa.

Miulla oli toinen karsina lähössä. Uunohan haahuili hetkosen ekassa karsinassaki, mut sitte palasin omaani nauhan alta, ku huomasin sössimiseni. Sitte päästiin laukkomaan. Pirullisen hyvältä tuntu meno, mut päässä tako koko ajan se ajatus, että taas tyrin koko kisani liian ripijällä alkuvauhilla, mikä tapahtuu useimmissa juoksuissani. Ottalohkot ei kestä kisajännityksen tuomaa painetta.

Harmillista oli se, että en taaskaan jälkikäteen pääse kattelemaan eri kilometrien keskitahteja, kun kellon perhana alko tekemää jotaki ehottamaansa harjotusta. No alku käyrästön mukaan oli kuitenki ihan ok, 5:10 pinnoissa, paitsi löhtösuoran pikkune alamäkipätkä, joka mäni ripijämmin.

Jarmo noin 35km:n kohdalla.

Sitte jatko näytti jotaki 4:50 lukemia ihan tasasesti...osa alle ja osa päälle. Viimosen 180 asteen kääntöpaikan jälkee oli enää jotaki 3km matkaa, ja mukava oli tulla mutkaan pienessä vastatuulessa. Sehän tarkotti, että loppu on myötätuulta.

Juoksun pahin paikka oli kilsa ennen maalia, jossa joku Uunon tapane kaljupää mäni eellä ja vimmatusti yritin päästä peesiin. Kovalla puskemisella pääsin, ja painelin heti ohi, mutta sitte alko pikku hetkeksi Uunonki ote herpantumaa, ja henkinen ote lipesi, mut vaan hetkeksi. Loppusuora jo häämötti, ja viimone mutka ja ottasuonet ja pupillit pullottaen viimone taisto maaliin. Sen kyl hävisin vieressäjuoksijalle, joka ei ollu se kaljupää, mut olin erittäin tyytyväine, että suoni vielä kesti, ja aika parani viimevuotisesta tuloksestani.

Uunon naama marnillaan sitkeen ja parituntisen trophynmetsästyksen jälkeen.

Miun viralline aika oli 48:56, keskitahilla 4:51 (oma) ja juostu matka 10,09km (oma). Sillä heltisi 2. sija M-70 sarjassa. Voittaja oli Perez Ruiz Domingo ajalla 48:27 ja kolmas Sanchez Sola Vicente ajalla 51:43.

Hannen aika 2:04:29 sijoitus 2. Ritin aikaa en löytänny? Jarmon aika 3:26:02 sijoitus 14. Ekan aika 2:01:21 sijoitus 61, Petrin aika 51:11 sijoitus 76.

"Pokaali"

Jatkan sepustusta tässä pienien tirsojen jälkeen. Nukahin riisin ja tonnikalan syönnin jälkeen...koville tais ottaa?

Kiitos kaikille mukavasta kisapäivästä Murciassa!

TULOKSET löytyy TÄÄLTÄ.