torstai 4. elokuuta 2016

Pikku pätkä

Aamupäivällä viiletin venholla mantereelle. Tarkotus oli pyöräillä pikku pätkä johonki suuntaan, ja samalla testata uuven geelipäälisen vaikutusta perspuoleen.

Lähin rannasta idän suuntaan. Kupillisen kurnurin kahvia Pakarissa ja siintä jatkoin Risulahen ja Kotalahen suuntaan. Taivas oli tummanpuhuva, ja niihä siinä kävi, että Esteri levähytti takalauvotuksensa levälleen ja Uuno kastu. Pijättelin vettä yhen koivun katveessa hetkosen, mutta jatkoin Kotalahen suuntaan sitkeesti. Siellä ois ollu yks kyläpaikka, mut en sitä kuitenkaan löytänny.

Takasi piti Kotalahen ampumaratan portilta kääntyy tyhjin käsin jä erittäin märin jaloin.

No onneksi saje lakkasi ja pääs jatkamaa paluumatkustusta.

Rantaan ku sitte pääsin, alko taas taivas tummumaan ja ukkonen koluamaan. No aattelin, että kerkiin ennen ukkosta saareen, mut empä kerinny. Melkosessa tuulen ja sateen henkäilyssä ja salamoijen leiskunnassa seilasin tuurilla perille.

Ei ollu ihan järkihommaa tuo kilometrin mittanen veneily tuossa kelissä, mut järki-ihmiseksi ei kukkaa Uunoo oo koskaan väittännykkään.

Kilsoja tuli vajaa 40, ja siihen tais sisältyy tuo veneilymatkakin, kun en kelloja kerinny päivittelemään. Muuten kyllä päivittelin päivää vielä saunan lauteillakin.

 Perspuoli pelitti koko matkan ihan mukavasti, mutta asfalttija oli koko tuo matka, että satulan päällisestä ei vielä voi sanoo juur mittää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti